Julkujärveltä DNF

Lähdin Prodiscus Challengeen Julkujärvelle korkein odotuksin edellisen kisan hyvän onnistumisen ja loistavien testikierrosten jälkeen. Tavoitteena oli  amatöörisarjan voitto ja ”tonnin kiessit”.

Keskiviikkona heitin kaksi treenikierrosta Julkujärven 21-väyläistä lay-outia viisi alle parin ja arvelin, että kisassa sama riittäisi siihen 1000 ratingiin mikäli olosuhteet ovat hyvät. Vaikeissa tuulissa voisi pari heittoa huonompikin piisata.

Treeneissä peli oli mallillaan, kaikki heitot kulkivat, game plan oli selvillä ja paikat ehjinä. ”Uran” parasta kisaa lähdettiin siis heittämään.

Voitettu vai hävitty par?

Luin juuri Rantalaihon Juhon pro-blogista mietteitä Kööpenhaminan kisasta (jonne itsekin ilmoittauduin, mutta jouduin reissun perumaan). Ensimmäinen lause oli kuin suoraan omista ajatuksistani eilen:

”Se on se fiilis, kun ei tunne pelaavansa huonosti, pelaa par:ia ehkä pari bogia, pari birdietä. Kahden kierroksen jälkeen -1. Ei silloin periaatteessa kovin huonosti ole pelannut, ei tosin myöskään huippuhyvin.”

Pelasin ensimmäisen kierroksen täsmälleen näin. 2 pirkkua, 2 bogia ja loput pariin. Hiukan siis alle omien tavoitteiden, mutta vaikeissa ja pyörivissä tuulissa sittenkin ihan mukiinmenevästi.

Aloitin kisan ykkösväylältä tavoitteena heittää 5-6 pirkkua etukympille ja pysytellä pois bogipyltsistä takakympillä. Ykkösellä avasin 5 metriin ja puttasin mielestäni nappiin, mutta niin vain ketjut hylkivät.

Nollaus siihen ja tavoitteena napata sitten kakkosväylältä ensimmäinen pirkku koskaan isolla tomahawkilla (väylän pituus 110).

Liukastuin tiillä, vedin spagaatin ja isosta tomosta tulikin metrin korkuinen mellakkaupsi. Venäytin siinä tietysti selkäni samalla ja seuraavan kolme varttia heitot olivat varovaisia. Venyttelin ja lämmittelin selkää koko ajan ja päätin seurailla tilannetta.

Avaukset jäivätkin sen takia sitten hiukan liian kauas (10-15 m), eikä pirkkuja tullut millään. Heitin 12 ensimmäisellä väylällä pelkkiä pareja, vaikka rautoja ja ketjuja kolisteltiin melkein joka väylällä.

Takaysillä alko selkä aueta, ja peli parani koko ajan. Takaysin par oli olosuhteisiin nähden jopa heiton tai pari yläkanttiin. Amatöörisarjassa sillä oltiin toisena yhden heiton perässä Teemu Malmelinia ja yhden edellä Janne Kupiaista.

En oikein osannut heti päättää, että olinko tyytyväinen vai pettynyt. Sijoitus oli hyvä, tuloskin mukiinmenevä, mutta tietysti mietin, että mitä olisi tullut ilman spagaateja.

Huonoa tuuria vai aloittelijan virheitä?

Toisella kierroksella olosuhteet olivat vielä vaikeammat. Muutaman kerran draivi lähti kädestä suunnitellusti ja tuntui että nyt osuttiin. Sekunnin päästä naama oli kysymysmerkkinä: ”niin, se meni sitten kuitenkin tonne?”

Tämä on toki Julkujärvellä tuttua jo aiemmilta reissuilta, kuten tästä viime vuoden heitostakin voi päätellä.

Useammalla tiillä oli ihan eri tuuli kuin väylällä ja erikoisia heittoja nähtiin joka ukolta. Peli ei kenelläkään lähtenyt liikkeelle ensimmäisen kierroksen veroisesti. Aloitimme väylältä 7 ja viisi väylää myöhemmin koko amatöörien kärkikortti taisi olla 2-5 heittoa parin päälle.

Väylällä 13 heitin bogeyn, mutta kun muut heittivät peräti tuplan, niin pääsin avaamaan ensimmäisenä par 5 neljälletoista (johon heitin ensimmäisellä kierroksella pirkun). Tässä vaiheessa taisin jakaa kärkeä Teemun ja Jannen kanssa, tai olla ehkä jopa yhden heiton edellä.

Neljäntoista avaus forella lipesi oikealle pusikkoon, mutta ei mahdottomalle jatkopaikalle. Tarkoitus oli heittää tomahawkilla iso heitto korkealle ja kovaa. Otinkin taas kunnon vauhdin ja repäisin oikein kunnolla – tai siis niin piti tehdä.

Jotenkin en huomannut aivan lieni vieressä ollutta asfaltinpalaa/kiveä ja astuin vauhdista suoraan sen päälle, kaaduin nilkan yli ja naamalleni hiekkaan. Voisi ajatella, että huonoa tuuria kun tuommoiseen kompastuu metsässä, mutta olisi se pitänyt siinä nähdä ja ymmärtää sitä varoa.

Ensimmäinen ajatus tietysti oli, että nivelsiteet menivät taas kerran ja siinä meni kisa ja kesä. Teemu oli ihan vieressä ja tuli heti antamaan ensiapua (koho+kompressio) – kiitos vielä kerran Teemulle. Muutaman minuutin päästä koitin vähän antaa painoa nilkalle, mutta kämmen- ja upsiheittäjänä ilman tukijalkaa oli mahdoton jatkaa kisaa.

Vaikka kaatuminen tuntui ja kuulemma näytti pahalta, parin tunnin päästä jo tiesin, että kyse oli vain pienestä venähdyksestä. Tänään jalka tuntuu jo kävellessä melko normaalilta, eikä edes turvotusta ole pahasti. Tasapainolautatreenit jatkuivat jo tänään enkä usko että harjoituspäiviä jää välistä.

Turhautuminen oli tietysti suuri kun jo kolmannen kerran jouduin keskeyttämään (kuudessa kisassa) ja toisen kerran kärjestä. Tällä kertaa vielä typerästi ihan omasta syystä.

Heitto onneksi oli oikeilla raiteilla ja kisoja ja kautta riittää.

Ps. Radalla kuultujen kommenttien mukaan pelaan väärässä sarjassa ja pitäisi kuulemma vaihtaa avoimeen. Olen kuitenkin pelannut alle vuoden mittaisella amatööriurallani kokonaista kuusi kisaa ja koen olevani vielä täysin keltanokka kisailijana.

---

0 kommenttia: