Ajateltavaa kotikisoista
Kankaanpäänmestaruuksista kisattiin 1.10. kolmannen kerran – pokaali meni neljännelle eri voittajalle.
Ensimmäinen kisa heitettiin 2009 juuri pystytetyllä Myllymäen radalla aloittelevien Tomoottajien kesken. Mukana oli 18 heittäjää ja voiton jakoivat velipoika Jarmo ja Heikki Vaajasaari. Kaatosateessa heitettyä kisaa ei jaksettu ratkoa, vaan pokaali meni ”puoliksi”. Eli Heikki piti pokaalia vuoden ja Jarmo ei.
Viime vuoden mestaruus ratkaistiin taas juuri valmistuneella Viidentienristeyksen radalla. Silloin 51 pelaajan porukassa voiton vei DGCT:n Joksa Jokimäki.
2009 olin itse kolmas ja 2010 viides. Tänä vuonna tarkoitus oli kääntää trendi ja ottaa voitto. Osallistujaennätys kirjataan nyt numeroihin 68, eli lähes rata täyteen. Tosin tällä kertaa rataan oli lisätty 19. väylä ja pari muutakin hieman muutettu, joten enemmänkin olisi vielä otettu.
Kisa oli ensimmäistä kertaa PDGA:n alainen ”rating-kisa”, joten mukana oli useampia sarjoja (avoin,advanced amateur,naiset,masters ja juniorit). Mestaruuspokaali oli luvattu parhaalle tulokselle sarjasta riippumatta.
Itse pelasin amatöörisarjassa ja sieltä tulikin voitto kotiin neljän heiton erolla Jarmoon, mutta kokonaiskisan pokaali karkasi Juku Leinosen kyydissä Nokialle.
Omaan peliini olen erittäin tyytyväinen – molemmilla kierroksilla 5 alle radan parin itselleni hyvällä ja varmalla heitolla. Ainahan sitä joku heitto jää hampaankoloon, mutta harvoin olen 5trssä heittänyt 2 kierrosta yhdellä bogilla ja yhdellä tuplalla. Muuten pysyin hyvin poissa pöpeliköstä (tai oikeastaan sain hyvin pelastettua huonot avaukset pariksi).
Toisella kierroksella amatöörien kärkiryhmää seurasi myös Juha Alkkiomäki kameran kanssa. Blogin lukijat varmaankin tuntevat Juhan Youtuben lcgm8:na. Jos videot eivät vielä ole tuttuja, niin pieni varoituksen sana: niiden parissa menee vuorokausi niin ettei huomaakaan.
Tuloksista voisi veikata, että Aulun veljeksiä jännitti olla kameran edessä – aloitin itse par+tupla ja Jarmo pisti vielä paremmaksi – tripla+bogi. Tosin kyseessä oli väylät 4 ja 5 joilla lukua tulee helposti. Ja niihin kahteen väylään jäi molempien bogittelu; itse heitin loppukierrokselle 7 pirkkua ja Jarmo peräti 9.
Tekniikka on päässä, mutta ei siirry kroppaan
Päällisin puolin kisa meni siis mallikkaasti, vaikka tonnin ratingit jäivätkin muutaman pinnan päähän. Otsikon ajattelemisen aihe tuleekin Juhan videosta: tekniikkani ei ehkä olekaan ihan niin hyvää kuin olen kuvitellut.
Fiksusti olen kuvannut heittoani edellisen kerran viime talvena hallissa ja nyt heti perään kauden viimeisen kisan jälkeen. Aika lailla kaikki samat virheet sieltä (kisatilanteessa) tulevat esille edelleen, ja uusiakin on tullut. Suoraan sanottuna aikamoista räpellystä ainakin rysty- ja upsiheitot ovat, vaikka olen luullut kehitystä tulleen.
Tässä muutama avausheittoni kisasta. Postasin videon myös SFL:n foorumin Pimp my Drive -ketjuun ja pelolla odottelen tuomioita. Laittakaapa palautetta täältäkin kautta.
Kisakausi oli sittenkin varmasti liian tiivis ja treeni jäi liian vähälle eikä tekniikassa ole tapahtunut juurikaan kehitystä. Tämä kesä oli kuitenkin ensimmäinen täysi kisakauteni (viime vuonna heitin jo jokusen) joten intoa oli kai vieläkin enemmän kuin ymmärrystä ja tuli kisattua liian usein, vaikka joskus oli luottokiekot järvessä ja välillä oli pieniä vammojakin.
Näitä juttuja on nyt kauden jälkeen aikaa pohtia ja varmaan jonkinlaista yhteenvetoakin vielä raapustelen tähän blogiin. Nyt on kuitenkin ”ylimenokauden” aika, eli jokunen viikko muuta urheilua ilman yhteen frisbeenheittoa.
Pysyvätkö omat kiekkosi bägissä kevääseen, tulevatko hallin seinät tutuiksi vai ulkoilutetaanko koko talvi?
.
.
.
(Tein jo salaa pari puttitreeniä olohuoneessa ja kävin Vihiojalla heittämässä pari kierrosta)
0 kommenttia:
Jätä kommentti