"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Kannattaako oma harrastus rahoittaa lainarahalla?

13.9.2024 14:54

Suomessa suositut harrastukset voivat kustantaa jopa 10 000 euroa vuodessa, mutta vähintäänkin muutamia tonneja. Kalleimmillaan voidaan kuitenkin puhua noin 20 000 euron vuosimaksusta, joka toteutuu esimerkiksi hevosharrastuksissa. Harrastuksen voi kustantaa säästöillä tai velkavivun avulla.

Parhaimmillaan harrastaminen on ilmaista tai lähes ilmaista. Esimerkiksi frisbeegolfia pystyy kokeilemaan parin euron budjetilla. Kun mennään lisenssiharrastamiseen, alkaa kuluja tulemaan jokaisesta lajista – myös frisbeegolfista.

Suomen suosituimpiin harrastuksiin ja urheilulajeihin kuuluvat hiihto, jääkiekko, jalkapallo ja voimistelu eivät ole ilmaisia. Niistä tulee vuositasolla noin 2 500–10 000 euron lasku. Mitä kovemmalla tasolla harrastaa, sitä korkeammaksi kokonaiskulut voivat nousta.

Artikkeli on julkaistu kaupallisessa yhteistyössä Laina heti -sivuston kanssa.

Suosituimmat harrastukset Suomessa

Alla on esiteltynä suosituimmat harrastukset Suomessa, kun puhutaan urheilusta. Näistä jokaisessa on yli 100 000 harrastajaa ja lisenssiharrastajia on kymmeniä tuhansia. 

Frisbeegolf

Frisbeegolfista on tullut yksi Suomen suosituimmista urheilulajeista/harrastuksista. SFL:n eli Suomen Frisbeegolfliiton mukaan seuratasolla harrastaa yli 11 000 suomalaista. Joidenkin lähteiden mukaan yli miljoona suomalaista on kokeillut frisbeegolfia.

Suomessa on maailman eniten ammattipelaajia yli 1 000 ratingilla. Sama pätee myös FPO-luokassa yli 900 ratingin pelaajissa.

Lajin suosiota puoltaa frisbeegolfaamisen edullisuus, koska kiekkosetin saa 10 eurolla ja radat ovat pääasiassa ilmaisia. Lisäksi monet ovat huomanneet, että ammattilaisena voi tienata sievoisia summia rahaa – esimerkiksi Niklas Anttila solmi hiljattain historiallisen sopimuksen Discmanian kanssa.

Hiihto

Hiihto on aina ollut yksi Suomen suosituimmista urheilulajeista. Hiihtoa harrastaa vuosittain noin 800 000 suomalaista. Etelä-Suomessa hyödynnetään tekolatuja, jotka laitetaan kasaan pääasiassa loka-marraskuun aikana. Pohjoisemmassa luontoäiti hoitaa homman.

Suksisetin saa halvimmillaan noin 100 eurolla, mutta kunnolliset vermeet voivat maksaa toistatuhatta euroa. Yli 1 000 euron laittaminen harrastukseen voi vaatia jo velkavipua, kuten luottokorttia tai pientä lainaa.

Jalkapallo

Jalkapallo on maailman ja samalla myös Suomen suosituin urheilulaji. Maailmalla noin 3,5 miljardia ihmistä seuraa tai harrastaa jalkapalloa. Suomessa harrastajia on 400 000, joista noin neljäsosa on lisenssipelaajia ja 0,05 % on ammattipelaajia.

Jalkapalloharrastus maksaa lisenssin osalta lapsilla noin 200–300 euroa vuodessa. Sen päälle tulee lisätä tarvikkeet, kuten nappulakengät ja pelivaatteet. Harrastusmatkat voivat maksaa paperirahaa vuositasolla.

Jääkiekko

Jääkiekko on maailmalla marginaalilaji, mutta ei Suomessa. Yli 200 000 suomalaista harrastaa jääkiekkoa ja noin kolmasosa on lisenssipelaajia. Ammattilaisia on tuhatkunta, joista osa tienaa yli 10 miljoonaa euroa vuodessa.

Lisenssiharrastaminen voi maksaa vuositasolla useita tuhansia euroja. Tämä onkin syy, miksi kaikista halukkaista lapsista ei tule jääkiekkoilijoita. Onneksi ulkojäille pääsee pelaamaan alle 100 euron budjetilla.

Voimistelu

Suomessa voimistelulla on yli 120 000 harrastajaa, joista suurin osa on tyttöjä. Lisenssin alla harrastaa vain kymmenesosa. Tätä voi selittää verrattain kalliilla lisenssimaksulla, johon ei jokaisella perheellä ole varaa.

Voimistelu kilpaharrastuksena voi maksaa noin 200 euroa kuukaudessa. Täten puhutaan useiden tonnien laskusta vuositasolla. 

Mitä harrastaminen maksaa?

Harrastuksen hinta riippuu tietysti harrastuksesta ja siitä, kuinka tosissaan sen ottaa – tai puhutaanko lisenssi-/kilpatason harrastamisesta.

Esimerkiksi ratsastusharrastus maksaa keskimäärin 20 000 euroa vuodessa. Taitoluistelu voi kustantaa vuodessa kisamatkojen kanssa noin 10 000 euroa. Noin 5 000 euron lasku tulee puolestaan jääkiekosta ja hiihdosta.

Useita tonneja saa uppoamaan uintiin, jalkapalloon, cheerleadingiin, salibandyyn, koripalloon, golfiin, yleisurheiluun sekä pesäpalloon. Jos puhutaan jonkin sortin kilpaharrastamisesta, niin kustannuksia tulee ainakin satasia joka kuukausi.

Lainarahaa moneen tarpeeseen

Nykyään lainaa voi hakea netistä, joko omasta kotipankista, muista Suomi-pankeista sekä rahoitusyhtiöistä. Vaihtoehdoksi on tullut myös lainanvälittäjät.

Lainanvälittäjän kautta kymmenet pankit kilpailutetaan täysin ilmaiseksi. Lainaa voi hakea esimerkiksi 5 000–10 000 euroa jääkiekkoharrastuksen kustantamiseen. Kuukausierän kanssa voi pelata laina-aikaa säätämällä. Erilaisia lainanvälittäjäpalveluita voit vertailla täällä.

Netistä voi hakea pika- ja pienlainoja, kulutusluottoa, vertaislainaa, luottokorttia, luotollista tiliä, joustoluottoa, vanhojen lainojen yhdistämiseen tarkoitettua yhdistelylainaa sekä pankkilainoja. Yleisesti ottaen kulutusluotto on suosituin, koska lainasumma voidaan räätälöidä joustavasti aina 60 000 euroon asti. Myös kulutusluottoja on helppo kilpailuttaa netissä

Kenelle vakuudetonta lainaa myönnetään?

Oman tai vaikkapa lasten harrastuksen voi rahoittaa lainalla, mutta Suomessa kuka tahansa halukas ei saa vakuudetonta lainaa. Alla on muutamia perusvaatimuksia lainan saamiselle vuonna 2024:

  • Puhtaat luottotiedot ja hyvä maksuhistoria
  • Ei liikaa muita vakuudettomia lainoja
  • Säännölliset tulot
  • Vähintään 18 vuoden ikä

Oma tulotaso ja velat määrittelevät pitkälti saatavan lainan maksimimäärän. On loogista, että 5 000 euron kuukausituloilla saa suuremman lainan kuin 2 000 euron tuloilla.

Muistakaa, että jokaisella pankilla on omat lainanmyöntämisen kriteerit. Eroja tulee muun muassa tulojen minimivaatimuksesta ja vähimmäisiästä. Tämän takia lainanvälittäjän käyttäminen on järkipäätös – voit saada lainaa pankista A, vaikka pankit B ja C eivät myöntäisi lainaa.

Lainatut rahat tulee aina maksaa takaisin – korkojen kera

Jokaisen tulee muistaa, että pankit eivät lainaa rahaa hyvää hyvyyttään. Lainattu rahasumma on maksettava takaisin korkojen kera. Vakuudettomassa lainassa saa olla enintään 20 %:n korko, sisältäen euribor-koron. Korkokatto suojelee kuluttajia.

Esimerkiksi 10 000 euron laina 5–6 vuoden maksuajalla tulee maksamaan noin 13 000–15 000 euroa, riippuen toki pankin perimästä korosta ja kuluista. 

Onneksi vakuudettomat lainat saa maksaa etuajassa pois. Se on ihan laissa määritelty asia, eli sitä kautta korkokuluja tulee maksuun vähemmän. Pankilla on oikeus periä korvausta menetetystä kuluista lainan ennenaikaisessa poismaksussa.

Jos sinulla on entuudestaan useampia pienlainoja, ne kannattaa kilpailuttaa tasaisin väliajoin parempien ehtojen saamiseksi. On myös mahdollista yhdistää nämä vanhat pienlainat yhdeksi uudeksi isoksi lainaksi ja säästää näin korkokuluissa ja muissa lainanhoitokuluissa. Yhdistelylainan avulla maksat kaikki vanhat lainasi pois ja hoidettavaksesi jää vain yksi isompi laina. Myös yhdistelylainat kannattaa vertailla netissä ennen lainapäätöksen tekemistä.

Kannattaako alkaa harrastamaan lainarahalla?

Lainan ottamista ei voi suositella, jos lainarahaa ei tarvitse. Ei koron maksaminen turhaan ole järkevää, eikä tietenkään suositeltavaa.

Mikäli itselle rakkaan harrastuksen rahoittaminen ei onnistu säästöillä, niin laina voi olla silloin validi ratkaisu. Sama pätee myös lasten harrastustoiminnan kustantamiseen – kukapa ei haluaisi tarjota jälkikasvulle parasta mahdollista nuoruutta? 

Tutustu kuitenkin lainan ehtoihin ja muista, että lainatut rahat tulee maksaa pankille takaisin sopimuksen mukaisesti.


0 kommenttia:

Jätä kommentti