"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Vuoden 2018 National Tour huipentui Hall of Fame Classiciin

15.10.2018 15:17

2018 Ed Headrick Disc Golf Hall of Fame Classic presented by REC TEC Grills, National Tourin vuoden 2018 viimeinen osakilpailu ja finaali käytiin viikonloppuna  Georgiassa, Yhdysvalloissa. Avoin luokka ja naiset pelasivat yhteensä kolme kierrosta aikavälillä 12.-14.10.2018.

McBeth otti viimein HOFC -voiton nimiinsä

Edelliset kaksi kertaa on HOFC:n avoimen luokan voittaja löytynyt vasta lisäpelien jälkeen; vuonna 2015 Michael Johansen päihitti lisäpeleissä Paul McBethin ja vuonna 2017 Ricky Wysocki päihitti sekä McBethin että Simon Lizotten sudareilla.

Tällä kertaa ei Paul McBethin tarvinnut sudaroida, vaikka se lähellä kävikin. McBeth heitti vuoden 2018 Hall Of Fame Classicin voittoon yhden heiton erolla tuloksella 176 (-28). McBethin kanssa tasoissa finaalikierroksella kävi toiseksi sijoittunut Gregg Barsby.

Kolmannen sijan avoimessa luokassa jakoivat Michael Johansen, Eagle McMahon, sekä turboputeistaan tunnettu JohnE McCray.

Seppo Pajun sijoitus oli 12.

McCray turboputtaa eaglen finaalissa viimeisellä väylällä. Video: PDGA:n Instagram -tili.

Allen otti toisen perättäisen HOFC -voiton

Catrina Allen otti tärkeän ja vieläpä ylivoimaisen voiton Georgiassa. Allen aloitti vahvasti ensimmäisellä kierroksella heittäessään radan ainoana naisena miinuksille, lähtien toiselle kierrokselle kolmen heiton kärjessä.

Paige Pierce pysyi kolmen heiton päässä Allenista vielä lauantain toisen kierroksen jäljiltä ja tipahti finaalikierroksen saattelemana kahdeksan heiton päähän.

Sarah Hokom heitti viikonloppuna kolmanneksi. Hän jäi Piercelle kaksi heittoa.

Vanessa Van Dykenin sijoitus oli 12.

Hieman varjoissa elänyt Catrina Allen otti toisen perättäisen HOFC -voiton. Kuva: Eino Ansio

McMahonille ja Piercelle kiertuevoitot – Paju kahdeksas

Eagle McMahon ja Paige Pierce kruunattiin vuoden 2018 National Tour voittajiksi viimeisen osakilpailun jälkeen. McMahon vei niukasti kiertueen nimiinsä Ricky Wysockin sijoittuessa toiseksi ja Paul McBethin kolmanneksi.

McMahon kääri rahat. Kuva: Eino Ansio

Naisissa Catrina Allen heitti kiertueella toiseksi ja Sarah Hokom kolmanneksi. Seppo Paju oli vuoden 2018 National Tourin tilastoissa upeasti sijalla 8. Paju jätti taakseen mm. Simon Lizotten, Nate Sextonin, Gregg Barsbyn ja James Conradin.

Pisteytys nähtävillä täällä.

Paju paras eurooppalainen. Kuva: Eino Ansio

Ensi vuoden National Tour -osakilpailujen päivämäärät on jo julkaistu. Kausi käynnistyy helmikuun lopulla Las Vegas Challengella ja päättyy lokakuussa samaiseen Ed Headrick HOFC – NT finaaliin.

Kaikki 2018 HOFC:ia koskevat videot löydät täältä. PDGA:n Instagram -tililtä löytyy videoklippejä ja kuvia tapahtumasta.

Lopulliset tulokset, ratingit ja voittopotit nähtävillä PDGA:n tapahtumasivuilla.

Artikkelikuva: Eino Ansio


0 kommenttia:

Jätä kommentti