"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Seppo Paju Suomen mestariksi kuuden vuoden tauon jälkeen

20.8.2017 17:08

Kuusi kappaletta uusia Suomen mestareita on saatu kruunattua Hyvinkään Nummenmäen radalla. Avoimen luokan mestariksi nousi viimeksi vuonna 2011 mestaruutta juhlinut Seppo Paju. Paju ei lopulta jättänyt selittelyille sijaa vaan pelasi tasaisen tappavan kierroksen, johon takaa-ajajat eivät pystyneet vastaamaan.

Paju ei hetkahtanut muiden hätyyttelyistä

Seppo Pajun johtoasema piti käytännössä koko kierroksen ajan. Neljännellä väylällä Leo Piironen käväisi tasoissa, mutta väylän 6 tuplabogey koitui Piirosen kohtaloksi. Myöhemmin vielä Jani Nevalalle tarjoutui mahdollisuus ottaa Paju kiinni väylällä 10, mutta Nevala hukkasi etsikkoaikansa kolmen putin griiniin.

Lopulta Paju pelasi jälleen kovan kierroksen 52 (-8) ja se toi voiton kahden heiton turvin. Jaetulle toiselle sijalle noussut Väinö Mäkelä yritti kiriä parhaansa mukaan ja pelasi loistavasti 51 (-9), mutta Pajua sillä ei aivan saavuttanut.

Väinö Mäkelän loppukiri toi lopulta kakkossijan. Kuva: SFL

Mäkelä kuitenkin teki hienon nousun mitaleille, vaikka oli avauspäivän jälkeen kaukana kärjen takana. Paju taas oli piikkipaikalla koko kilpailun ajan. Kakkoskierroksesta asti mitalisijoissa kiinni ollut Leo Piironen oli toinen kakkossijaa jakanut pelaaja pelattuaan finaalissa 53 (-7). Kakkospystin kohtalo ratkaistiin lisäväylillä ja se lähti toisen lisäväylän jälkeen Mäkelän matkaan.

Jani Nevalan kohtalo oli olla ensimmäinen mitaleitta jäänyt pelaaja. Nevalan tulokseksi finaalissa jäi miehen kilpailun heikoin kierros 55 (-5), joten mitalikunto hiipui ikävästi finaalipäivänä.

Nuoriso-osasto valloitti naisten palkintokorokkeen

Naisissa Eveliina Salonen marssi mestariksi lopulta selvällä kahdeksan heiton erolla. Salonen pelasi erittäin tasaiset ja laadukkaat kisat. Tasosta kertoo se, että Salosen hyvä finaalikierros 61 (+1) oli naisen heikoin kierros. Mestaruus on Saloselle kolmas peräkkäinen.

Kolminkertaisen Suomen mestarin draivaaminen näyttää tältä. Kuva: SFL

Henna Blomroos piti kakkostilansa pelattuaan 63 (+3). Kolmas nuori nainen, Anna-Sofia Haipus pelasi Blomroosin tavoin hienosti 63, mikä riitti ohittamaan kolmannelta sijalta finaaliin startanneen Hannele Määtän.

Mastereiden (seniorit-40) luokassa johtopaikka vaihtui ensimmäistä kertaa. Kolme kierrosta kisaa johtanut Erkka Leivo sai aikaiseksi aiempiin kierroksiin nähden vaatimattoman tuloksen 61 (+1). Teemu Holappa käytti tilaisuuden hyväkseen, pelasi bogittoman kierroksen 55 (-5) ja sai nostaa kädet pystyyn mestaruuden merkiksi lopulta kolmen heiton turvin.

Jani Winterhalter otti myös Leivon kiinni ja herrat ratkaisivat pokaalien kohtalon lisäväylillä. Kakkospysti lähti lopulta Winterhalterin matkaan.

Kari Vesala otti odotetusti yhdeksännen Suomen mestaruutensa johdettuaan 50-vuotiaiden kilpailuluokkaa selvällä erolla ennen finaalia. Ville Kotamäki varmisteli hopeansa ja kolmannen sijan jakoivat Maco Moilanen ja Janne Sandholm.

Naiset-40 -luokan mestariksi pelasi ennakkosuosikki Anna Elo. Himmeämmät mitalit veivät Kristiina Sylman ja Kirsi Kaikkonen.

Harri Hynönen tuulettelee seniorit-60 -luokan mestaruutta. Kuva: SFL

Seniorit-60 -luokan Suomen mestariksi nousi hyvällä finaalikierroksellaan 61 (+1) Harri Hynönen. Kauko Laitala sai tyytyä hopeaan ja Markku Tohni pronssiin.

Lopputulokset

Artikkelikuva: SFL


0 kommenttia:

Jätä kommentti