"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Wysocki kirii eroa hurjalla kierroksella

27.1.2017 13:49

Aussie Openin tänään pelattu toinen päivä oli eilistä viileämpi, mutta kierrokset sitäkin kuumempia. Perthissä käytävä Disc Golf World Tourin kauden ensimmäinen osakilpailu on nyt puolessa välissä.

Wysocki takoo uuden rataennätyksen McMahonin peesatessa

Alkuun näytti siltä, että toisena päivänä jatketaan siitä mihin eilen jäätiin Eagle McMahonin aloittaessa kierroksensa kuudella perättäisellä birdiellä. Viiden väylän jälkeen ero Ricky Wysockiin oli kasvanut kahdella heitolla, mutta 6. väylällä Wysocki nappasi upean eaglen, mikä siivitti hallitsevan maailmanmestarin koko loppukierroksen pituiseen birdieputkeen. Lopputulos -17, 48 heittoa, on uskomaton suoritus ja uusi kierrosennätys Mundaring DiscGolfParkin radalla. Kierroksen tilastoista näkee jo pikavilkaisulla huiman tuloksen syyn: Wysockin pitkät heitot olivat kohdallaan ja jokainen putti päätyi korin pohjalle.


Wysocki viimeistelee 12 väylän mittaisen birdieputkensa 18. väylällä. Lisää videoita katsottavissa täällä.

Ero kilpailua johtavaan McMahoniin kutistui kuitenkin vain yhdellä heitolla, sillä nuorukainen vastasi Wysockin kiriin melkein yhtä jäätävällä -16 tuloksella. McMahonin tuloskortti näyttää lähes yhtä ällistyttävältä kuin Wysockin. Pitkät heitot löysivät tiensä korin läheisyyteen ja puttikin oli kohdallaan, ainoa 10-metrin ringin sisällä epäonnistunut putti tuli vasta viimeisellä väylällä. Kumpikaan ei eksynyt pelialueen ulkopuolelle kertaakaan toisella kierroksella. McMahon starttaa kolmannelle kierrokselle kolmen heiton johtoasemasta yhteistuloksella -28.

Eagle McMahon vastasi Wysockin kiriin säilyttäen johtoasemansa. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

Eagle McMahon vastasi Wysockin kiriin säilyttäen johtoasemansa. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

Kärkiryhmä säilyy ennallaan

Jaetulta kolmannelta sijalta Wysockin kanssa 2. kierroksen startannut Paul McBeth ylsi tänään kolmanneksi parhaaseen suoritukseen tuloksella -10. 1. kierroksen tapaan päivä alkoi ikävästi bogilla, mikä kuitenkin jäi kierroksen ainoaksi. Putit eivät osuneet aivan yhtä hyvin kuin eilen, mistä merkkinä on kolme epäonnistunutta heittoa 10 metrin sisällä korista. McBeth on kahden kierroksen jälkeen kymmenen heiton päässä 1. sijasta tuloksella -18, eroa Wysockiin on seitsemän heiton verran.


Paul McBeth otti 2. kierroksella näyttävän eaglen 375-metriseltä par-5 väylältä! Lisää videoita katsottavissa täällä.

Manabu Kajiyaman päivä ei ollut eilisen kaltainen. Kierroksen alkupuolisko sujui varsin mallikkaasti ja japanilainen olikin 11 väylän jälkeen tuloksessa -6. Loppukierroksella kiekko pääsi eksymään väyliltä ja puttipeli takkuili. Kierrostulos -5 ja yhteistulos -15 pitävät miehen kärkiryhmässä sijalla 4.

Koivu nousee 5. sijalle

Pasi Koivun kierrostulos parani tänään yhdellä heitolla tulokseen -7. Koivun mukaan mitään kovin radikaalia eroa edeltävään kierrokseen ei ole. Näin Koivu kommentoi tämän päivän suoritustaan: ”Aloitin tuplabogeylla, mutta korjasin homman neljällä perättäisellä birdiellä. Birdieitä tuli molemmilla kierroksilla 11, joten niitä kyllä ropisee. Kaikin puolin peli kulkee hyvin, koko ajan oppii rataa paremmin pelatessa.” Koivu kertoo myös, että pitkien lentojen aiheuttamasta rasituksesta johtuen harjoittelukierrokset jäivät suunniteltua vähälukuisemmiksi. Kuumaa keliä hän kompensoi vaihtamalla putterit tavanomaista kovempiin Aussie Openia varten, mutta kiekot ovat silti todella pehmeitä.


Pasi Koivulle ei jäänyt paljoakaan putattavaa 120-metrisellä 9. väylällä. Lisää videoita katsottavissa täällä.

Koivu paransi asemiaan tänään yhdellä sijalla vaihtaen paikkaa Philo Brathwaiten kanssa. Koivu lähtee 3. kierrokselle yhteistuloksella -13, kaksi heittoa Brathwaitea edellä. Seurakseen kaksikko saa 7. sijan tuloksella -9 jakavat Yhdysvaltain Gregg Barsbyn ja Australian mestari Patrick Robinsonin.

Piercen etumatkaa kasvaa

Paige Pierce ei suoriutunut tänään aivan eilisen veroisesti, mutta peittosi silti radan ihannetuloksen yhdellä heitolla. Kahden kierroksen tuloksella -4 Pierce johtaa jo 12 heiton turvin 2. sijalla olevaa Madison Walkeria, jonka 2. kierros oli myöskin aiempaa heikompi. Ero 3. sijalla olevaan Jennifer Alleniin ja 4. sijaa pitävään Des Readingiin säilyi kuitenkin ennallaan, sillä kaikki kolme pelasivat tänään saman +5 tuloksen. Kilpailun ollessa puolivälissä Walkerin ja Allenin välinen ero on kolme heittoa. Reading on aivan Allenin kannoilla ainoastaan yhden heiton päässä.

Paige Pierce johtaa naisissa jo 12 heiton turvin kilpailun puolivälissä. Kuva: DGWT / Suzanne Rope.

Paige Pierce johto naisissa on kasvanut jo 12 heittoon kilpailun puolivälissä. Kuva: DGWT / Suzanne Rope.

Kilparadan pitkät väylät suosivat pitkälle heittävinä pelaajina tunnettuja Pierceä ja Allenia, joten odotettavissa on Piercen johtoaseman säilyminen. Reading voi vielä hyvinkin nousta kokemuksensa turvin ja Walker on osoittanut taitonsa kahtena ensimmäisenä päivänä. Tällä hetkellä näyttää selkeästi siltä, että yhdysvaltalaisnelikko on karannut muilta saavuttamattomiin naisten luokassa.

Jennifer Allen ei ole vielä onnistunut täysin hyödyntämään pitkälle heittäviä suosivaa kisarataa. Kuva: Suzanne Rope / DGWT.

Jennifer Allen ei ole vielä onnistunut täysin hyödyntämään pitkälle heittäviä suosivaa kisarataa. Kuva: Suzanne Rope / DGWT.

Kaksi suomalaista neljän joukossa amatööreissä

Kilpailussa pelataan myös amatööri- (MA1) ja miehet-40 luokissa. 2. kierrokselle lähdettäessä johtopaikan jakaneet Tomi Kulmala ja Mikko Solismaa eivät tänään pysyneet paikallisten pelaajien. Amatöörien kärkiryhmässä puhutaan kuitenkin vielä 3. kierroksella sujuvasti suomea Kulmalan ollessa toisella sijalla ja Solismaan neljäntenä. Kulmalalla on kahden heiton päässä kärkisijasta, Solismaalla puolestaan on kahdeksan heittoa eroa johtoon.

Miehet-40 luokassa johdon säilytti Das Loomis, jonka yhteistulos on nyt -1. Tänään identtisen tuloksen (+1) heittänyt Saksan Martin Doerken jatkaa 2. sijalla kaksi heittoa jäljessä. Christopher Finn hyödynsi kotikenttäetunsa toisella kierroksella ja on enää heiton päässä Doerkenista. Lähes odotetusti kärkiryhmässä nähdään huomenna Loomisin lisäksi toinenkin yhdysvaltalainen, sillä Jay ”Yeti” Reading nousi 4. sijalle. Erot ovat yhä pienet, Readingin yhteistulos on kahden päivän jälkeen +5.

Moving day käynnistyy klo 2.00

Huomisen päivän ennustetaan olevan avauksen kierroksen kaltainen tulikuuma pätsi ainakin sään osalta. Mikäli huippupelaajat jatkavat kahden pelatun kierroksen viitoittamalla tiellä odotettavissa on myös käsittämättömän upeita suorituksia myös 3. kierroksella.

Aamun ensimmäiset heitot suorittavat amatöörit klo 2.00 Suomen aikaa ja miehet-40 luokka heidän jälkeensä. Paige Pierce ja kumppanit seuraavat klo 4:30. Avoimen luokan kärkiryhmä starttaa viimeisenä klo 6.00. Kierros kestää n. 3h 30min, joten homma on jälleen paketissa klo 9.30 maissa. Tuloksia ja tilastoja putoilee osalta ryhmistä jopa jokaisen väylän jälkeen DGWT:n tulossivulle.

Lisää aiheesta

Feature cardin 1. kierros SpinTV:n YouTube-kanavalla, osa 1 ja osa 2.
Keskiviikkona julkaistusta FGR:n artikkelista löydät kattavat vinkit tapahtuman seuraamiseen.
Avoimen luokan tulokset ja -tilastot Disc Golf World Tourin sivuilla
Naisten, miehet-40 ja amatööriluokan tulokset PDGA:n verkkosivuilla

Artikkelikuva: Eino Ansio / DGWT


0 kommenttia:

Jätä kommentti