"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

USA:n National Tour käynnistyy tänään

25.2.2015 17:28

Perinteinen frisbeegolfkauden avauskisa, Memorial Championship, on juuri alkanut. Nelipäiväiset karkelot keräävät maailman huippupelaajat Arizonaan aivan Phoenixin kupeeseen. Kilpailuun osallistuvat 303 pelaajaa on jaettu kolmeen eri lohkoon, sillä kilpailu käydään kaikkialla kolmella eri radalla. Keskiviikosta perjantaihin kukin lohko pelaa yhden kierroksen eri radalla ja lauantain finaaleita varten puolet jokaisen lohkon parhaista pelaajista palaavat legendaariselle Fountain Hillsin frisbeegolfradalle.

Osallistujalistalta löytyvät uuden mantereen ammattilaiset ja onpa joukkoon eksynyt jokunen eurooppalainenkin. Simon Lizotte pelasi viime vuonna hienon kauden ja Karl Johan Nybo suoriutui upeasti erityisesti European Mastersissa. He ovat kykeneväisiä haastamaan yhdysvaltalaiset jopa heidän omalla maaperällään.

Myös Suomi edustettuna
Suomalaisia kisassa on mukana kolme: Pasi KoivuSeppo Paju, sekä Jalle Stoor. Stoor ja Koivu avasivatkin jo kautensa viime viikonloppuna Las Vegasissa pidetyssä Gentleman’s Club Challenge:ssä, missä Stoor sijoittui upeasti 7. sijalle, ja Koivun 11. sijakin on varsin mainio avaus kaudelle. Paju puolestaan on viettänyt Phoenixissä jo reilun viikon harjoitellen kauden avauskisaansa varten.

Seuraa tapahtumaa verkossa
Kilpailua voi seurata verkossa suorana lähetyksenä SmashBoxx.tv:n YouTube-kanavalla. Ensimmäinen lähetys alkaa klo 22:45 Suomen aikaa. Päivittäisessä streamissä  seurataan kärkiryhmän kierrosta. 1. päivänä seurattavaksi on valittu ryhmä, jossa pelaavat Paul McBeth, Will Schusterick, Ricky Wysocki ja Jake Laputka.

Kilpailun verkkosivuilta löydät mm. kilpailun aikataulun ja pelattavien ratojen kartat. PDGA:n verkkosivuilta löydät ryhmien lähtöajat, sekä tulokset. Valikoitujen ryhmien tulokset päivittyvät reaaliajassa.

Kuva © Innova Champion Europe.


0 kommenttia:

Jätä kommentti