"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

SM-kisojen vaiherikas toinen päivä

5.9.2014 18:45

Avoimen luokan kärkikamppailu on äärimmäisen tasainen kisan puolivälissä kahden kierroksen jälkeen. Veli-Pekka Luoma tippui kärkipaikalta seitsemänneksi. Piikkipaikan otti Kalle Savonen pelaamalla tuloksen 58 (-3). Toiselle sijalle nousi hurjan kierroksen 54 (-7) pelannut Juhani Vainio. Kolmannen sijan jakaa peräti neljä pelaajaa. Juho Parviainen, Jalle Stoor, Teemu Nissinen ja Pasi Koivu ovat kaikki vain kahden heiton päässä Kalle Savosta. Kilpailun kolmas kierros pelataan lauantaina ja voittokamppailu on vielä täysin auki. Muun muassa tuore EM-kultamitalisti Seppo Paju on vain kolmen heiton päässä kärkipaikasta.

Jenni Eskelinen nousi toiselle sijalle hienon 2. kierroksen myötä.

Jenni Eskelinen nousi toiselle sijalle hienon 2. kierroksen myötä.

Naisten luokan kärkikamppailussa tapahtui paljon. Nuori superlupaus Henna Blomroos nousi kisan kärkeen toistaiseksi parhaalla luokkansa tuloksella 67 (+6) kärkeen ja johtaa nyt toisena olevaa Jenni Eskelistä kolmella heitolla. Jenni Eskelinen pelasi myös kovan tuloksen 68 (+7). Jaetulla kolmannella sijalla lauantaille lähtevät Eveliina Salonen ja Anne Kettunen vain neljä heittoa ykkössijasta.

FPM-luokassa Riitta Savolainen pelasi jälleen luokkansa parhaan kierrostuloksen ja johtaa nyt peräti kymmenellä heitolla toisena olevaa Riina Kotamäkeä. Susanna Saar on kolmantena 13 heittoa Savolaisesta.

MPM-luokassa hallitseva Suomen ja Euroopan mestari Ville Piippo siirtyi ylivoimaiseen kahdeksan heiton johtoon heittämällä kierrostuloksen 54. Piipon tulos oikeuttaisi myös avoimen luokan kärkipaikkaan. Jaetulla toisella sijalla ovat Tomi Nieminen ja Toni Asikainen – kahdeksan heittoa Piiposta.

MPG-luokan hallitseva mestari Ville Kotamäki lähtee lauantaihin niukassa johdossa. Jari Niskanen hengittää niskaan vain kahden heiton päässä. Risto Moisanen, Ilkka Tamminen ja Heikki Savolainen jakavat kolmostilan kolmen heiton päässä Kotamäestä.

MPS-luokassa Kauko Laitala kasvatti eroa hallitsevaan Suomen ja Euroopan mestariin Markku Tohniin jo seitsemään heittoon. Markku Tohnista vain heiton perässä kolmannella sijalla on Timo Mujunen.

Kilpailun tulokset SFL:n kisakoneessa ja PDGA:n sivuilla.

Kuvat:
Savonen: Ville Honkonen
Eskelinen: Hannu Hentilä / Innova Champion Europe.


0 kommenttia:

Jätä kommentti