"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Kisakausi on käynnissä maailmalla – tuttu naama ykkösenä

2.3.2014 11:23

Kuten FGR jo aiemmin viikolla uutisoi, frisbeegolfkausi 2014 on pyöräytetty todenteolla käyntiin, kun National Tour alkoi Yhdysvaltain Arizonasta järjestyksessään 26. vuosittaisella Memorial Championshipillä. Kautensa avasi Fountain Hillsissä ja Scottsdalessa järjestetyssä kisassa myös moni eurooppalainen, mukana suomalaiset Teemu Nissinen ja Ellinoora Heikkilä.

Pikkuhiljaa omalle paikalle

Kilpailun vei nimiinsä pelaaja, joka jatkoi siitä, mihin vuonna 2013 jäi. Suurta osaa kilpailuista dominoinut Paul McBeth pysyi kaksi ensimmäistä kierrosta iskuetäisyydellä, nousi kolmannen kierroksen jäljiltä jaettuun kärkeen ja lopulta finaalin päätteeksi oli rykäissyt itselleen neljän heiton eron.

Kolme ensimmäistä kierrosta olivat huipputasaisia. Loppujen lopuksi kolmannen sijan valtasi iloisesti vielä teini-ikäinen nouseva nimi Drew Gibson. Tasatilanteessa McBethin ja Gibsonin kanssa finaaliin startannut masters-ikäinen teräsmies John McCray nappasi toisen sijan.

Suomiedustusta

Suomesta reissuun lähteneet Teemu Nissinen ja Ellinoora Heikkilä ovat päivä toisensa jälkeen hehkuttaneet hienoja olosuhteita ja mahtavaa kisareissuansa.

Teemu sijoittui todella kovassa kilpailijakattauksessa sijalle 40. Pelaajia avoimessa sarjassa oli 120. Teemun kierrostulokset olivat tasaisia, mutta aivan huippuiskuun Teemu ei vielä yltänyt. Arvokasta kokemusta tarttui kuitenkin matkaan rutosti, pääsihän Nissinen kuitenkin pelaamaan kaikki neljä kierrosta.

Ellinoora pelasi toisen kierroksen alle oman tasonsa, eivätkä pirteämmät 1. ja 3. kierros kuitenkaan siivittäneet Ellinooraa naisten finaalikierrokselle.

Eurooppalaisista edusti tyylikkäimmin tänä vuonna enemmänkin Yhdysvalloissa kiertävä Saksan tiitykki Simon Lizotte, joka sijoittui kovassa seurassa seitsemänneksi.

Naisissa ja mastereissa käsittämättömiä suorituksia

Naisten ja Masters -sarjan tuloksia katsellessa saa hieraista silmiään. Tai no, oikeastaan Ken ”The Champ” Climon maailmanluokan kierrokset eivät välttämättä ole yllätys sinänsä, mutta sitäkin vaikuttavampia ne ovat. Legendan otteita saadaan tänä vuonna ihailla 5 vuoden tauon jälkeen Euroopassakin, heinäkuussa pelattavassa Tukholman Järvan European Mastersissa.

Naisissa Catrina Allen ja kisan voittanut Paige Pierce täräyttivät kukin tiskiin yhden sellaisen kierroksen, jollaiseen kuka tahansa saa olla tyytyväinen. 1042 on ratinglukema, jolle kalpenee toisinaan kuka tahansa. Vertailun vuoksi: koko kilpailussa ainoastaan avoimen voittaja McBeth onnistui pelaamaan kaikki kierroksensa vähintään yhtä hyvin tai paremmin kuin nämä naiset huippukierroksellaan. Mykistävää.

Dutch Open herättää eurooppalaisetkin

Seuraava raportoitava kilpailu on EuroTourin käynnistävä Dutch Open joka pelataan maaliskuun päätösviikonloppuna.

Tuohon kisaan on perinteisesti lähdössä mukaan jo kunnon tukku suomalaispelaajiakin.

Memorialin tulokset


0 kommenttia:

Jätä kommentti