"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Jani Nevala kiilasi Seppo Pajun rinnalle jaettuun kärkeen

18.8.2017 21:04

Frisbeegolfin SM-kilpailut 2017 jatkuivat perjantaina avauspäivän suuntaisissa merkeissä. Olosuhteet sekä kärkitulokset useimmissa kilpailuluokissa mukailivat pitkälti torstain vastaavia. Avoimessa luokassa kärkisijalla Pasi Koivu vaihtui Jani Nevalaan Seppo Pajun jatkaessa toisena kärkinimenä.

Nevalalla silausta vaille nappikierros

Jani Nevala vastasi päivän parhaasta tuloksesta, mikä siis oli avauspäivän tavoin 50 (-10). Kuuma kierros oikeuttaa kahden kierroksen jälkeen jaettuun kärkisijaan. Seppo Paju piti paikkansa jaetussa johdossa pelaamalla hänkin hyvän kierroksen 52 (-8).

Laadukkaasti koko kauden esiintynyt, ehkä suurelle yleisölle vielä hieman tuntemattomampi Siikaisten Sisua edustava Nevala oli tyytyväinen suorittamiseensa. Ainoastaan kaksi lyhyempää epäonnistunutta puttia jättivät pieniä murusia hampaankoloon.

Seppo Paju pysyi tukevasti jaetussa johdossa. Kuva: Joni Tuhkanen.

Avoimessa luokassa tilanne on kuitenkin edelleen mukavan tasainen. Lähimmät pelaajat hengittävät kärkikaksikon niskaan edelleen kahden heiton päässä – perjantain jälkeen nämä pelaajat ovat nousua tehnyt Leo Piironen sekä kärkisijalta parin heiton päähän tipahtanut Pasi Koivu.

Iskuetäisyydellä on toki edelleen tukku muitakin pelaajia. Esimerkiksi toisinaan oikukkaankin metsäradan metkut tuntevat paikalliset jyrät Jukka Pyhältö ja Joonas Kuitunen löytyvät sijoilta 5. ja 7. Kaikkiaan 11 parasta pelaajaa mahtuvat viiden heiton sisään toisistaan.

Blomroos, Salonen…?

Naisissa aiemminkin tiukkoja voittokamppailuja keskenään käyneet Henna Blomroos ja Eveliina Salonen jatkoivat tasaista vääntöään. Perjantaina oli Salosen vuoro pelata 58 (-2) ja Blomroosin päätyessä tulokseen 61 (+1), kärkisija vaihtoi omistajaa. Salonen johtaa nyt heiton turvin.

Eveliina Salosen vuoro oli nousta naisten piikkipaikalle. Kuva: SFL

Seniorit-40 -luokkaa avauspäivän huippukierroksellaan dominoinut Erkka Leivo onnistui hankalan alun jälkeen pysymään johtoasemassa. Leivo aloitti kierroksensa neloisbogilla, mutta taisteli tuloksensa heiton verran alle ihannetuloksen (59).

Pitkälti juuri Leivon avausväylän hankaluuksien ansiosta Teemu Holappa ja Kimmo Lehtonen pääsivät kirimään kahden heiton päähän Leivosta. Holappa pelasi luokan parhaan kierroksen 54 (-6) ja Lehtonen päätyi samaan yhteistulokseen Holapan kanssa pelattuaan 55 (-5).

Tämä iloinen veijari on Erkka Leivo, seniorien kärkimies. Kuva: SFL

Seniorit-50 -luokan ennakkosuosikki Kari Vesala toisti avauspäivän tuloksensa 57 (-3) ja johtaa luokkaa neljän heiton turvin ennen Ville Kotamäkeä.

60-vuotiaiden kärkipaikan nappasi Kauko Laitala ja heikosti avauspäivästä suoriutunut Markku Tohni teki nousun toiselle sijalle ohi kolmantena olevan avauspäivän kärkinimen Esko Jokisen.

Naiset-40 -luokassa Anna Elo piristyi kehnon avauskierroksensa jälkeen selvästi luokan parhaaseen peliin toisena päivänä ja nousi heiton turvin johtopaikalle.
Kilpailun tulokset
Lähtöaikataulu lauantaille


0 kommenttia:

Jätä kommentti