"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Sink or swim – uimareissu Maskun kympillä

6.8.2014 20:07

Maskun radalle visiittiä suunnittelevalle käy hyvin pian ratakartasta ilmi että tällä radalla vesi on elementti jonka kanssa tulee flirttailtua hyvin monella väylällä. On suppia, lampia, rämeitä ja soita, ja kaiken kruununa Maskun hiekkakuoppien (tai ”Rivieran” kuten paikalliset sitä kutsuvat) päälampi joka toimii myös uimapaikkana. Paikan päälle ehdittyä ja kierroksen edetessä väylä väylältä eteenpäin käy selväksi että tässä on myös rata jossa lähes väylässä kuin väylässä on jokin tietty ominaispiirre joka tekee siitä erikoisen tai jopa täysin uniikin (vai mitä sanotte vaikkapa väylästä #5 punaiselta tiiltä A-koriin? Banaanien banaani, sanon minä). Kuitenkin väylä joka tällä kertaa valikoitui blogiin on takaysin aloittava #10, väylä jolloin viimeistään väistämättä tulee tutustuttua tähän kesäkiessiä viilentävään vesi-elementtiin, ainakin jos lähestyminen A-koriin ei riitä perille asti.

masku_kymppi

Heti tiipaikalla on ensimmäinen haaste. Väylän alkuun kohonnut triplamandoportti tuo oman mausteensa avaukseen. Tietenkin tekijämies toteaa draiveri kourassa että ”Eihän tuosta voi kukaan yli heittää” – ja kuten allekirjoittanut, päätyy sen jälkeen heittämään 1cm yläriman ylitse. Eipä muuta kuin rankkua lappuun ja uutta putkeen. Rohkenen väittää että heittovalikoima on mandon toimesta rajattu lähes yksinomaan foreen, ainakin jos mielii oikealle päästä. Tai sellainen mielikuva tämänkertaisesta bongauksesta ainakin jäi että kun maasto vieläpä kohoaa oikealle mentäessä, on mandon yläriman alitse heitetty antsa tai hyserflippi kyllä melkoinen täsmäsuoritus jos sillä pääsee hyvään paikkaan.

Sweet spotti lienee jossain ison kiven paremmalla puolella (eli siellä minne tuo sentillä mandon missannut S-DD tietenkin päätyi), mitä lähempänä väistämättä ylittämistä vaativaa lahdenpoikasta, sen parempi. Griini on sen verran ahdas ja rolliherkkä että kovin kaukaa en rohkenisi sinne tykittämään ellei valittu kiekko omaa kärpäspaperin ominaisuuksia. Kuvat kertovat tästä väylän loppupäästä enemmän kuin 1000 ratingpistettä.

WP_20140607_014

B-korilla oltaisiin jo nostolla, mutta joku perhana on järjestänyt lahdekkeen ja korikummun vielä kiusaksi, tuumii Kalle C.

Tästä korinpaikasta on kyllä vielä erikseen alleviivattava kuinka vaikea se on. Kori sijaitsee siis erittäin pienellä kumpareella kovaa hiekkamaata, joten lähärin leijattaminen nostolle vaatii kirurgintarkkaa työskentelyä ja herkkää tatsia.

WP_20140607_015

Sadistisesta A-korinpaikasta napsahtaa väyläbongarin Seal of Approval kuin lähäriputteri harmaaseen kiveen!

Vaan älköön lukijat tyytykö vain tällaisen MA3 tuupparin mielipiteisiin ja pelikirjaan. Kysytäänpä esimerkiksi Maskussa usein vierailevan ja lähes yhtä usein sieltä voittajana lähtevän Kalle Savosen diagnoosia väylästä:

Maskun 10 tulee yleensä avattua bäkkärillä premium jokerilla tähdäten mahdollisimman lähelle rantaa josta sitten jatkoheittoa forella c-pd2 tai bäkkäriä kuluneella Basic midarilla yritän saada heiton nyppylän vasemmalle puolelle alas josta jää semmoinen 8m putti. 

Jos taas avaus ei mene tarpeeksi hyvälle jatkopaikalle niin nykyään mantereen puolella on leveämpi kaista kuin aiemmin niin sitten jatkan sieltä kautta bäkkärillä jokerilla ja pelaan seifti paria eli vaan mäen päälle josta aviarilla ranneneppi nyppylän päälle ja par korttiin.

Helppoa siis kuin heinänteko. Ei muuta kuin itse kokeilemaan, simmarit mukaan.

Water hazard väylät jakavat monesti mielipiteitä. Minkälaisia vedenylityksiä on sinun ratamatkoillasi tullut vastaan? Niistä voit kertoa kommenteissa.


5 kommenttia:

Juha Salo | 02:24 14.08.2014

#17 väylällä on toki myös veden ylitys keltaiselta tiiltä heitettäessä, mutta tällä väylällä käytännössä ainoastaan avaus voi mennä veteen. #10 väylälle veteen joutumisen vaara on lähes joka heitolla. Vielä puttikin voi joutua veteen mikäli lähtee kukkulalta rollailemaan alas.

Carl Willandt | 23:25 12.08.2014

Näyttää kyllä aika sairaan mielen tuotokselta. :D (Raaseporin 18:lle toki vielä erikseen hatunnosto täältäkin.)

Mikko Setälä | 15:06 11.08.2014

Juu tuon näinkin sivusta, luulin vain että se on tokavika missä on noin pitkä vesieste, meillä oli eri tiipaikka jolloin #17 oli kevyt neppaisu rantakivikkoon. Sensijaan Raaseporin helmessä viikonloppuna 105m vedenylitys (toki seiftailla voi sivusta mutta erittäin paljon lyhyempänä), thats what Im talking about! ;)

Raine Karkkila | 14:43 11.08.2014

Eihän tuo väylä ole mitään verrattuna tuohon Maskun viimeiseen. Pahimmassa aloituspaikassa pitäisi ylittää yli 50metriä vesieste (jossei jopa enemmän!?). Siellä niitä kiekkoja makaa pinnan alla varmaan reilusti...

Markus Lindqvist | 10:41 07.08.2014

Kyllä tää on suomen sadistisimpia väyliä. Muistaakseni jo tuo B-korin viheriö on erittäin "liukas", A:n ollessa paljon pahempi. Kiitin kaikkia fribajumalia että käymänäni päivänä kori ei löytynyt A-paikalta. Vaikka väylän 17 keltaiselta tiiltä ylitetään paljon isompi vesialue, on tuo kympin lätäkkö niin optimaalisella paikalla että pikku pulahdukset tuntuu väistämättömältä ahnaalle sialle.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *