"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Lähtölaskenta alkanut

6.5.2012 11:19

Enää olisi 10 hitaasti matelevaa päivää ennen kuin rata saa väylänsä. Maastokin mukavasti kuivunut ja raivaushommat koitetaan saada valmiiksi 26.5. Olisikin mukavaa jos saataisiin porukkaa paikalle. Ensimmäisissä talkoissa saatiin jo jalkapallo,yleisurheilu seuran aktiivit ihmettelemään. Itse saatte hommat tehdä oli luettavissa rivien välistä,mutta toisinhan siinä kävi.

Jos innokkaita talkooporukoita löytyy, niin ottakaa yhteyttä kylve.frisbeegolf@gmail.com niin tiedetään varautua. Risujen ja puiden keruukin voisi onnistua samalla jos porukkaa löytyisi oikein kunnolla.

Seuraava askelhan sitten on korit,tiit,opasteet ja muut. Siinä järjestyksessä,että korit asennellaan viimeisenä. Tietäähän sen miten siinä käy jos järjestys toinen…

Edellisessä kirjoittelin tuen hakemisesta. Varmasti löytyy radasta haaveilevia joten ottakaa härkää sarvista ja rohkeasti unelmaa toteuttamaan. Ensimmäinen askel on ottaa vaikkapa paikalliseen urheiluseuraan yhteyttä. Oman seuran ja ry:n perustaminen vaatii kuitenkin jonkin verran paperi yms. hommia. Urheiluseuraan frisbeejaosta ja siitä eteenpäin.

Kolmesivuinen hakemus,talkootyön toteutus ja pari muuta paperia ja kuori postiin. Edellä mainitulta urheiluseuraltahan löytyy valmiiksi yhdistyksen säännöt ja muut tarvittavat. Kovin kätevää.

Oheen vielä karttaa Kylmäkosken radan alueesta. Sieltä ne väylät kohta löytyvät.

T:Harri


0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *