"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Kylmäkoski Discgolfpark, Akaa

23.4.2012 17:56

Eipä olisi uskonut viime kesänä lajiin tutustuneena mihin sitä sotkeutui. Ajatus ratahankkeesta lähti loppusyksystä 2011 liikkeelle. Kun kerran seuralla n. 20 hehtaarin alue, niin miksipäs ei?

Valaistaanpa ensin tuota rahoituspuolta, koska varmasti monilla ajatus radasta on kaatunut juuri tuohon. Kelataan siis syksyyn 2011.

Kylmäkosken Veikot ry -niminen urheiluseura hallinnoi Kylmäkoskella (Akaassa) omaa majaansa ja sen ympärillä olevia seurakunnalta vuokraamiaan maita. Majalle tehtiin uudet sauna-, suihku- ja pukuhuonetilat muistaakseni 2010. Tähän remonttiin oli haettu tukea Pirkan Helmi ry:ltä, joka on yksi Suomen 55:stä paikallisesta maaseudun kehittämisyhdistyksestä eli Leader-toimintaryhmästä.  Käykääpä lukemaan tarkemmin tuolta http://www.pirkanhelmi.fi/hanketuet.htm

Tästä sitten tuli mieleen, että miksipäs ei myös frisbeegolfrata saisi tukea.

Yllättävän pienellä paperintäyttämisellä ja lähettämisellä saimme paperit kuntoon ja nythän meillä on tuolta Pirkan Helmestä puoltava päätös. Tällä hetkellä virallista vahvistusta odotellaan Pirkanmaan Ely-keskukselta. Ely-keskus tosin ei voi tuota päätöstä kaataa muuten kuin jos emme olisi lakipykäliä noudattaneet. Virallista päätöstä odotellaan vielä tämän kuun aikana.

Lyhykäisyydessään homma menee näin.  Pienin anottava summa on 10 000 e. Tästä summasta voi tehdä enintään 75% talkootyötä eli 10 e / henkilö tai konetunti 30 e. Loput tulee olla omaa rahaa. Tosin tuo talkootyön rahallinen osuus lisätään tuohon 10 000 euroon eli omaa rahaa kannattaa kerätä kuitenkin jonkin verran, jotta talkootyön määrä pysyy järjellisissä luvuissa. Tässä tapauksessa keräsimme 18kpl koriskonsseja, joiden löytymisen helppous yllätti. Tukijat saavat sitten oman nimikkokorinsa ja opastetun illan ja majan käyttöönsä.

Talkootöiden toteutuksesta pitää myös pitää kirjanpitoa ja niiden toteuttamisesta pitää informoida. Meillä se tapahtuu tätä kautta.

Lauantaina 21.4.2012 oli siis ensimmäinen talkootyöpäivä. Seitsemän kappaletta vankan metsuritaustan omaavia ahkeria kovakuntoisia talkoolaisia kokoontui moottorisahat teroitettuina majalle klo 9.
Huomautetaan tässä, että ratasuunnittelija Meresmaa ei ole käynyt lähelläkään aluetta. Mutta alueen huomioon ottaen varmasti tuleville väylille tilaa saimme. Noin 4 litraa vichyä ja 4 litraa hikeä vuotaneena täytyy todeta, että ehkä se kuntohuippu ei aivan vielä ole käsillä.

Rata tulee mutkittelemaan pitkin talvisin hiihtokäytössä olevaa pohjaa pitkin. Maastoa löytyy monenlaista vanhoista soramontuista kapeisiin metsäväyliin ja löytyypä myös korkeuseroja mukavasti.

Jatketaan taas, kun ensi kuun puolella päästään suunnitteluvaiheeseen. Jos kysyttävää tuosta tukijutusta ottakaa yhteyttä vaikkapa kylve.frisbeegolf@gmail.com

Ohessa kuvasatoa päivältä.

T:Harri


0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *