Bring on the girls eli lisää naisia frisbeegolfiin
Frisbeegolfin harrastus leviää kuin osuuskauppa-aate, mutta kauniimpi sukupuoli loistaa radoilla yhä poissaolollaan. Miten naiset saataisiin kiinnostumaan frisbeegolfista?
Samaa asiaa on varmasti pohtinut työryhmä jos toinenkin, joten jos joku patenttiratkaisu olisi, se todennäköisesti olisi jo löydetty ja otettu hyötykäyttöön. Jotta kiveäkään ei jäisi asian tiimoilta kääntämättä, ajattelin silti pohdiskella aihetta jälleen omien havaintojeni pohjalta.
Frisbeegolf sopii kaikille, muttei siltä näytä
Kaikessa frisbeegolfiin liittyvässä markkinointimateriaalissa todetaan yksiselitteisesti, että frisbeegolf sopii kaikille iästä ja sukupuolesta riippumatta. Määritelmässä ei siis ole naisen mentävää aukoa, vaan se pitää sisällään suunnilleen kaikki maapalloa tallaavat kaksijalkaiset nisäkkäät.
Jostain syystä viesti ei kuitenkaan ole mennyt perille, sillä esimerkiksi viime vuoden SM-kisojen noin 170 osallistujasta naisia oli 14. Puhutaan siis alle 10 prosentin osuudesta vaikka kyseessä käsittääkseni oli osallistujaennätys. Viime tarkistuksen mukaan naisia on karkeasti arvioituna puolet ihmiskunnasta, joten kaiken järjen mukaan edes 30 % osuuteen pyrkiminen ei olisi kuun kurkottelua taivaalta.
Sukupuolten välisistä yhtäläisyyksistä
Nykyään on kovin epämuodikasta puhua sukupuolten välisistä eroista ja todistettu fakta lienee, että kahden saman sukupuolen edustajan välillä on yhtä paljon eroavaisuuksia kuin kahden eri sukupuolenkin. Jokin tässä yhtälössä kuitenkin mättää ja silloin on pakko lähteä tonkimaan asiaa stereotypioiden kautta.
Kukaan tuskin kiistää väitettä, että urheilu, pelit ja ylipäätään toisten kanssa kilpaileminen kiinnostavat keskimäärin enemmän miehiä kuin naisia. Miehet onnistuvat synnyttämään kilpailun mistä tahansa oli se sitten saunominen tai Cokiksen pikajuonti. Kyllä naisetkin osaavat olla kilpailuhenkisiä, mutta se ilmenee pikemminkin muilla elämänalueilla, kuten vaikka työssä, elintasossa tai ihmissuhteissa. Eivät he oma-aloitteisesti esimerkiksi pukeudu polvihousuihin ja ala jahdata palloa tai kiekkoa aidatulla alueella. Itsestään huolehtiminen ja kuntoilu sen sijaan ovat molemmille tärkeitä ja erilaisia jumppaohjelmia on naisille kehitetty aakkosten joka kirjaimelle aerobicista zumbaan. Frisbeegolfia tulisikin kilpaurheilun sijaan markkinoida naisille keinona ylläpitää terveyttä ja hyvinvointia.
Useimmissa miehisissä kuntoilumuodoissa hikoillaan, ähistään ja puhistaan ja lopputuloksena on suonia pullistelevaa lihasmassaa tai urheiluvamma. Ei siis erityisen houkuttelevaa useimpien naisten mielestä. Frisbeegolf on juuri vastakkaista toimintaa. Matalasykkeistä aerobista liikuntaa, jossa on alhainen loukkaantumisriski. Kaiken kruunaa kiekon esteettinen lentorata, joka tarjoaa lähes zenmäisen elämyksen.
Mitä pallogolfissa tehdään oikein?
Yksi syy, miksi naisten vähyys frisbeegolfradoilla ihmetyttää, on naisten varsin runsas esiintymistiheys pallogolfkentillä. Selitykseksi on tarjottu lajin sosiaalisia piirteitä. Siirtymät väylien välillä ja oman lyöntivuoron odottelu tarjoavat mahdollisuuden keskusteluun ja yhteyden luontiin toisiin pelaajiin. Golfissa myös pukeutumisella on iso merkitys, mikä sekin saattaa tarjota joitakin naisia kiinnostavan ulottuvuuden. Pallogolfradat vetoavat myös kauneudellaan ja siisteydellään naisten tunnetusti miehiä kehittyneempään estetiikan tajuun.
Frisbeegolf sisältää silti kutakuinkin samat elementit kuin pallogolfkin, joten miksi frisbeegolfia paljon kalliimpi ja kaikenlaisilla green cardeilla, golfosakkeilla ja pukeutumiskoodeilla rasitettu pallogolf vetää naisia puoleensa kuin lihanpala kärpäsiä? Vai onko siinä juuri se juttu?
Onko tosiaan pakko vetää se ikävä johtopäätös, että ainoaksi selitykseksi jää lajien erilainen yhteiskunnallinen status. Pallogolfkentällä pelikavereiksi voi osua sijoitusmeklareita ja ammattilaiskiekkoilijoita, frisbeegolfradalla opiskelijapoikia ja elämäntapaintiaaneja.
Onko jotain tehtävissä?
Lyhyesti sanottuna: on ja paljon. Ihan ensimmäiseksi lajin julkisuuskuvaa pitää kehittää sellaiseksi, että se vetoaa myös naisiin ja tyttöihin. Nolottaa myöntää, että itse hukkasin tuhannen taalan paikan hiljattain yhdessä Juho Rantalaihon kanssa kirjoittamassani frisbeegolfkirjassa. Nappasimme teoksen kuvat yhdessä Kettusen Vedun kanssa ja mitä hittoa; opuksen otoksissa poseeraa vain karvaisia miehiä. Tästä kuitenkin on juuri kyse. Kun tehdään lehtijuttuja, annetaan haastatteluja, kirjoitetaan blogeja tai päivitetään nettisivuja, yritetään saada mukaan kuvia sekä pojista että tytöistä, naisista ja miehistä, nuorista ja vanhoista harrastamassa frisbeegolfia. Vähitellen viesti menee perille – frisbeegolf on kaikille!
Edellä tulikin jo mainittua lajin kuntoliikuntamaisuuden ja sosiaalisen luonteen korostaminen. On tietysti luonnollista, että kilpaurheilullisista lähtökohdista löytyy enemmän uutisoitavaa, mutta ei pidä unohtaa esimerkiksi paikallisille tiedotusvälineille juttuja tarjottaessa nostaa esille myös lajin leppoisampaa puolta.
Lajia jo harrastavat naiset ovat tietysti mielipidevaikuttajia omassa lähipiirissään. Jokainen voi pyytää kaveriaan lähtemään radalle mukaan. Vastaanhangoittelua ilmenee varmasti, mutta ystävätärtä kannattaa vaikka pyytää juttukaveriksi, jos hän ei ole halukas itse pelaamaan. Kierroksen aikana mieli voi muuttua ja jokainen lajiin hurahtanut tietää, että muutaman kerran “lötää mukiin” heiteltyään on koukussa.
Mies! Vältä sudenkuopat!
Olen nähnyt frisbeegolfradoilla lukemattomia kertoja saman näytelmän. Poika on ottanut tyttöystävänsä mukaan “kiessille” ja saavutaan ykköstiille. Poika kiskoo hampaat irvessä lättyä sata metriä, tytön kiekko nousee korkeuksiin ja tupsahtaa kymmenen metrin päähän. Poika alkaa neuvoa heittotekniikkaa, tyttö heittää uudelleen, selitykset kiihtyvät ja tyttö lopettaa kierroksen siihen paikkaan. Yhtä huono menestys on havaittavissa sekaporukoissa. Alkukierroksen leppoisa tunnelma väistyy jo muutaman väylän jälkeen, kun ryhmän miehet alkavat ottaa toisistaan mittaa.
Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että jos miespuolinen harrastaja haluaa tutustuttaa naispuolisen lajitoverin frisbeegolfiin, kierrokselle pitää lähteä naisen ehdoilla. Tekniikkavinkit kannattaa jättää myöhemmäksi, ellei sellaisia erikseen pyydetä. Älä lähde yrittämään mitään “enkkakiessiä”, vaan heitä koko kierros vaikka pelkällä putterilla ja vältä ekstensiivisiä voimainponnisteluja. Varaa aikaa ja korosta lajin sosiaalisia puolia. Tarkoitus ei tietenkään ole naamioida lajia miksikään Ben Fuhrmanin lyhytterapiasessioksi, vaan osoittaa, että frisbeegolfia voi harrastaa monella eri tavalla. Se voi olla totista tulosurheilua, mutta myös leppoisaa kesäpäivän viettoa mukavassa porukassa.
Haaste kaikille, jotka tuntevat naisen
Jotta hanke naisten saamisesta frisbeegolfradoille ei jäisi pelkän lätinän asteelle, heitän tässä haasteen kaikille niille lajia harrastaville, jotka tuntevat naisen. Heitä pitäisi olla useita sillä naisia on Suomessa noin 2,7 miljoonaa eli hiukan enemmän kuin miehiä. Tulevana kesänä jokainen fribaaja vie vähintään yhden naispuolisen lajitoverin mukaan kierrokselle. Ei tyrkytä neuvoja, vaan viettää tunnin pari leppeässä kesäsäässä muovilättyjä viskoen. On kumma, jos ei tällä otannalla naisten osuus kasva.
Kari “Bast” Toivonen
17 kommenttia:
Tunge vain jätkille jauhot suuhun! Asenteessa olisi kyllä monella korjaamisen varaa, se on totta, mutta varmasti on niitäkin miehiä, jotka tervehtivät naisten lukumäärän lisääntymistä lajin parissa pelkästään ilolla. Kunhan naisten määrä radoilla entisestään lisääntyy, on selvä, että kaikkiin kisoihin on perustettava myös naisten sarjat. Heitin täällä tätä kolumnia kirjoittaessani haasteen kaikille miehille, että he toisivat kukin ainakin yhden naisen harrastuksen pariin. Itse voin nyt leuhkia, että tämän kauden saldo on yhdeksän naista, jotka ovat nyt innokkaita fribaajia. Pistäkää miehet paremmaksi!
Itsekin naisena käyn paljonkin heittelemässä (2-6 kierrosta päivässä 9 reikäisellä, joka päivä), mutta ongelma on se että mihinkään kisoihin ei viitsi lähteä, koska paikalla pelkkiä miehiä. Yritä siinä sitten tehdä tulosta, kun heitot jäävät 30 metriä lyhemmäksi. Lisäksi miehillä on useasti aika tyly asenne naisia kohtaa. Ihme sääliminen, että heitäs nyt niin päästään jatkamaan. Mutta se on todettu, että monet miehet heittävät loppujen lopuksi paljon huonommin, niin menee se leipäläpikin kiinni.
Asenne muutos kiitos ja naisille omat sarjat kisoihin, kiitos!
itse olen lajia käynyt kokeilemassa (omistan muutaman kiekonkin ja niissä olevilla kuvilla ei kyllä ole mitään tekemistä lajin kiehtovuuden kanssa) ja muutamilla eri radoilla heittelemässä. ihan hauska laji, mutta oma kilpailuvietti ei vaan kestä sitä, että toinen voi heittää vaan niin paljon pidemmälle jo pelkällä voimalla. kyllä se tappaa innostuksen, kun tuntee olevansa niin huono ettei mitään rajaa. voihan se olla että pelkässä naisporukassa sitä olisi mielekkäämpää heittää??
mutta ei vaan riitä aika harjoitella niin paljon, että pystyisi ilman karmeaa ketutusta menemään kavereiden kanssa heittämään.
sekin, että toiset heittää ikäänkuin puolella teholla ei innosta yhtään, sen verran on sitä viettiä, kuten tuli todettua, että mitään sääli tuloksia en tarvii.
harmihan se on, kun laji on kuten todettu ihan jees, mutta jos ketuttaa enemmän kuin tykkää niin ennemmin menee sitten tekemään jotain muuta :P
@Titty: Toivottavasti kipinä jäi kuitenkin kytemään ja jatkat lajin harrastamista. Jos lähialueesi radalla ei ole valmiita helpompia aloituspaikkoja, mikään ei estä keksimästä niitä itse. Kun heitto alkaa sujua paremmin, voi siirtyä vähitellen lähemmäs varsinaista tiiauspaikkaa.
Näinhän siinä kävi minun ja mieheni kohdalla. Olin lajista kiinnostunut, mutta kiinnostus karisi jo ensimmäisellä kierroksella, kun mies heittää vähintään tuplasti pidemmälle. Ihmettelinkin suuresti, miksi naisille ja aloittelijoille ei ollut omaa aloituspaikkaa. Jäi vain huono mieli :(
Vaihtoehtoiset tiit ovat aina erittäin kannatettava asia. Ne kannattaa kyllä merkitä aivan kuin virallisetkin tiit, sillä muuten ensikertalaiset eivät välttämättä tunnista niitä. Niiden yhdenvertainen merkitseminen viestii myös siitä, että "amatöörejä" arvostetaan yhtä lailla kuin kokeneempiakin. Siitä olen hiukan eri mieltä, etteivätkö helpot radat palvelisi lajia pidemmän päälle. Minusta niillä on tärkeä merkitys juuri lajiin tutustumisen kannalta. Uusia pelaajia tulee jatkuvasti lisää, ja aloittelijatkin tarvitsevat ratansa. Kannattaa myös muistaa, että kaikki eivät edes pyri kehittymään lajissa niin pitkälle, että radat kävisivät liian helpoiksi. Ajanvietepelaajat ovat tärkeä osa harrastajakuntaa hekin.
Yksi oleellinen asia on myös se että väylät ovat usein kohtuu pitkiä ekakertalaisille ja naisille. Esim. Uudenkaupungin ja Rauman otalahden radat ovat suhteellisen helppoja ensikertalaisille. Väylät vaativat enemmän tarkkuutta kuin heiton pituutta. Toki tälläiset radat eivät pidemmän päälle palvele lajia kovin hyvin koska hiukankaan kokeneemmille pelaajille ne ovat liian helppoja. Mutta olisiko ratkaisu siinä että normaaleihin ratoihin tehtäisiin vaihtoehtoisia tiiauspaikkoja (pelkkä tolppa merkiksi), ensikertaversio radasta, väylien pituudesta metrejä reilusti pois (25-50%), mandot, yms. pois. Toki eihän tuollaisen radan tarvitse valmiina olla merkittynä, jokainenhan voi itse päättää mistä kohtaa heitetään ja näin helpottaa rataa ihan itse. Pistää itselleen ylös mistä kohtaa heittää niin saa oman tuloskirjanpidon vertailukelpoiseksi kun aina heittää samasta kohtaa. Ja kun homma tuntuu kulkevan niin siirtyy sitten heittämään virallisilta paikoilta.
Jännä yhteensattuma, että frisbeegolfaiheinen sivusto Acerunners.com on näköjään käsitellyt samaa aihetta yhdessä artikkelissaan. Kyseessä on erityisesti naisille suunnattu "klinikka", jonka ensimmäisessä osassa käsitellään draivia. Tässä linkki:
http://www.acerunners.com/introducing-women-to-disc-golf-part-1/?utm_source=Modest+Motion+List&utm_campaign=885b7f0783-Disc_Golf_Sucks2_25_2011&utm_medium=email
Tästä kerran Zein kanssa yhdellä automatkalla juteltiinkin ja saatiin siinä hyviä ajatuksia kuva-aiheiksi. Ehdottomasti harkitsemisen arvoinen asia. Saa nähdä mikä valmistaja ensimmäisenä hoksaa tehdä naisten malliston.
Tällainen yksittäinen juttu tuli mieleen. Lähes kaikki pelivälineet, eli frisbeet, on kuvitettu jollain mörön tai pedon kuvalla tai muuten miehen ajatusmaailmassa "siistillä" kuvalla.
Tämä voi olla yksi luotaan työntävä seikka naisille lajia kohtaan.
Frisbeevalmistajille haaste: Valmistakaa puhtaasti naisille suunnattu kiekkosarja, jossa on vain kauniita kuvia. :)
Erittäin hyvä huomio! Valitettavasti vain asialle on hyvin vähän tehtävissä. Joku bajamaja-tyyppinen ratkaisu olisi hyvä, mutta tuottaa heti ongelman ylläpidosta, etenkin, jos rata on jossain metsän keskellä.
Hienoa havaita, että aihe synnyttää heti hyvää keskustelua.
Itse olen havainnut parhaaksi menetelmäksi ottaa useampia naisia kerralla mukaan kierrokselle. Silloin syntyy positiivista pöhinää ja rupattelua plus että tasoerot eivät ole naisten keskuudessa suuria. Oma status "opettajana" on hyväksytympää, kuin jos olisi vaikka tyttöystävän kanssa kahdestaan.
Naisilta saadun palautteen mukaan yksi suurimmista ongelmista frisbeegolfissa on saniteettitilojen puuttuminen useimmilta radoilta. Miehet käyvät kierroksella vikkelästi puskassa, joten x-määrä 2-3 tunnin kierroksia menee suht helposti.
Toivotaan että tällä kaudella naisten osuus nousee vähintään yli sen 10% kisassa kuin kisassa. Ainakin hyvältä näyttää kun ensimmäisen kisan (Kpään pääsiäiskisat) 50 ensimmäisen joukossa oli 6 naista.
Toi "sudenkuoppa" on kyllä niin totta ja oikeassa on myös zei.
Juuri noin kävi kihlatulle, kun aloin häntä opettamaan. Aluksi frisbeegolfin piti olla meidän yhteinen mukava harrastus, mutta itse kun olen kilpailuhenkinen ja halusin alkaa kehittyä, niin pari viikon päästä aloittamisesta opin oikean heittotekniikan ja kihlattu alkoi jäämää kymmeniä metrejä. Tässä vaiheessa hommasta meni jo hieman into ja viimeistään siinä vaiheessa kun aloin opettaa "kuinka niitä metrejä saa lisää".
Parasta mielestäni olisi, jos lähtisi kokemattoman ryhmän kanssa heittämään porukalla. Tällöin miehet sekä naiset olisivat melko tasavertaisia. Ja ehkä vielä parempi olisi, jos ryhmässä olisi joku vähän kokenut naisheittäjä, joka näyttäisi muille naisille, että nainenkin voi heittää miestä pidemmälle :)
Tosiaan, paljosta olen myös samaa mieltä, kuten kuvista, jutuista yms. Ei ole mielekästä kirjoittaa myötäilevää tekstiä, siksi tartuin tuohon yhteen kohtaan josta olen osittain eri mieltä :)
Tykkään haasteestasi, mutta. Mielestäni suurin ongelma lajin viehättävyydessä on juurikin siinä, että mies vie naisen heittämään. Fyysiset erot korostuvat frisbeegolfissa enemmän kuin missään (ihan oikeasti missään, myös pallogolfissa) muussa lajissa. Kunhan pallogolfissa osuu vain palloon, se lentää kai puoliväkisinkin 50 metriä. Samaan aikaan mies vieressä lyö 150 metriä, ero ei ole "kuin" kolminkertainen.
Sama pariskunta heittää frisbeetä, nainen heittää 10 metriä, pahimmassa tapauksessa alle sen, mies helposti yli 100 metriä, ero on vähintään 10-kertainen. Ei tarvita edes niitä vääriä ja kovaäänisiä ohjeita, jotta naisen mielenkiinto loppuu. Taitotasoero on riittävä keino tappaa motivaatio. Siksi mielestäni on kaksi vaihtoehtoa;
*Naiset tutustuvat lajiin muiden naisten kanssa, vertaistukea, ei testosteronihirmuja
*Mikäli miehenä viet naisen tutustumaan lajiin, heitä lyhyitä heittoja, jotta ero ei tunnu suurelta. Jos naisella menee 10 heittoa (olettaen, että heitot menevät oikeaan suuntaan) päästääkseen samaan pisteeseen miehen kanssa, se on vähän liikaa. 2-3 on sopiva määrä.
Itse olen 159cm 53kg ja sirorakenteinen nainen, ja käynyt jonkin verran miesten kanssa radoilla. Kokemus on koko- ja tasoerosta johtuen hyvin heittelyintoa tappava, vaikka käytän itselleni sopivaa 154g kevyttä kiekkoa. Kuten edellä todettiinkin, jos heti ensimmäinen heitto menee 40 m päähän ryteikköön, seuraavaan ei saa hyvää heittoasentoa joten heittojen määrä kasvaa masentavasti. Vieressä mies kiskaisee helpon näköisesti 100 m kerralla.