Äitisi ei siivoa täällä!
Keskeinen osa frisbeegolfin nautinnollisuudesta on liikkuminen puhtaassa luonnossa. Jotta tämä olisi tilanne tulevaisuudessakin, pitää jokaisen ottaa vastuuta ratojen puhtaanapidosta.
Tuntuu ällistyttävältä, että Suomessa on jo yli 200 frisbeegolfrataa. Se tietää paitsi entistä parempia mahdollisuuksia lajia jo harrastaville, myös sitä, että yhä laajempi joukko ihmisiä uusilla paikkakunnilla löytää tiensä frisbeegolfin pariin. Kokeneempien fribaajien voi jo olettaa tietävän, kuinka radoilla käyttäydytään, mutta uusien kasvojen totuttaminen ”talon tavoille” on haastava tehtävä, sillä kaikilla Suomen radoilla ei ole lainkaan järjestäytynyttä seuratoimintaa. Vastuu radoista kuuluu meille kaikille.
Kyllä kaupunki korjaa
Suurin osa Suomen radoista on kunnan tai kaupungin mailla ja asukkaiden vapaasti käytettävissä. Tämä synnyttää monissa kuvitelman, että kunta myös huolehtisi ratojen ylläpidosta. Todellisuus on kuitenkin toinen. Joillakin seuduilla kunta saattaa silloin tällöin käydä ajamassa pitkäksi kasvaneen ruohikon, mutta yleensä säännöllisempi ylläpito jää alueella vaikuttavan seuran tai jos seuraa ei ole, innokkaimpien harrastajien kontolle. Tämä vuoksi on tärkeää teroittaa uusienkin harrastajien kaaliin, että radan tulisi jäädä heidän jäljiltään yhtä hyvään, mielellään jopa parempaan kuntoon.
Jo klassikoksi muodostumassa olevasta ohjeesta: ”Jos jaksoit kantaa juomapullot täysinä kentälle, jaksat varmasti kantaa ne tyhjinä pois” kannattaa pitää kiinni. Frisbeegolf on laji, johon hurahdetaan usein täysillä, joten maaperä on hyvä tällaisen ohjeistuksen kylvämiselle.
Sen minkä toit, viet myös mukanasi. Kaikkein fiksuimmat älyävät jopa kerätä moukempien radoille heittämät roskat.
Esimerkin voima – hyvässä ja pahassa
Bestseller-kirjailija Malcolm Gladwell kirjoittaa kirjassaan Leimahduksia (Tipping Point), kuinka New Yorkin metrot ja asemat saatiin siistittyä nollatoleranssin avulla. On nimittäin havaittu, että ympäristön puhtaus tai siivottomuus ohjaavat voimallisesti ihmisten suhtautuista ja käyttäytymistä. Epäsiististä alueesta tulee vielä epäsiistimpi.
Frisbeegolfradalle siirrettynä; jos ruohoa täplittävät tyhjät juomatölkit, tupakka-askien sellofaanit ja karkkipaperit, on se muille kuin kutsu toimia samaan tapaan. Ainakin jokainen poika tietää, että jos autiotalossa on yksi rikkinäinen ikkuna, se tarkoittaa, että loputkin saa särkeä. Kaljatölkki nurmella suorastaan huutaa seurakseen toista ja niin edelleen.
New Yorkissa pyrittiin puhdistamaan jokainen graffiti ja keräämään jokainen roska asemilta, jotta roskaamisen kulttuuria saataisiin kitkettyä ja muutettua siisteyden kulttuuriksi. Kun kaikki on puts plank, luo se kollektiivisen käytöskoodin, eikä kenellekään, jotain ankeaa nihilistiä lukuun ottamatta, tule mieleenkään olla se ensimmäisen roskan heittäjä.
Täyttäjiä löytyy, mutta entä tyhjentäjät
Merkittävin syy radoilla mahdollisesti ilmenevään epäsiisteyteen on asianmukaisten roskalaatikoiden puute. Jos vaikka joka toisella tiillä olisi roskapönttö, ei mitään ongelmaa olisi. Siispä anomaan kunnalta roskiksia? No ehkä, mutta roskikset pitää myös tyhjentää. Hiukan radasta riippuen roskikset voivat olla jossain metsän uumenissa, josta paikallinen puhtaanapitolaitos ei varmaankaan innosta huutaen lähde niitä tyhjentämään eli sekin jäisi taas jo entuudestaan työllä raskautettujen harrastajien itsensä vastuulle.
Oma älyllinen kapasiteettini ei riitä patenttiratkaisujen tarjoamiseen, mutta toivoisinkin frisbeegolfseurojen ja -yhteisöjen tarttuvan aiheeseen ja kertovan omista kokemuksistaan ja mahdollisista ratkaisuista. On nimittäin vääjäämätöntä, että jatkuvasti kasvava harrastajakunta ei koostu yksinomaan vastuuntuntoisista ja jälkensä korjaavista lajitovereista, vaan joukkoon mahtuu muutama vasta hiljattain puusta laskeutunut hyypiökin, joille maailma on yhtä suurta jäteastiaa.
Kari “Bast” Toivonen
4 kommenttia:
Ihmettelen suuresti roskaamista, koska nykyisen ympäristöhengen vallitessa se on totaalisesti not cool. Etenkin Meilahden rata houkuttelee näitä not-cool-tyyppejä tölkkeineen ja tumppeineen. Silloin tällöin saatan repäistä ja rahoittaa kierroksen jälkeisen pizzani keräämällä tölkit samalla kun pelaan kierrosta.
Panttirahat saa helposti kokoon, ei siinä mitään, mutta lähialueiden asukkaiden närkästys on rutkasti arvokkaampaa kuin mikään raha. Onpa tuo närkästys päätynyt Hesarin lukijapalstallekin ja hetken Meilahden rata oli vaarassakin. Mutta not-cool-tyypit tuskin lukevat näitä kolumnejasi, sillä se on ihan liian coolia.
Minulle on aina ollut hyvin vaikea ymmärtää näiden vandaalien sielunelämää. Jos kyseessä on jonkin sortin ahdistus, olisi viisaampaa hakeutua ammattiauttajan pakeille kuin purkaa angstiaan ratarakenteisiin. Tuntuu tosi typerältä, että jonkun täysin harmittoman urheilulajin varustus pitää valmistaa betonista ja valuraudasta, jotta se kestäisi maailmantuskaansa purkavan häirikköporukan aggressiot.
Mun kokemuksen mukaan kaikki ratairtaimisto pitäisi olla betonista tehtyä ja vähintään metrin syvään ankkuroitu, väyläopasteet vähänväliä potkittu nurin, samoin ob tolpat. Jos roskiksia on radalla niin luultavasti ne revitään irti ja roskat levitetään ympäri.
Roskaaminen ja piittaamattomuus yhteiseksi luettavasta omaisuudesta on merkki vallalla olevasta yli-individualisoitumisesta, jossa jokainen "hoitelee vain omat bisniksensä ja katselee veks". Toisin sanoen kaikki oman reviirin ulkopuolinen kuuluu jollekin muulle. Valitettavasti tämän elostelun seuraukset koskettavat jokaista. Epäsiistillä ja vandalisoidulla radalla pelaaminen ei tuota nautintoa ja pahimmassa tapauksessa rata poistetaan kokonaan.
On helppoa viskata tyhjä juomatölkki tai karkkikääre maahan ja vielä helpompaa on vain astua muiden jättämien roskien yli. Ilmeisesti suomalaisilla menee liian hyvin, tai pullo-ja tölkkipantti on liian pieni, kun ihmisillä on varaa kylvää rahanarvoista tavaraa pitkin lääniä. Tarvitaan selkeä asenneilmaston muutos, jotta ihmiset mieltäisivät koko ympäristön omakseen ja sitä kautta myös sen puhtaana pitämisen jokaisen velvollisuudeksi.