"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Kevättä pukkaa!

15.4.2010 16:21

****Julkaistu 4.4.2010****

Kävin fiilistelemässä Kaatiksella, ja väylän 17 korin tuntumassa vihersi jo hieman. Mutta kun kiipesin murskekasan päälle, avautuikin lähinnä lumetonta maisemaa vitos- ja kutosväylillä. Nurmialueesta on tällä hetkellä arviolta 30 prosenttia sulana, eikä lätäköitä näkynyt kuin yksi; parin metrin sulkemiskerrokset imevät siis vettä erittäin tehokkaasti. Metsän puolella on toki vielä talvi, mutta kyllä nämä sateet sinnekin osuvat.

Salavat ja muut istutetut puut ovat kestäneet hyvin lumikuorman, enkä nähnyt yhtään katkennutta puuta. Huono talvi tämä on ollut sen vuoksi, että katuja ei ole tarvinnut juurikaan hiekoittaa. Ei ole siis tulossa paljon hiekkaa harjausten jälkeen, mutta toivottavasti saamme väylää 17 alkuosasta ja tien reunoilta vähän paranneltua. Syksyllä oli tarkoitus kunnostella kaivinkoneella kenttää parin päivän ajan, mutta kelit sotkivat suunnitelmat. Nämä hommat hoidetaan sitten kevään tai kesän aikana. Pelattavuus pitäisi parantua myös väylien ulkopuolella.

Viime vuonnahan pääsimme aloittamaan Kaatiskauden kesäkuun alussa. Tänä vuonna saadaan vähintään kuukausi enemmän peliaikaa samalla rahalla. Todennäköisesti tehdään myös lyhyitä väliaikaisväyliä, niin saadaan loput korit hyötykäyttöön. Nämä väylät on tarkoitus tehdä parin tunnin talkoilla, eikä niiden huoltamiseen käytetä juurikaan talkooväen energiaa. Kisoissa pelataan kentän varsinaisia väyliä.

Jani


0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *