"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

”Teknis” paras Julkujärven viikkokisoissa

3.9.2012 15:52

Syyskuun sunnuntait avattiin Julkujärven Disc Golf Parkissa taas viikkokisoilla. Tällä kertaa raakatuloskisan voiton vei tamperelainen frisbeegolfvaikuttaja Janne ”Teknis” Lahtinen tuloksella 62 eli 4 alle parin. Tasoituskisassa meni kisajärjestäjällä puurot ja vellit, eli plus- ja miinuslaskut, solmuun ja erehdyksessä ehdittiin palkita raakatuloksissa toiseksi tullut Jussi Huusela tasoituskisan voitosta, mutta tarkastuslaskennassa selvisi, että oikea voittaja olikin Abai Muhebullah (puolen heiton marginaalilla). Erehdys menee kisajärjestäjän piikkiin ja juuri tamperelaistuneelle Huuselalle mennyt lisämaksu toimikoon tervetuliaslahjana. Tarkastuslaskennan jälkeen Abaille toimitettiin omat voittorahat.

Holari-Mikko, Teknis ja Huusela.

Kisassa päästiin kokemaan taas hole-in-one, kun Mikko Putaja upotti Katanansa väylän neljä koriin suoraan avauksesta. Nelosväylän korihan ei näy avauspaikalle ja kun korilta kuului avauksen jälkeen ketjujen kilinää, niin Mikko joutui hetken jännittämään pysyikö kiekko korissa. Vitosväylällä ollut porukka ehti vahvistamaan, että kiekko on mukissa ja Mikko sai tuuletella ensimmäistä holariaan.

Illat lyhenevät ja tällä kertaa valoisaa riitti juuri ja juuri viimeisenkin heittueen saavuttua tuloksineen. Ensi sunnuntain kisoista ei ole vielä varmuutta, mutta tiedotamme joka tapauksessa, jos kisoja ei pidetä.

 

 


0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *