"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Julkujärvi DGP 12.4.10

13.4.2010 08:08

Lähdettiinpä tiistai alkuillan ratoksi tarkastamaan Julkujärvi DGP:in tilanne. Aiemmin päivällä oli puskaradiosta kuulunut positiivista kommenttia radan kunnosta, joten osasimme odottaa kohtuullista frisbeekokemusta. Ykköstiin suuntaan ajellessa huomasikin jo, että lumi oli melko mukavasti kaikonnut. Parkissa olevien autojen määrästä ymmärsi, että fribakausi on vauhdilla käynnistymässä myös ”kuulaaksossa”.

Suomenmestari Heinola puttaa kuulaaksoossa pelkästään mukiin

Jätimme suosiolla 1 väylän heittämättä, sillä keskellä väylää noin 30 metristä korille saakka oli mahtava lätäkkö. Suuntasimme kakkoselle ja eikun leipää mukille. Kakkos väylän puolivälissä oli hieman kosteahkoa, mutta heittopaikka ja griini olivat hyvässä hapessa. Väylät 3-9 olivat lähes kesäkunnossa ja pelaaminen maittoi kuin Heinolalle jäätelö. Paikka paikoin tietenkin vielä kosteaa ja joitain ”lumitäpliä”, mutta ilman pahempia pyltsiosumia kengät pysyy kuivana. Kymmenennellä reiällä oli vastassa
jälleen hieman normaalia suurempi lätäkkö (~30mx20m), mutta sekin fairwayn keskiosassa. Tiilaatat oli kuivia ja korinympäristö samoin.

Auringonlaskun fribaajat. Julkujärven ilmassa on rakkautta!

Niinkuin ”Ville” oli ratakommentteihin kirjoittanut baanalle 11 on ilmestynyt 30 kasettikuormallista multaa tai vastaavaa. Multakasat ovat suotuisimman heittoreitin oikeassa reunassa ja eivät käytännössä nykyisellään juuri häiritse harrastamista. Väylä itsessään oli kuiva ja jälleen ei tarvinnut kenkiä kastella. Reiät 12-15 jatkoivat kuosiltaan jo tutuksi tullutta kaavaa eli heittämällä väylälle pysyy töppöset kuivana. Jätimme pimeän tulon takia reiät 16-18 väliin, mutta nopealla silmäyksellä ei pahalta näyttänyt silläkään suunnalla. Numeroinniltaan 19. reikä on, korin alustan lumia lukuunottamatta, hyvässä kunnossa.

Kaikenkaikkiaan kuulaakson kiessi oli jälleen hieno kokemus ja väittäisin jopa radan olevan lähinnä kesäkuntoa Tampereen ja sen maakuntien pyhätöistä.

-Tiki


2 kommenttia:

nyfwlvirsu | 22:29 18.04.2010

Kp4uJw wlnoyhjsfiwr, [url=http://muvcsiixklyo.com/]muvcsiixklyo[/url], [link=http://udhyqolvsubm.com/]udhyqolvsubm[/link], http://hahnthxvjqkd.com/

teknis | 09:43 13.04.2010

Ihanaa pojat! hyvää tekstiä ja hienoja kuvia!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *