"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Suuntana Sula

8.6.2012 00:17

Sopivan hengähdystauon jälkeen (1 kk), johon tosin sisältyi mm. 7k:n järjestämä kivireki, on mukava lähteä kisaamaan. Treenaaminen henkilökohtaisella tasolla on ollut kohtuullisen aktiivista, ei mitään maratonhommia, mutta muutaman kerran viikossa on tullut treenattua. Draivit ja lähestymiset tuntuu kohtuulliselta, toki lisätuntuma ei haittaisi. Putissa teemana on ollut suunta, kun alkukaudesta ongelmana kokonaan ohi korista puttaaminen. Suuntateemalla homma on parantunut ja vihdoin puttaaminen on taas kivaa. Nyt mitataan kisakunto.

Norjan rata on vaihteleva – myös laadullisesti. Täällä on pari väylää, jotka ovat Hangon lahdenylityksiäkin hienompia. Lisäksi vesi on todella kirkasta, järvi matalahko, joten kiekotkin saa pois. Vastapainoksi on sitten sellaisia väyläratkaisuja, että laittaa ihmettelemään miten samalta suunnittelijalta voi tulla lopputloksena näin eritasoista hommaa. Pääsääntöisesti mielikuva kaikesta huolimatta on hyvin positiivinen.

Huomenna 27 väylää, käy ihan työstä. Ylä- ja alamäkeä, toivottavasti ei kahluureissua (sekin on tässä pari kertaa tullut kokeiltua). Osallistujalistan mukaan minun kuuluis olla tuolla heti kärkikahinoissa, joten ykköspoolia tavoitellaan ensimmäisen kierroksen jälkeen. 27 väylän pelaaminen on psykologisesti aivan eri touhua, ja siihen mahtuu mustia hetkiä. Kestävyys ja energiatankkaus on henkisellä puolella oleellisia asioita. Pää kylmänä, jalat kuivana.

Avery antoi oppitunnin, miten Pohjoismaiden, Euroopan, ehkä jopa maailman hienoin väylä kesytetään:

Ja kenties huomenna saan videon ko. väylältä toimimaan, jossa Avery lesoilee.


2 kommenttia:

Juho | 18:26 08.06.2012

Jos zoomaat rajusti, ja on riittävästi mielikuvitusta, voi nähdä keltaisen yläpannan kahden koivun kupeessa suoraan edessä siintävässä aukossa. Videot toivottavasti auttavat vähän asiaa.

Asmo | 10:43 08.06.2012

Tsemiä! Missä alemmassa kuvassa on kori...?

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *