Senttimetrejä
Viimeinen kierros usdgc:ssä on aina omalaatuinen. Ennen kierrosta tule tehdä valinta, pelaako edelleen järkevästi (ts. onko mahdollista sijoittua), vai lähteekö nauttimaan yksittäisistä hienoista suorituksista (ts. yrittää kaikkea tyhmää). Itse jouduin päätymään järkevään valintaan, ja pelaamaan hyvin. Mahdollisuudet oli vielä vaikka mihin.
Pelasin ihan kelvollista frisbeegolfia, kutosväylällä (nimikkoväylä, eli rantaväylä) heitin heiton joka tuntui hyvältä, sainpa kehujakin, ja se olikin hyvä. Mutta se oli 15 senttiä liian pitkä. Juuri sillä hetkellä stroke and distance tuntui aika epäreilulta, kun kolmas heitto lähti tiiltä. Perus jännäseifti kilometri oikealle ja vitonen korttiin. 8 väylän jälkeen olin ku itenkin par:issa, joten homma luisti ihan kohtuullisesti. Ysillä jouduttiin odottamaan parikin ryhmää ja selvisi, että tuuli vie midareita aika kivasti outtiin. Siitä huolimatta päädyin heittämään MD2:lla, koska tiesin mitä teen, riittävän matala, jotta tuuli ei vie mukanaan. Hyvännäköinen ja -tuntuinen heitto inboundsiin, skippi, rolli, hyppy ja kierähdys ja se päätyi 3 senttiä narun väärälle puolelle. Yritin korjata seuraavaa oikealle, mutta mataluus unohtui ja heitto päätyi 13 metriä outtiin. Putterilla väylälle ja seiska korttiin.
Sen jälkeen pelaaminen muuttui tasaisen tylsäksi, otin 10:ltä birdien ja 12:lta (vihdoin) birdien, muuten pelasin varmaa par:ia loppuun saakka. Tulokseksi 69, eli projected score. Olin pomminvarmasti kilpailun tasaisin pelaaja; +1, +1, -1, E kierrostulokset todistaa sen. Sillä ylsi kuudennelle sijalle, raakatuloksissa olin neljänneksi paras. Olen enemmän iloinen neljänneksi parhaasta tuloksesta, kisassa oli mukana kuitenkin viitisentoista yli 1000-reitattua. Joskin kuudes sija varsinaisessa kilpailussa on ihan hyvä, mutta jälkikäteen nyppii vähän se kolme senttiä ysiväylällä, jonka ansiosta en päätynyt toiseksi. Jossitellahan voi aina ja ikuisesti, mutta huhujen mukaan karsiuduin ensi vuoden usdgc:hen, mikä on isoin saavutus näissä kisoissa. Pelaaminen oli hauskaa, ja rata on hieno, ens vuonna oikeisiin kisoihin uudestaan.
Ymmärrän tasoitussysteemin, varsinkin harrastajapelaajat olivat innoissaan. Tasoitussysteemi ei tule kuitenkaan houkuttelemaan ammattilaisia. He haluavat pelata kilpaa, ei hyväntekeväisyydelle. Se taas aiheuttaa sen, että harrastajapelaajat eivät ole niin innoissaan, koska pelaaminen maailman huippunimien kanssa on yksi osa elämystä. Siitä seuraa noidankehä, jossa ratkaistavaksi jää se, vetääkö tasoitussysteemillä pelaaminen riittävästi harrastepelaajia ilman ammattilaisia. Se nähtäneen parin vuoden päästä. Toinen vaihtoehto on se, että kisan järjestäjät ”ostavat” ammattilaisia kourallisen mukaan, jolloin tapahtumalla on ihan eri arvo. Tilanne nähdään parin vuoden päästä.
3 kommenttia:
Herättää ainakin ajatuksia ja keskustelua, jopa täällä tuhansien kilometrien päässä.
Zei, jaksatko selittää vielä: Millainen on yleensä kilpailusysteemi Jenkeissä, onko tämä kisa esim. ollut osa jotain isoa kokonais-touria? Ja miten tämä tasoitettuna pelaaminen vaikuttaa tuohon -- tämän kisan voitosta tuskin paljon tour pisteitä jaetaan?
Tai: Eiks tää ollut maailman kovin kisa? Mikä nykyään sitten on, jos tästä tehtiin fiilistelysetti?
Pallogolffissa tasoituksellinen lyöntipeli on oikein mukava pelimuoto esimerkiksi firmanmestaruuksia tai pienempiä kisoja pelatessa. Se on tavallaan reilu kaikille, eikä kenelläkään ole varaa sössiä yhtäkään väylää sen enempää kuin oma tasoitus antaa myöden.
On kuitenkin päivänselvää, että seuranmestaruudet ja muut ns. isommat kisat pelataan ilman tasoituksia, varsinkin jos on rahapalkintoja. Tällaisissa kisoissa ratkaistaan paremmuus ilman tasoittelua. Näin pitäisi olla frisbeegolfissakin ja on toki tähän mennessä ollutkin.
Tästä vielä miedompi pelimuoto on pistebogey, jossa annetaan vielä enemmän anteeksi. Pari väylää voi räpeltää ihan täysillä, koska lyöntimäärillä ei ole niin väliä. Bogista tulee pari pistettä, tuplasta yksi jne (riippuen tasoituksesta). Pelaat omaan tasoitukseen jos saat 36 bogipistettä 18 väylältä, eli pari birdiee korttiin ja voit jättää vaikka pari väylää pelaamatta.
Kaikissa tällaisissa tasoitusjärjestelmien käytöissä kisoja ratkaistaessa on aina ollut pienoinen ongelma, mistä on väännetty clubitaloilla ja foorumeilla vuosikymmeniä.
Ilmiön nimi on niin sanotut tasoitushuijarit. Tällaiset kaverit kiertävät kisoja harvakseltaan ja hyvien palkintojen sattuessa kohdalle. Pitävät itsellään suhteellisen suurta tasoitusta ja näin ollen kisassa pelaavat reilusti paremmin kuin oma tasoitus antaa ymmärtää.
Lähes poikkeuksetta jonkun saadessa esimerkiksi yli 40 bogipistettä leimataan automaattisesti tasoitushuijariksi tai ainakin asialla vitsaillaan omantunnon kohottamiseksi.
Koskahan sama ilmiö tulee frisbeegolffiin? Tuntuu jotenkin karmaisevalta, että tämän kokoluokan kisoissa on otettu tällainen harrastelijameininki käyttöön. En siis yhtään ihmettele, jos parhaimmisto kiertää tällaiset kisat kaukaa.
Tämä usdgc ei ollut osa mitään touria. Yleensä usdgc on osa Jenkkien National Touria (vrt. vanha sm-sarja). Tästä ei siis saa mitään pisteitä mihinkään, ei edes ratingiä, kyseessä vain yksittäinen kisa.
Usdgc on edelleen maailman kovin kisa, mutta ei tämä performance edition, mikä näillä näkymin pelataan joka toinen vuosi. Tänä vuonna kovin kisa taisi olla MM-kisat, joskaan eo:kaan ei jättänyt kylmäksi.