"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Raunioina

19.8.2010 14:55

Oulun kisa oli hyvä kisa. Reissussa tuli heitettyä aika paljon heittoja ja sunnuntaina tuntuikin vähän tuolla selkäpuolella, että lihakset alkaa olla hyvässä jumissa. Ajattelin sen olevan ohimenevää. Ke-aamuna joitain lihaksia särki edelleen, joten selän runtsautus (tai miksi sitä ikinä haluaakaan kutsua) tuli tarpeeseen. Auttoi vähän, mutta jouduin huomaamaan, että kipein kohta on vasen kylki. Tuntuu lievältä venähdykseltä, toivottavasti sitä onkin, mutta ei se varsinaisesti heittämistä haittaa. Lämmittelystä tulee vaan huomattavasti työläämpää. Vanhuus ei tule yksin.

Oulussa viiltävän parigolfanalyysin tulokseksi tuli, että häviän Jussille käytännössä draivien suoritusvarmuudessa. Osaan heittää samanlaisia heittoja, mutta Jussi onnistuu niissä useammin. Tarkoitus oli tällä viikolla hankkia sitä kuuluisaa rutiinia draivin heittämiseen, mutta kylkihuollon vuoksi tyydynkin puttailuun. Pitää saada putti sellaiseen iskuun, ettei haittaa vaikka välillä painaa draivin pyltsiin..

Kauden isoin tittelikisa (toistaiseksi) edessä, eli EM-kisat. Suomestahan tulee tämän hetken hallitseva Euroopanmestari, joten eiköhän Suomeen hoideta toinen perättäinen. Jesse ainakin osoitti Lausteella tämän hetken iskun olevan sitä luokkaa, että kaiken maailman Jesperit ja kumppanit saattaa jäädä nuolemaan näppejään.. Voitosta tässä lähtee itse kukin kamppailemaan, eikä se niin mahdotonta ole. Siihenhän on sitäpaitsi olemassa yksinkertainen ohje; ”heitä vähemmän heittoja kuin muut” (mukaillen Jesse Heinonen 2010). Se toimi ainakin parhaiten tämän videon vinkeistä 🙂

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=PKZ4ke8A7Ak]


0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *