Lensin Royal Dutch Airlinesilla Amsterdamiin. Eväiksi tarjottiin paahtoleipä ja tumma paahtoleipä. Paahtoleivän välissä oli jäätynyttä tonnikalasipulisekoitusta, toisen leivän välissä edam-juustoa ja sinappia. Hämmentävää, mutta ihan kelpo tavaraa. Pyysin vielä lisääkin (toki asiaan vaikutti varmaankin nälkäkuoleman partaalla roikkuminen).
Lentokentältä sain kyydin suoraan pelipaikalle. Ruuhkaa riitti ja heittämään pääsin ehkä kuuden aikoihin. N. kello 18 alkoi sataa vettä ja meinasin antautua, mutta Italiasta tuliaisina tuotu ruskearuutuinen herrasmiessateenvarjo piti kuivana ja 10 minuutin kuluttua aurinkokin jo paistoi.
Sain treeniseuraa Mikesta, Hollannin Amerikkalaisesta, joka paineli fillarilla pisin rataa ja oli kerännyt polkupyöräänsä näytteitä omaisuudestaan. Pyörälaukut ja etukori täynnä tavaraa, vanerilevyä ja kiekkoja mm. Aikamoinen suupaltti, mutta ihan hauskaa seuraa. Kertoili legendoja baseball-urastaan ja ultimatesta. Ja siitä, miten vuoden 2001 frisbeegolfin MM-kisoissa oli kaatunut puu kesken kilpailun 40 m päässä hänestä.
Pohdiskelin lentokoneessa väylät ja pelisuunnitelman läpi. Joitain väyliä halusin päästä vielä kokeilemaan. Huolimatta ulkoisista tekijöistä, pääsin kokeilemaan lähes kaikki väylät mitä pitikin ennen pelaajakokousta ja hämärän tuloa. Heittäminen tuntuu hyvältä, pelisuunnitelma ei vielä ole ihan aukoton, mutta eiköhän se huomenna selkiydy. Yhtään puttia en ole tässä maassa vielä tänä vuonna heittänyt, mutta ehtiihän niitäkin sitten huomenna. Rataan tutustuminen toi hyvän itseluottamuksen ja nyt on mukava lähteä kisaamaan.
Oli muuten aivan mahtava lasagne paikallisessa little italy -ravintolassa.
0 kommenttia:
Jätä kommentti