Monenlaista nousua
Eilisen Norjan pituusheittomestaruuskisojen jälkeen tuntui vähän selässä, olkapäässä, jne. Voittajaksi selviytyi, Christian Sandström (kukas muu), kakkoseksi Avery, meikäläinen kolmanneksi todella vahvalla 135 metrin tuloksella (siinä oli varmaan joku mittausvirhe :)).
Parasta frisbeegolfissa on se, että huonon pelatun kierroksen jälkeen voi pelata hyvän kierroksen ja homma normalisoituu. Sitä on ensin valmis polttamaan kaiken frisbeegolfiin liittyvän roviolla, ja seuraavana päivänä rakastaa taas kaikkea frisbeepuuhailua. Eikä näissä olosuhteissa voi hirvittävästi purnata:
Toinen kierros alkoi tylsähkösti väylältä 6, tuuppailin par:ia ja otin birdien sinne tänne. Putti kulki, draivit olivat kohtuullisia, ja eagle kalahti korttiin väylällä nro 18 (edelleen sen tosin pitäisi olla par 3). Siinä vaiheessa taisin olla 6 alle, joten ihan kivasti se pelaaminen eteni.
Pari väylää myöhemmin jouduin nöyrtymään puttimissillä bogiin, mutta sen jälkeen otin taas kolme birkkua neljällä väylällä. Siinä vaiheessa liito oli parhaimmillaan, mutta siivet katkaisin kahdella bogilla ja lopuunkaan en yhtään birdietä enää onnistunut kiristämään, lopputulokseksi kohtuullinen 85 (8 heittoa paremmin kuin eilen), 7 alle par:in. Mahdollisuudet oli loppuhetkille saakka superkierrokseen (siis kärjen tahtiin), mutta valitettavasti kierros kesti vähän liian pitkään. Tässä vaiheessa sijalla 8, huomenna vielä 18 väylää ja 6 heittoa mitaleille. Tehtävissä.
Päivän isoin nousu tehtiin kuitenkin vasta kierroksen jälkeen. Norjassa kun ollaan ja vuoria löytyy, niin kyllähän sitä nyt kuuluu hyvänen aika vuorelta heittää.
700-800 metriä meren pinnan yläpuolella, eihän näissä videoissa koskaan mitään näy, ja paikan päällä se on aika paljon vaikuttavampaa, mutta näkeepähän ainakin maisemat.
0 kommenttia:
Jätä kommentti