"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Kaikkein tylsin vuoristorata..

24.7.2011 11:02

..on sellainen, jossa on vain loivia mäkiä ylös ja alas. Lauantain kierroksella tarkoitus oli päästä samoille lukemille kuin perjantaina, eli 5-7 alle. Kolmannen väylän 5 metrin par-putti solahti 4 senttiä liikaa oikealle ja pyörähti ulos. Seuraavan väylän 8-metrinen birdieputti yläpantaan. Tilannehan ei silti ollut huono, yhden päälle – ei ongelma. The Beastilla (kutosväylällä) avaus lähti vähän oikealle, ja bogin sain siitä pelastettua. 6 väylää – kaksi päälle. Torstaina olin par:issa, perjantaina yhden alle samassa kohdassa.

Seiskalta (radan helpoin väylä) alkoi yhden väylän mittainen birdieputki, ysillä sain vielä toisen, joten etuysi par:iin. Otin kympiltäkin vielä birdien ja homma alkoi luistaa. Hyvillä fiiliksillä 11:n avaus täyttä outtiin ja pelastin nelosen. Saariväylällä kaikesta huolimatta hyvällä fiiliksellä kakkosheitto saaresta ohi. Pelastin par:in. 13:lla avaus täyttä vasemmalle puskaan -> pelastin par:in (ko. väylällä kakkosheitto oli yksi hienoimmista; PD:llä hysse air-bounce keskelle väylää. Jotkut vielä väittää, ettei ultimatesta ole mitään hyötyä..).

Väylällä 14 vuorossa oli taas täydellinen rolleri, helppo lähestyminen ja birdie. Kierroksen ainut putti (4+ m) upposi 15:llä ja birkkua korttiin. Samaan aikaa ukkonen jylisi ja saatiin niskaan 15 sekunnin sadekuuroja. 16:n tiillä kuunneltiin vähän aikaa tuleeko keskeytystä, ei tullut, jatkettiin pelaamista. Avausten jälkeen alkoikin sataa tosissaan. Jätin itselleni 8-metrisen putin kaatosateeseen. Yleensä ne on helppoja, mutta tällä kertaa ei uponnut. Ja sen jälkeen lähdettiinkin kisakeskukselle pitämään sadetta. Tällä kertaa keli meni nopeasti ohi ja pääsimme jatkamaan lyhyellä tauolla. Ukkosen jälkimainingeissa päästiin aika hyvään tuuleen, joka meinasi aiheuttaa ongelmia, mutta lopulta ongelmien aiheuttaja olikin peilissä air-bounce -heittojensa kera. Viimeisen väylän avaus leijaili nätisti 30 cm outtiin ja Sillä tuulella ei paljoa par:ia pelastettu. Bogi korttiin ja tulokseksi 63.

Tämän ostoslistan yhteen vetona voitaneen todeta: Perustuuppaamista. Muutama bogi, yksi birdie enemmän. Ei sankarisuorituksia, ei katastrofeja. Mieleenpainuvin asia kierroksella oli, että vihdoin putterin kanssa valmistautuessani heittämään 30-50 -metristä heittoa, tiedän tismalleen mitä tehdä. Kaikki heitot alle neljässä metrissä. Sen seurauksena kierroksella taisi olla yhteensä ainoastaan neljä puttia (4-12 metriä), joista valitettavasti vain yksi upposi. Lähestyminen on nykyään nautinnollista, vaikka alkukauden taivasin ongelmien kanssa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tänään vielä vahva 55 korttiin ja hyvillä mielin 10:ltä sijalta kotiin.


0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *