Hollannin haasteet selvitetty
Istuskelen lentokentällä ja taustalla kaikuu ”mind your step” kuulutus, kun ihmiset kävelevät pitkin liukuhihnoja. Alan vähitellen muistaa kuulutuksen jo ulkoa. Herännen tulevana yönä siihen kuulutukseen. (Todellisuudessa teksti on kirjoitettu lentokentällä, mutta julkaistu n. 12 tuntia myöhemmin, lentokentällä kun on vain maksullinen netti.)
Sunnuntai aamu valkeni – tai ei oikeastaan valjennut vielä herätyksen aikaan, koska kelloja siirrettiin eteenpäin – tuulisissa merkeissä. Aamiaisella liput näyttivät liehuvan tehokkaasti, ja radalla kyllä tuulikin, muttei myrskylukemiin päästy. Tilannehan oli se, että olin noussut kuudenneksi lauantain kakkoskierroksen myötä (huolimatta siitä kutosesta). Toisin kuin edellisessä postissa ilmoitin, olin 5 heittoa kakkossijaa perässä ja väyliä oli jäljellä 27. No, ne on vaan numeroita. Epäonnekseni pelasin siis kakkospoolin ensimmäisenä, enkä päässyt seuraamaan edellä olevien pelaajien peliä. Piti siis keskittyä vain omiin tekemisiin (joka tunnetusti on se huonoin lähtökohta..).
Ensimmäinen kierros alkoi vahvasti kolmella birdiellä. Silti kymmenen väylän jälkeen olin ”vain” kaksi alle kolmosen parin. Seuraavilta kahdelta väylältä tuli suunnilleen nostokakkoset, vaikka tuuli alkoi yltyä. Se kevensi tunnelmaa huomattavasti. Onnistuin kuitenkin sössimään pari nelosta vielä itselleni, mutta hyviäkin heittoja loppukierroksella tuli. Tulokseksi tuli 52, joka tuntui melko hyvältä, varsinkin kun tuuli oli aika kova. Kuullessani ykköspoolin tuloksia, ymmärsin tuloksen olevan oikeasti hyvä. Nousin jaetulle kolmannelle sijalle Sylvainin kanssa, Tonyyn (eli kakkossijaan) matkaa oli kaksi heittoa. Viidenteen sijaankin neljän heiton ero tuntui kohtalaisen jykevältä, kun väyliä oli jäljellä vain 9.
Lounas sisälsi hollantilaisia lihapullia, jotka eivät nousseet meikäläisen ruokalistalle. Jos makua pitäisi kuvailla, sanoisin makkaran ja lihapullan sekoitus. Finaalin alkaessa matkaa kärkeen oli 9 heittoa, joten se kuulosti aika toivottomalta, muuten kaikki oli mahdollista. Markus Källströmin (johdossa) putit vaikuttivat lisäksi sen verran vakuuttavilta, ettei tarvinnut miettiä kiinni saamista.
Finaaliin valtaosaa väylistä muutettiin. Mielenkiintoinen tapa noilla hollantilaisilla. Oli elämyksellistä heittää blind holea, jonka korin paikkaa oli muutettu.. Finaalin ensimmäisellä väylällä (väylä nro 2, en tiedä miksi) annoin Tonylle vielä kaksi heittoa lisää eteen, osin huonon tuurin ja osin huonojen heittojen saattelemana. Sylvainilla oli myös vaikeuksia ja kummallekin meille kirjattiin vitoset, kun Tony pelasi hienon kolmosen. Oltiin siis neljä heittoa Tonya perässä. Toisella väylällä onnistuin ottamaan kakkosen, Tonyn ja Sylvainin putatessa alarautaan. Kolmannella väylällä Tony mokelsi kunnolla ja kortitti kutosen. Olin heiton perässä kakkosta, neljäs heiton perässä minua.
Finaalin neljäs väylä oli 7-väylä, pidennettynä. Mahdollisuus oli heittää ahtaasta välistä korille, tai järven yli 120 m annukka. Itse päädyin riskinottoon ja järven yli heittoon, päädyin 8 metriin, mutta missasin putin. Kolmonen oli silti hyvä muiden ottaessa vähintään nelosen. Olin jaetullla toisella sijalla. Viides väylä oli radan väylä nro 14. Siitä kaikille helpot kolmoset, paitsi Sylvainille, joka alkoi pudota taistelusta. Kuudes väylä oli nro 16, ylämäkeen pelattava par 4. Avasin kohtuullisesti mäen päälle, kun Tony heitti täyttä metsään. Kiekko kaivoi tiensä kuitenkin väylälle, eikä suuria onglemia tullut, enne kuin seuraavalla heitolla, jonka hän painoi edelleen oikealle metsään. Itse ryssin lähestymisen ja sain nepparin, Tonylle vitonen ja olin yksin kakkosena yhden heiton turvin.
Finaalin 7. väylä oli väylä nro 17, kohtalaisen avoin n. 140 m loivaan alamäkeen, jonka päässä todella tiukka ob. Ensimmäisen kierroksen jälkeen olin pelannut safetyä, niinkuin nytkin yritin. PD lähti kuitenkin palauttamaan annukasta ja oli vaarassa ajautua ob:lle, mutta jäi metrin sisään ja jäljellä oli ”vahingossa” 8 metrin putti. Putti mukiin ja lisää kaulaa. Seuraavalla väylällä onnistuin taas kohtuullisesti, puttasin 9-metrisen sisään ja johdin Tonyä jo kolmella heitolla ennen viimeistä väylää. Peli vaikutti selvältä. Perus avaukset pariinkymppiin, josta laitoin hysseputin tuulen armoille. Tuulöi otti homman haltuun ja vei kiekon 7 metriin vastatuulen puolelle. Tony oli pelaamassa kolmosta, joten huolta huomisesta ei ollut ja onnistuin kaiken lisäksi putissa, joten kakkossija heltisi!
Puttipeli löysi uomansa kreivin aikaan, draivipelissä valittamista ei oikeastaan ollut. Hallitreenissä keskittyminen tarkkuuteen draiveissa on ilmeisesti kantanut hedelmää, vaikkei hallissa siltä aina tuntunutkaan. Äkkiseltään en muista yhtään draivimokaa, jossa en olisi osunut haluamaani aukkoon, voi tietysti olla, että aika kuultaa muistot..
Huolimatta lauantain rypemisestä, kokonaisuus oli hieno viikonloppu. Kilpailun taso ei ollut niin kova, kuin olisi voinut olla, mutta eurotourin kakkossija lämmittää silti. Paljon parempi alku kaudelle tämä ei olisi voinut olla. Neljän viikon päästä Köpikseen ja katsotaan mihin rahkeet siellä riittää. Voittamaan lähdetään, ei tässä muutakaan vaihtoehtoa ole, mutta vaikeaa se on, sillä Köpiksessä on enemmän kovia pelaajia paikalla. Tarjolla on myös USDGC-paikka. Vielä kun lumet lähtevät, niin pääsee vähän treenaamaan ja valmistautumaan kauteen todella.
0 kommenttia:
Jätä kommentti