"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Hangon hongat

10.5.2010 14:59

HaHy järjesti B-kisan Hangon 22-väyläisellä radalla ja hauskaa oli. Kiitos seuralle kisoista! Hangossa on Suomen hienoimmat maisemat (en ole kyllä käynyt Talvivaaralla, joten hienoimmat maisemat, mitä olen itse frisbeegolfradoilla nähnyt). Lisäksi Hangossa on hyvin erityisiä väyliä. Merenylitykset ovat hienointa, mitä laji heittäjälleen antaa. Tosin aina ne eivät ole hienointa, kun kiekko mulahtaa syvyyksiin..

Ensimmäinen kierros henkilökohtaisella tasolla oli perinteistä räpeltämistä. Puttimokia, draiveja puuhun yms. Suosikkeihin lukeutui kuitenkin väylä nro 6, jossa heitetään hiekkarannan nurkkaan pieneen alamäkeen. Merta joka puolella, mutta tii metsässä. Marssin tiille ja totesin poolikavereille, että ”väylä on optimoitu meikäläisen hysselle. Just sellanen kova perushysse, niin on korilla”. Heitin sopivan perushyssen, joka tuntui ihan hyvältä, kunnes se lensi metsästä ulos. Merellä tuuli. Mun mielestä 30 metriä pitkäksi mereen ei ole paha arvionti virhe, mutta joku voi olla eri mieltä.. ob-5 ja seuraavalla väylällä holari. Näitä sattuu, kokonaistulos niiltä väyliltä oli siis par. Siinäpä ne ensimmäisen kierroksen mielenkiintoisimmat hetket sitten olivatkin. Tulokseksi 71. (Samaan aikaan Seppo heitti 64, se on ihmesälli)

Toinen kierros alkoi sillä, että juoksin pitsa sylissä suoraan tiille, kun Hangon kotipitsassa oli vähän jonoa. Ilmeisesti se oli ihan hyvä juttu, koska heitto alkoi kulkea. Putteja ryssin alkuun, mutta onnistuin niiden tasoakin nostamaan kierroksen aikana. Loppua kohden touhu vaan parani ja huolimatta sadepisaroista pysyi paketti hyvin kasassa. Kahdelta viimeiseltä väylältä vielä birdie ja tulokseksi tuli 64. Siihen olin jo varsin tyytyväinen. Puristus ei kuitenkaan riittänyt Sepon heittäessa 67, vaan hävisin neljä heittoa ja jäin kolmanneksi. 3. sija oli kuitenkin ihan hyvä suoritus ensimmäisen kierroksen jälkeen..

Aamukierros. Siinä se. Aamuihin pitäisi keksiä jotain, jotta olisi herkkyys paikallaan. Pitäiskö opetella juomaan kahvia? Energiajuomaa? Polttamaan tupakkaa? Ehkä yritän kuitenkin keksiä siihen jonkun luonnollisemman tavan kuin piristeet. En tiedä minkä, mutta katsotaan.


1 kommenttia:

Jorma Nousiainen | 23:37 11.08.2011

:)

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *