"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Taistelu piikkilaaksossa

28.8.2010 17:06

Superpyltsit edessä Pringlesin radalla ja 13:nnelta sijalta pitäisi ponnistaa. Aamulla oli varmaan pakkasta ja nurmikko kohtalaisen kosteaa. Rata oli eilispäivän aikana kokenut pienen muutoksen, metrin halkaisijaltaan (tässä en edes liioittele) oleva puu oli kaatunut yhden korin päälle, ei onneksi ihmisvahinkoja, vaikka lähellä oli. Sen seurauksena väylä lyheni n. 5 metriä.
En asettanut niinkään tuloksellisia tavoitteita, vaan lähdin suorittamaan heitto kerrallaan ja heittämään hyviä heittoja. Ennen kaikkea draiveihin oli tarkoitus keskittyä. Pääsin aloittamaan nelospoolissa, nelosväylältä, jossa on se kaikkein pahin piikistö. Huolellinen avaus luonnollisesti lipsahti pyltsiin, muttei mennyt kovin syvälle, eikä edes piikkeihin. Bogi siitä silti tuli. Ei lähtenyt ihan toivotulla tavalla. Parilla seuraavalla väylällä peruskolmosia, draivi ontui.

Väylältä nro 7 otin 6-metrisellä putilla kakkosen, kasilta 7-metrisellä ja ysiltä nelimetrisellä. Draivit osui ja putit upposi, touhuhan on yhtä juhlaa. 10. väylällä heitin hyvän avauksen, jatko heitto jännityksessä airbouncella outtiin ja pelastin vielä par:in. Rypelsin sen jälkeen bogin ja puttasin puskasta neljästä metristä väärälle puolelle ketjuja, joka oli kuitenkin birdie-putti.
Vaihtelevin mielin, välillä onnistuu välillä ei. Noiden jälkeen otin taas pari kakkosta ja oli ihan kivaa. Pari par:ia, birdie, pari par:ia, birdie ja par. Siinäpä se kierros oli. Viimeiset viisi väylää draivi tuntui kivalta, ja siltä, että siihen voi luottaa. Tulokseksi onnistuin rypistämään 55, 5 alle radan par:in, joka ilmeisesti on kolme heittoa parasta tulosta jäljessä, mutta silti varsin kelpo tulos. Ranskalainen tulospalvelu on nopeaa, joten sijoitus lienee 8., mikäli omat yhteenlaskut pitää paikkansa.

Huomenna pelataan semit Pringlesissä, eli 18 väylää. Hyvä vire kun jatkuu, niin en tiedä yhtään mihin voi yltää, koska tuloksista ei ole hajua.. Pelaan silti huomenna taas hyvin. Ampiaisen pisto vähän turvottaa jalkaa, mutta ei se varmaan mitään vakavaa ole.

Parviaisen Juho heitti tänään 53!! Joka päivälle löytyy näitä supersuorittajia suomalaisista, mutta kukaan ei ole kovin hyvin kokonaisuudessaan onnistunut näissä kisoissa. Mitalitoivo Ari Penttalakin nyrjäytti tänään vähän. Seppo heitti aamulla 59 (paras junnutulos), pelit heillä jatkuu vielä pringlesissä tänään. Johtaa reilulla 20 heitolla.

Ja koska tulospalvelu toimii vähän niukasti, niin tässä tämän (neljännen) kierroksen tuloksia (ulkomuistista ja huhujen perusteella);
Markus Källström 53
Simon & Jesper 55
KJ 57
Wahlman 58
Stenfelt 54
Högberg 52
Sikanen 61
Mökkeli 61
Penttala 64
Lilli 61
Anders Källström 58
Öberg 56
Petersen 55
Väyrynen 58

Kolmen kierroksen jälkeen tulokset löytyvät täältä, yhteenlaskulla voi sitten laskea sijoituksia. Pakka meni joka tapauksessa sekaisin tossa sijoilla 5-15. Jollei kukaan takana ole heittänyt superia, niin mun pitäisi siis olla 8. (Edit: norjalainen junnu heitti näköjään 53, joten olen 9.)
Iltapäivän ohjelmassa nyt lepäilyä, huomenna ihmetellään taas muovista maailmaa.


0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *