"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Pierce heitti niukasti USWDGC:n voittoon

24.9.2018 20:32

Yhdysvaltain Michiganissa kisailtiin viikonloppuna naisten mestaruuskisat. United States Women’s Disc Golf Championships 2018 käytiin 21.-23.9. kahdella eri radalla jopa 162 naisen voimin. Suomea edustamassa oli Vanessa Van Dyken.

Piercelle kolmas USWDGC voitto

Naisten avoimen luokan kärkikamppailu oli täynnä jännitystä. Ainoa, joka piti heti ensimmäisellä kierroksella saadun sijoituksen hallussaan oli Paige Pierce. Pierce pelasi tasaisesti ja voitti luokkansa neljän kierroksen yhteistuloksella 246 (-17).

Piercen kanssa ensimmäisen sijan kävi välillä jakamassa niin Vanessa Van Dyken, kuin Kristin Tattarkin. Van Dyken heitti toisella kierroksella Renegades Trail -radalla hirmuisen 1016 reitatun (-10) kierroksen ja kipusi heti kilpailun alussa usean sijan ylöspäin.

Kolmannella kierroksella oli Madison Walkerin vuoro onnistua Rivers Edgellä. Kierrostulos 54 (-9) takasi Walkerille 1012 ratingit ja sen hetkisen kolmannen sijan. Kaksi edellä mainittua olivat kilpailun ainoat tonnin kiessit.

PP ei saanut tänä vuonna MM -voittoa, mutta kolmas USWDGC -voitto maistui. Kuva: Eino Ansio

Van Dyken heitti toiseksi

Vanessa Van Dyken aloitti kilpailun pelaamalla ensimmäisen kierroksen kaksi päälle parin, mutta paikkasi heti seuraavalla kierroksella heittäen parhaan kierroksen kaikista.

Van Dyken jatkoi miinusmerkkisellä linjalla ja poimi lopulta upeasti toisen sijan yhdessä Holly Finleyn kanssa. He jäivät ykkössijasta kahden heiton päähän.

Neljänneksi USWDGC:ssä heitti Kristin Tattar ja viidennen sijan jakoivat Catrina Allen & Zoe Andyke.

Vanessa kävi hakemassa kilpailun parhaat kierroskohtaiset taikapisteet. Kuva: Eino Ansio

Kaikkien luokkien tulokset ja ratingit nähtävillä täällä. Tarkemmat kierros -ja väyläkohtaiset tulokset täällä. Videoita voi käydä katsomassa vaikka täältä.

Artikkelikuva: Eino Ansio


1 kommenttia:

USDGC 2018 käynnistyi Winthropissa - Frisbeegolfradat.fi | 09:43 04.10.2018

[…] tänä vuonna ne rohkeat naiset, jotka lähtivät USDGC:hen mukaan. Pierce voitti juuri naisten Yhdysvaltain mestaruuskilpailut (USWDGC) ja Bjerkaas […]

Jätä kommentti