"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Seppo Pajulle ensimmäinen Pro Tourin voitto

7.9.2015 15:16

Seppo Paju voitti sunnuntaina Oulun Meri-Toppilassa Grip EQ Pro Tourin viimeisen osakilpailun. Samalla ykköstila toi Pajulle uran ensimmäisen Pro Tourin kokonaiskilpailun voiton. Pro Tourin kolmesti voittanut Suomen mestari Pasi Koivu oli kokonaiskilpailun toinen. Vielä kertaakaan vuodesta 2011 järjestetyn Pro Tourin voittaja ei ole samana kesänä juhlinut sekä Suomen mestaruutta, että Pro Tourin voittoa.

Haastajista ei lopulta vastusta

Seppo Pajun Pro Tour -voittoa uhkasi vielä sunnuntain finaalin alla tiukasti Pasi Koivu. Koivu lähti finaaliin vain heiton päässä Pajusta. Janne Hirsimäelläkin oli vielä mahdollisuus kiriä kaksikon edelle ja kokonaiskilpailun voittoon.

Sunnuntain finaalissa kuitenkin ainoa, joka todella pystyi antamaan Pajulle vastusta, oli kokonaiskilpailun voitosta jo ulkona ollut Juho Parviainen. Paju pelasi lopulta viimeisen kierroksen Meri-Toppilan par 57 -radalla tulokseen 49 (-8).

Tasatilanteesta Pajun kanssa kierroksen aloittanut Parviainen jäi viimeisen väylän boginsa aiheuttamana heiton päähän Pajusta kakkossijalle.

Pasi Koivu jäi lopulta jaetulle kolmannelle sijalle viiden heiton päähän Pajusta. Kakkoseksi kokonaispisteissä jäänyt Koivukaan ei siis onnistunut olemaan ensimmäinen ”tuplan” voittaja, kun tuore Suomen mestaruus ei saanut kaverikseen Pro Tourin voittoa samana kesänä. Janne Hirsimäki pelasi viidenneksi, mikä varmisti hänelle kokonaiskilpailun kolmossijan.

Naisissa Oulun kilpailun voittokamppailu käytiin oululaisnaisten Jenni Eskelisen ja Hannele Määtän välillä. Eskelinen vei voiton viimeisellä väylällä ja nousi ykkössijallaan kokonaiskilpailun toiseksi.

Kokonaiskilpailun voiton vei Oulusta poissa ollut, jo päätösosakilpailua ennen voittonsa varmistanut Marianne Jakonen.

Myös muiden sarjojen voitot olivat ratkenneet jo ennen päätöosakilpailua ja voittajat luokittain ovat:

Masters: Marko Hämäläinen
Grandmasters: Ville Kotamäki
Senior Grandmasters: Markku Tohni
Naiset-40: Nina Kiminki

Sarjan kokonaispistetilanteet
Oulun osakilpailun tulokset


0 kommenttia:

Jätä kommentti