"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Pasi Koivulla edessä mielenkiintoinen kausi

21.5.2014 00:17

Pasi Koivu on hallitseva frisbeegolfin suomenmestari. Viime kaudella karttui muutenkin menestystä: hän oli parhaiten sijoittunut eurooppalainen viime vuonna Nokialla järjestetyssä European Openissa (4. sija). Tämäkin kausi on alkanut hienosti, sillä Copenhagen Openista irtosi miehen ensimmäinen PDGA-kilpailu voitto Suomen ulkopuolella.

1. Kerro FGR:n lukijoille, kuka on frisbeegolffari Pasi Koivu?
25-vuotias kundi Heinolasta, joka on aloittanut frisbeen heittämisen vuonna 1999. Kilpatasolle siirtynyt vuonna 2010, saaden pro-statuksen toisesta kisasta Lahden Mukkulassa voiton kautta. Kiinnostunut frisbeegolfin lisäksi kaikesta hyvinvointiin liittyvästä, ruokavaliosta, pienistä asioista nauttimisesta, jne.

2. Voitit ensimmäisen SM-kultasi viimevuonna Tammisaaressa vasta viimeisen väylän kylmähermoisella putilla – miten elämä on jatkunut Suomenmestarina tuon kisan jälkeen.
SM-kullan voitto oli tärkeä peliuran kannalta, se oli suorastaan helpotus vuoden 2011 SM-kisojen finaalin väylän 17 jälkeen. Tiesin viime vuonna olevani fyysisesti siinä kunnossa etten olisi ollut turnaukseen tyytyväinen ellen olisi isoimman pokaalin kanssa sieltä kotiin lähtenyt. Tämän voiton avulla olen päässyt siirtymään taas askeleen eteenpäin ja tällä hetkellä katse kohdistuu nälkäisenä kansainvälisten kisojen voittoihin.

3. Mitä löytyy Pasi Koivun pelikassista?
Monien mielestä pelikassini sisältö on hyvin mielenkiintoinen. Olen tosiaan harrastanut frisbeegolfia jo 15 vuotta ja tänä aikana kiekot on vaihtuneet vinhaan tahtiin. Bägiini olen jättänyt parhaimmat mallit matkan varrelta.

Putterina minulla on Discmania P-line P1. Pidän pehmeiden puttereiden tuntumasta käteen.

(alle 75m) Lyhyen matkan lähestymistarkoitukseen löytyy samoja P-line P1-puttereita eri kulumisasteilla, kaksi Innova Champion Rhynoa joista toinen varmaankin 6 vuotta vanha ja toinen uusi.

(75-100m) Pidempiin lähestymisiin käytän Millenium QMS:ää, joita kannan bägissäni kolmea eri kulumisasteella olevaa. Vastatuuleen ja jyrkempiin hyzer-lähestymisiin käytän Discmania S-line Gremliniä.

(100-115m) Lyhyisiin draiveihin käytän Discmania FD:tä. Näitä löytyy bägistä yksi käytetty ja yksi uudempi.

(115-130m) Keskipitkiin draiveihin käytän Innova Starfirea. Kannan bägissäni yhtä Champion-muovilla olevaa, joka on vakaampi ja yhtä Star-muovilla olevaa joka kääntää jonkin verran yli.

(yli 130m) Pitkiin draiveihin löytyy bägistä useita Innova Bosseja. Jopa neljä kappaletta eri kulumisasteella olevaa Champion-bossia ja kolme Star-muovilla olevaa. Jokaisen kulumisaste on tiedossa, ja osaan ennakoida hyvin miten paljon ne kääntävät yli.

Bägistä löytyy myös ns. kikkakiekkoja. Eli kannan mukana yhtä Star Valkyrietä, jota käytän backhand rollereihin. 2kpl Star Maxia löytyy bägistä myös, näitä käytän sormirollereihin sekä jyrkkiin hyser-heittoihin niin backhandilla kuin forellakin. Viimeisenä mukana kulkee yksi kulunut Champion Eagle-L jota tulee käytettyä hyvin vähän, mutta oikean paikan tullen sen avulla voi säästää monta heittoa. Tätä draiveria voi heittää vaikka paikoiltaan ja sen saa kääntämään hieman yli ja liito tapahtuu kuin itsestään.

4. Millaisia ovat harjoittelurutiinisi?
Olen kokeillut urani aikana monia eri harjoittelurutiineja. Viime talvena keskityin ainoastaan fysiikka-treeniin ja foren harjoittelemiseen. Kesäaikaan pyrin pelaamaan vähintään kerran viikossa kisasimulaation joidenkin viikkokisojen yhteydessä jossa pelaan tasan niin hyvin ja niin fiksusti kuin pystyn.

Kerran viikossa käyn myös kiertämässä kotiradallani ns. höntsäkierroksen jossa toki lasken tuloksen, mutta heiton epäonnistuttua otan uusinnan ja korjaan virheen. Alkukaudesta usein onkin tiiltä lähdetty kävelemään kevyen bägin kanssa koska onnistunutta heittoa ei välttämättä aina ole heti tullut. 🙂

Jos tunnen että jollain osa-alueella on ongelmaa, menen avoimelle nurmikentälle vetämään treenin jossa keskityn ainoastaan tähän heittoon. Kaksi viikkoa ennen tämän vuoden Copenhagen Openia oli ongelmia draivereiden heittämisessä. Vietin kolme tuntia yksin paikallisella urheilukentällä miettien mistä kiikastaa. Täysiä draiveja tuli 200-300 jonka jälkeen on ollut helpompaa

Jokaisen kisa- ja kisasimulaatiokierroksen jälkeen käyn mielessäni kaikki heitot läpi ja mietin missä tein virheitä, ja miksi. Seuraavalla kierroksella pidän nämä mielessä ja pyrin olemaan tekemättä samaa virhettä.

5. Aloitit maaliskuussa täysipäiväisen elämän frisbeegolfin parissa. Kerro siitä lisää.
Maaliskuussa siirryin Innova Europelle töihin mm. ratasuunnittelun pariin. Olen ollut erittäin tyytyväinen siihen että saan tekemälleni työlle tarkoituksen joka on myös lähellä omaa sydäntä. Uskon että tämä tulee kehittämään minua myös pelaajana.

6. Mitä harrastuksia sinulla on frisbeegolfin ulkopuolella?
Olen aina ollut hyvin kunnianhimoinen harrastusteni kanssa. En ole ikinä tyytynyt siihen että suoritukset ovat olleet ”ihan hyviä”, vaan olen pyrkinyt täydellisyyteen lajin kuin lajin parissa. Joten tällä hetkellä virallisia harrastuksia ei mahdu frisbeegolfin lisäksi elämääni. Toki virkistäytymismielessä teen muutakin kuin heitän kiekkoa. Harrastan silloin tällöin mm. lenkkeilyä, salibandya ja sulkapalloa. Myös vähemmän liikunnallisina lajeina pokeri ja biljardi ovat mieleeni.

7. Missä näet lajin kymmenen vuoden päästä? Suomessa ja muualla maailmassa?
Aina yhtä vaikea kysymys. Jos verrataan siihen missä laji oli tästä päivästä kymmenen vuotta taaksepäin, en osaa edes kuvitella missä mitoissa esimerkiksi kilpailutoiminta tulee olemaan. Uskoisin että 10 vuoden kuluttua isoimmissa kisoissa on jo saman verran Pohjois-Amerikkalaisia kuin Eurooppalaisia. Suomalaiset tulevat ainakin olemaan Euroopassa lajin kärki ylivoimaisesti, toivon että maailman laajuisesti myös.

8. Mitkä ovat vuoden 2014 tavoitteesi?
En yleensä aseta itselleni konkreettisia tavotteita. Tämä liittyy mentaalipuolen hallintaan pelikentällä. Toki European Masters Järvassa tulee olemaan kova juttu. Tämä on kolmas kisa jonka siellä pelaan, ja rata alkaa olemaan jo tuttu joten pelikirja pitäisi olla kunnossa. Toki poikkeuksellisen isoja juttuja tulevat olemaan EM-kisat Sveitsissä, SM-kisat Oulussa ja USDGC syksyllä. Huikea kausi tulossa kaiken kaikkiaan!

9. Terveiset FGR:n lukijoille
Paras oppitunti on epäonnistuminen. Pyrkikää saamaan siitä hermoja raastavasta triplabogistakin hyöty irti. Nähdään pelikentillä!

-Pasi


0 kommenttia:

Jätä kommentti