"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Vihtiin uusi maailmanluokan frisbeegolfrata golfkentän tilalle

30.8.2023 16:13

Vihdin Jokikuntaan nousee tulevan syksyn ja talven aikana maailmanluokan frisbeegolfrata. Rata tulee Hillside & Valley Oy:n omistamalle maalle, jossa on tällä hetkellä neljä 9-väyläistä golfkenttää. Lokakuun alussa suljetaan 9-reikänen Hertta -takaysi ja tilalle nousee Rock Valley -niminen 18-reikäinen frisbeegolfrata. 

”Olemme käyneet Ari Isokäännän kanssa Suomen huippuratojen lisäksi jo Ruotsissa ja Virossakin benchmarkkaamassa parasta mitä lajissa on tarjolla. Seuraavaksi suuntaamme Norjaan ja jenkkeihin”, kertoo pääsuunnittelija ja kenttämestari Penjami Pesonen.

Rock Valley tulee olemaan monipuolinen frisbeegolfrata. Tavoitteena on tehdä premium-luokan frisbeegolfrata. Kierrosmaksu on korkeintaan yhden lounaan verran.

Jokaiselle väylälle tulee kolme tii-paikka, joista voi heittää yhteen koripaikkaan. Rata on profiililtaan avointa, mutta omaa monipuolisia linjoja ja kauniita alamäkiheittoja upeisiin kansallismaisemiin. Vaikka radan pohjana onkin golf-kenttä, frisbeegolfväylät seuraavat golfväyliä vain kahdella reiällä. Radalla on hyödynnetty paljon myös reuna-alueiden metsää ja väylien välistä puustoa. Kentän erityispiirteenä ovat golfkentän useat purot ja lammet sekä bunkkerit, jotka jäävät OB-alueiksi. 

”Tavoitteenamme on tehdä radasta yksi maailman parhaista frisbeegolfradoista. Siihen on kaikki potentiaali resortin valmiista infrasta johtuen. Meillä tulee olemaan ensimmäinen frisbeegolfrata, jossa on oma kastelujärjestelmänsä. Nurmikon pitää mintissä seitsemän roboottileikkuria. Oma henkilöstömme ylläpitää radan premium-tasoa määrittävää kuntoa, joka tarkoittaa muun muassa sitä, että joka tii-alueella on roskikset, kyltit ovat suorassa, raffit ovat siistit, vesakot ja aluskasvillisuus metsäosuuksilla on raivattu. Korien pantojen kiekkojen aiheuttamat jäljetkin tullaan säännöllisesti puhdistamaan”, kuvailee Penjami.

Kierroksen voi halutessaan tehdä myös (Frisbee)golfklubilta vuokratulla golfautolla. Kierroksen jälkeen tai sitä ennen asiakasta siis palvellaan klubitalolla, jossa on ProShop, ravintola sekä saunatilat erikseen miehille ja naisille.

Suunnitteluun on käytetty paljon aikaa ja otettu palautetta vastaan monilta ammattilaisilta. Tulevaan kenttään ja ratasuunnitelmiin on tutustunut paikan päällä käyden muun muassa lukuisia USA:laisia, skandinaavisia ja suomalaisia asiantuntijoita. Suunnittelutyöt ovat pääasiassa tehneet Penjami Pesonen ja Ari Isokääntä tiimeineen uuden suomalaisen Premium Disc Golf Oy:n nimissä. Tiimi koostuu erilaista kompetenssia, näkemystä ja taitotasoa omaavista asiantuntijoista.

Yhdistetyssä Golf ja Frisbeegolf -resortissa on tarjolla golflajien ja majoituksen lisäksi myös Padel-kenttä sekä loistavat ulkoilumaastot niin lenkkeilijöille kuin maasto- ja maantiepyöräilijöillekin. Erikoisuutena tulee olemaan 40 metriä korkean kallion päältä alas golfkentälle heitettävä 10-väylän Par 3, jonka tiipaikan yhteyteen rakentuu näköalatasanne, jolla kuka tahansa voi vierailla klubilta asti merkittyä ulkoilureittiä pitkin.

”Radalla tulee olemaan useita ns. Signature-väyliä jotka jäävät pelaajan mieleen. Minä ja Ari olemme halunneet tehdä radan flowsta tarinan, jossa on oma draamankaarensa ja henkeä salpaavat näkymät. Resorotin koko infra palveluineen tulee olemaan jotain täysin uutta suomalaisella frisbeegolfkentällä”, uskoo Penjami.

Rata on pelattavissa kesällä 2024.


0 kommenttia:

Jätä kommentti