"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Frisbeegolfin OSM-kilpailut keräsivät opiskelijat Heinolan Kippasuolle

14.5.2019 18:40

Lauantaiaamuna suuri joukko korkeakouluopiskelijoita kokoontui Heinolan Kippasuolle kisailemaan frisbeegolfin opiskelijoiden Suomenmestaruudesta 4.-5.2019. Viikonlopun yli kestävässä kilpailussa kisattiin kolmessa eri sarjassa, miesten kilpasarjassa, naisten kilpasarjassa ja avoimessa rentosarjassa. Kaiken kaikkiaan kilpailuun osallistui yhteensä 39 opiskelijaa eri puolilta Suomen korkeakouluja. Osallistujamäärä oli positiivinen yllätys verrattuna vuoden 2018 frisbeegolfin OSM-kisoihin, joissa kilpaili 18 pelaajaa.

Viikonlopun aikana pelattiin jokaisessa sarjassa yhteensä kolme kierrosta. Miesten ja naisten kilpasarjoissa lähdettiin kesyttämään kilpailua varten muokattua 18-väyläistä Kippasuo Pro-rataa rentosarjalaisten nauttiessa Kippasuo AM-radan rennommista väylistä.

Miesten kilpasarjan osallistujalistalta saattoi bongata lajin koti- ja ulkomaankisoista tutuiksi tulleita nimiä. Ennakkoasetelmista vastasivat miesten kilpasarjassa vuonna 2018 Kroatiassa käydyissä EM-kisoissa pronssille sijoittunut Väinö Mäkelä ja Kippasuon metkut tunteva, Heinolasta kotoisin oleva Ville Ahokas.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen oli tilanne jokaisessa sarjassa luonnollisesti vielä auki. Vasta toisen kierroksen jälkeen varmistuisivat sunnuntain finaalipäivän asetelmat. Miesten kilpasarjan johdosta löytyi kuin löytyikin toinen kisan ennakkosuosikeista, kun Ville Ahokas kirjautti miesten kilpasarjan parhaan kierroksen 56 heittoa (-5). Naisten kilpasarjassa kärkeen kiilasi kolmen heiton turvin aiempinakin vuosina kisoihin osallistunut Johanna Parviainen. Rentosarjassa sen sijaan nähtiin jaettu kärkitulos, kun Juho Kröger ja Petteri Lehtinen heittivät Kippasuo AM-radan tuloksella 50 (-4).

Kierrosten välissä pelaajat pääsivät kokeilemaan taitojaan heille suunnitelluissa erilaisissa oheispeleissä. Tarjolla oli aikakoppauksen lisäksi minikoriin markkerilla puttaamista, tutkaan heittämistä ja normaali puttikisa aikapaineella höystettynä.

Kisaviikonlopun päätteeksi heitettiin paikalle jääneiden kesken vielä viimeisenä oheispelinä legendaarinen Ring of Fire. Kuva: Iitu Jääskeläinen.

Toisen kierroksen jälkeen koettiin naisten kilpasarjassa vallanvaihto, kun Kia Snellman kiri Johanna Parviaisen ohi. Sunnuntain kolmanteen kierrokseen lähdettiin siis Snellmanin kolmen heiton johdossa. Miesten kilpasarjan kärjessä kierrokselle lähtenyt Ville Ahokas säilytti johtonsa, mutta avauskierroksella peliinsä tyytymätön Väinö Mäkelä nousi viidenneltä sijalta jo toiselle sijalle kierrostuloksellaan 54 (-7).

Rentosarjassa jaetussa kärjessä kierrokselle lähtenyt Petteri Lehtinen otti tasaisella toisella kierroksellaan hieman pesäeroa Juho Krögeriin. Sunnuntain finaalikierrokselle lähdettiin Lehtisen johtaessa Krögeriä kahdella heitolla ja kolmatta sijaa pitänyttä Topi Hovista yhdeksällä heitolla.

Sunnuntain finaalipäivään lähdettiin osittain aurinkoisessa kelissä. Kamppailu miesten kilpasarjan voitosta ratkesi vasta viimeisillä väylillä, kun Mäkelän loppukiri toi hänet kahden heiton päähän Ahokkaasta.

Discmanian ja Powergripin tarjoama palkintopöydän anti odotteli sunnuntain kolmannelta kierrokselta saapuvia pelaajia. Kuva: Iitu Jääskeläinen.

Vuoden 2019 miesten kilpasarjan voiton nappasi Ville Ahokas tuloksellaan 168 (-15), Väinö Mäkelän sijoittuessa toiseksi tuloksella 170 (-13) ja kolmanneksi sijoittui tasaisella pelillä Jaakko Ikonen tuloksella 177 (-6).

Miesten kilpasarjassa top 5 palkitut vasemmalta oikealla: 2. sija Väinö Mäkelä, 1. sija Ville Ahokas, 3. sija Jaakko Ikonen, 4. sija Otto Järvinen ja jaetun 5. sijan voittaja sudden death-ratkaisun jälkeen Mino Lahtonen. Kuva: Iitu Jääskeläinen.

Naisten kilpasarjan tulos ei enää toisen päivän jälkeen muuttunut, vaan voiton vei Kia Snellman tuloksella 235 (+52), Johanna Parviaisen sijoittuessa toiseksi tuloksella 237 (+54) ja kolmanneksi sijoittui Henna Lahdensuo tuloksella 316 (+133)

Naisten kilpasarjan top 3 vasemmalta oikealle: 2. sija Johanna Parviainen, 1. sija Kia Snellman ja 3.sija Henna Lahdensuo. Kuva: Iitu Jääskeläinen.

Niin ikään rentosarjan tulostaulukko säilyi kärjen osalta samanlaisena. Rentosarjan mestariksi heitti ylivoimaisesti sunnuntain unelmakierroksellaan Petteri Lehtinen tuloksella 145 (-17), toiseksi Juho Kröger tuloksella 155 (-7) ja kolmanneksi Topi Hovinen tuloksella 163 (+1).

Rentosarjan top 5 vasemmalta oikealle: 4. sija Pyry Ylitalo, 2. sija Juho Kröger, 1. sija Petteri Lehtinen, 3. sija Topi Hovinen ja 5. sija Joonatan Mattila. Kuva: Iitu Jääskeläinen.

Tapahtumanjärjestäjä haluaa kiittää vielä kerran kaikkia kilpailuun osallistuneita pelaajia, paikallista seuraa Lords of Disc Golfia tuesta kilpailujen järjestämisessä, sekä kisojen sponsoreita välinevalmistaja Discmaniaa ja välinekauppa Powergrippiä.

Lisätietoja:

Opiskelijoiden SM-kisat 2019 (Kaikki lajit)
Frisbeegolfin OSM-kilpailut 2019 tulokset metrixissä


0 kommenttia:

Jätä kommentti