"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

McBeth sivusi rataennätystä, Miko Fyhr kolmantena

16.7.2015 23:11

European Open 2015 alkoi Nokian keskusurheilupuistossa tänään torstaina.Paul McBeth sivusi rataennätystä ja johtaa, mutta hänen takanaan on iso rintama myös suomalaishaastajia. Loppujen lopuksi koko avauskierros pelattiin hieman onnekkaasti lähes täydellisessä säässä, kun ukkosrintamat kiersivät Nokian kaukaa.

Parhaasta suomalaissuorituksesta vastasi Miko Fyhr. Fyhr tulitti kierroksella jopa kymmenen birdietä ja kahden bogeyn jälkeen tuloskortissa komeili kuitenkin 56 (-8). Tuloksella irtoaa jaettu kolmas sija. Kenties siis hieman yllättävä, mutta mielenkiintoinen ja kokenut suomalaisnimi kärkikortissa.

Miko Fyhr pelasi itsensä kärkiryhmään. Kuva: Innova Champion Europe, arkistokuva.

Miko Fyhr pelasi itsensä kärkiryhmään. Kuva: Innova Champion Europe, arkistokuva.

Kärkeen heitti odotetusti ylivoimainen oleva USA:n Paul McBeth. McBeth sivusi The Beast -radan (par 64) rataennätystä tuloksellaan 52 (-12). McBethillä oli mahdollisuus jopa vielä parempaan tulokseen, sillä jo yhdentoista väylän jälkeen McBeth oli tuloksessa -10. Kierroksen kruunu oli väylän 9 kämmenavaus, mikä pomppasi maaosuman jälkeen suoraan koriin!

Jotakin hallitsevan kolminkertaisen maailmanmestarin vaatimustasosta kertoo se, että kierroksen jälkeen hän hieman sätti itseään viimeisen seitsemän väylän viidestä nelosesta, jotka kuitenkin kaikki olivat väylien par-tuloksia.

Toiseksi Fyhrin edelle ja McBethin taakse kiilasi USA:n Will Schusterick, joka heitti 54 (-10). Kärkiryhmään neljänneksi pelaajaksi tulee Fyhrin kanssa kolmannen sijan jakava USA:n Rickhard Wysocki.

Suomalaisia mahtui kahdeksan parhaan joukkoon upeasti jopa puolet, neljä. Nummelalaiset Arttu Sikanen ja Teemu Nissinen jakavat viidennen sijan (57 heittoa) ja Nokian oma Lassi Hakulinen on jaettu kahdeksas tuloksella 58 (-6).

Arttu Sikanen kärsi keskiviikkona ruokamyrkytyksestä ja torstaina hän pelasi itsensä kakkosryhmään. Kuva: Innova Champion Europe

Arttu Sikanen kärsi keskiviikkona ruokamyrkytyksestä ja torstaina hän pelasi itsensä kakkosryhmään. Kuva: Innova Champion Europe

Keskiviikon President’s Cupissa hienosti esiintyneet Pasi Koivu ja Seppo Paju avasivat turnauksensa oman tasonsa alapuolella. Pajun tulos oli 64 (par) ja Koivun 65 (+1). Nämä herrat kuitenkin mitä todennäköisimmin kipuavat tuloslistalla reilusti ylöspäin sunnuntain päätöskierrokseen mennessä.

Naisissa suomalaisilla vaikeampaa

Naisten luokassa 16 kilpailijasta kuusi on suomalaisia. Kahdeksan selviää sunnuntain finaaliin. Ensimmäisen kierroksen jälkeen finaalisijoissa kiinni ovat suomalaisista ehkäpä ennakkoon myös vahvimmat, pitkälle heittävät Henna Blomroos ja Marianne Jakonen.

Suurimmalla osalla suomalaisnaisista oli yksi tai useampi painajaisväylä, mutta Blomroos selvisi kahden ensimmäisen väylän tuplabogiensa jälkeen ilman suurempia lukemia.

Kärkipaikkaa pitää USA:n Sarah Hokom tuloksella 66 (+2). Naisissa yhdysvaltalaiskomento on selvää, sillä neloisjohdon täydentävät Valarie Jenkins (67), Catrina Allen (68) ja Paige Pierce (71).

Henna Blomroosin sijoitus on 7. ja Marianne Jakonen jakaa 8. sijaa. Eveliina Salonen ja Anne Kettunen kärkkyvät lähimpänä finaalipaikkoja, heiton päässä kahdeksannesta sijasta. Salosen hyvän tuloksen kohtaloksi koitui 8. väylä, jolta Salonen pelasi tuloksen 10.

Kilpailu jatkuu perjantaina. Kärkiryhmä lähtee liikkeelle kello 13:50. Kilpailun seuraamista auttavat fgr:n kokoamat eväät European Openin seuraamiseen.

Väyläkohtaiset tulokset
Kierrostulokset ja lähtöajat


0 kommenttia:

Jätä kommentti