"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Amatööreissä tuplavoitto Suomeen – McBeth piti pintansa avoimessa

1.2.2015 15:02

2015 Aussie Open – eteläisen pallonpuoliskon ensimmäinen frisbeegolfin major -turnaus on saatu päätökseen. Paul McBeth kairasi jälleen tililleen yhden major -tittelin. Suomalaisittain ilahdutti erityisesti amatöörisarjan kaksoisvoitto sekä avoimesta sarjasta mukaan tarttunut USDGC-edustuspaikka.

Lizotte käy kahden heiton päässä

Finaalikierrokselle Mundaringin par 65 -radalle lähdettiin siis Paul McBethin turvallisentuntuisessa viiden heiton johdossa. Simon Lizotte kuitenkin iski kirivaihteen silmään ja takaysillä kävi jo kahteen otteeseen kahden heiton päässä.

Myös Ricky Wysocki löysi seiskavaihteen ja pyssytti yhdeksän birdietä putkeen. Hänenkin kirinsä kuitenkin jäi sijoituksen parantamisen kannalta vajaaksi ja kärkikolmikon järjestys pysyi lopulta ennallaan. Voittotaistelu ratkesi väylällä 16 – McBeth birdie ja Lizotte bogey.

McBeth nappasi siis jälleen yhden major -voiton tililleen ja Lizottellekin sijoitus oli hänen paras saavutuksensa major -kisoissa. Tuloksellisesti kaksikon ei enää tänään tarvinnut rataennätystä pirstoa – McBeth 59 (-6) ja Lizotte 60 (-5). Wysocki oli kilpailun kolmas

Amatöörisarjassa selkeä tuplavoitto

Amatöörisarjassa kärjen järjestys keikahti vielä tyystin päälaelleen. Viiden heiton takamatkalta kolmannelta sijalta finaaliin startannut Rami Roppo toisti avauspäivän tuloksensa 70 ja nousi sillä lopulta koko sarjan voittoon. Tommi Tohnin tasainen peli tuotti kakkosijan, eroa Roppoon jäi yksi heitto.

Tuloksena siis jopa kenties hieman yllättävä, mutta sitäkin hienompi kaksoisvoitto! Toisaalta se kertoo suomalaisfrisbeegolfin jatkuvasti kasvavasta tasosta.

Juho Rantalaihon sijoitus avoimessa sarjassa oli lopulta 6. Rantalaiho piristyi tänään lähes ensimmäisen päivän tasolle ja piristyminen palkittiin. Rantalaihon mukaan lähti palkintorahojen lisäksi USDGC-edustuspaikka.

Hyvän suomalaispanoksen täydensi vielä Simo Väisäsen nousu jaetulle kolmannelle sijalle masterseissa.

Naisten sarjasta lajin menestynein naisheittäjä Valarie Jenkins nappasi hänkin jälleen yhden ison voiton uralleen. Jenkinsin voittojen määrä lasketaan jo kolminumeroisin luvuin. Mastereiden voittajaksi heitti Simon Feasey Uudesta-Seelannista.

Jälleen yksi titteli Valarie Jenkinsin pitkään voittojen listaan. Arkistokuva.

Jälleen yksi titteli Valarie Jenkinsin pitkään voittojen listaan. Arkistokuva.

Uusi kausi on nyt polkaistu käyntiin ja kevään saapuessa kisailu myös Euroopan mantereella ja myöhemmin myös kotimaassa alkaa nostaa päätään. FGR palaa asiaan, kun EuroTour alkaa.

2015 Aussie Open lopputulokset

Artikkelikuva: Innova Champion Europe. Arkistokuva.


0 kommenttia:

Jätä kommentti