Arvostelussa: Laajavuori DiscGolfPark, Jyväskylä
4,50 -
Laajis frisbeegolf
Jyväskylässä sijaitseva Laajavuori DGP on jo useamman vuoden ajan tarjoillut paikallisille harrastajille huikeat puitteet kiekon ulkoiluttamiseen ja niinhän tuo tarjoaa vieläkin. Layoutti on hieman vaihdellut ja nykyään paikalta löytyykin kaksi rataa. Niinsanottu ”pro-rata” on 18 väylää pitkä monipuolinen myllerrys laskettelukeskuksen metsäisissä rinteissä ja mäen pohjalta löytyy sen lisäksi myös 9-väyläinen ”amatöörirata”. Nimitykset ovat sinällään oivat, että aloittelija tietää mitä on luvassa jos lähtee kiertämään rataa. Amatööripuolella väylät ovat lyhyempiä ja yksinkertaisempia eikä korkeuseroja juuri ole kun taas pro-radalla meno käy välistä melkoisen hurjaksi.
Kahden radan kokonaisuus tarjoaa erittäin mukavasti tekemistä vaikka pidemmäksi harrastepäiväksi. Laskettelukeskuksesta kun on kyse niin ei kannata yllättyä pro-radan fyysisiyydestä. Mäkeä tulee kahlattua ensin ylös ja sitten alas koko rinteen mitalta. Väylät ovat pro-radalla mukavan monipuolisia, eikä kierroksella pääse pahemmin tylsistymään. Pidempi rata jakaantuu kolmeen toisistaan helposti erotettavaan kokonaisuuteen ja ykkösväylään joka poikkeaa sitä seuraavista väylistä hyvinkin paljon. Käynkin seuraavassa läpi radan noiden kolmen kokonaisuuden kautta ja lopuksi vielä kurkistetaan hieman amatööriradan syövereihin.
Ykkösväylä on pääradan ainoa väylä joka heitetään rinteen alaosassa ja se käyttääkin tarjolla olevan tilan sekä mahdollisuudet hyväkseen hyvinkin ansiokkaasti. Perusheittäjältä helposti luulot pois ottava 231-metrinen par-5 takaa varmat alkulämmöt kenelle tahansa. Aukeaa kenttää pitkin kulkeva väylä kohoaa matkallaan muutaman metrin ja kori löytyykin väylän loppupuolella risteävän polun varrelta pienen puiden reunustaman kummun päältä. Matka korille vie helposti useamman heiton ja vaikka aukea kenttä takaa tilan lentoradan etsimiselle on sen oikea reuna rajoitettu kohtuu kapeaksi OB-alueella jotta varmistetaan muiden alueella liikkuvien ihmisten turvallisuus.
Kakkosella päästään varsinaisesti radan ensimmäiseen kokonaisuuteen kiinni. Metsää ja hillitysti mäkeä sisältävä osuus radasta kattaa väylät 2-8. Näillä väylillä puut tulevat helposti tutuiksi ja heittolinjoja on syytä astella varsin tarkkaan. Mikään ei tule ilmaiseksi Laajiksessa joten simppeliltäkin näyttävät väylät tulee pelata harkiten ja hallitusti. Tiiviihkö väylä tulee vastaan heti kakkosväylällä mutta siinä huomion vie melkoisen jyrkkään nouseva mäki jonka kanssa joutuukin taistelemaan ihan kunnolla vaikka väylällä on pituutta vain 51 metriä. Mäki on tämän osuuden melkolailla ainoa kunnollinen nousu vaikka valtaosalla väylistä edetäänkin rinnettä pitkin jopa huomaamattoman oloisesti.
Pienen kiikkumisen jälkeen alkuosio tasoittuu korkeuserojen puolelta mutta väylien monimuotoisuus jatkuu ilahduttavan runsaana. Kolmosväylällä päästään heittämään tarkasti sekä suoraan ja tiiviit linjat tulevat viimeistään tässä vaiheessa tutuksi. Myös radan melko runsaat OB-alueet ja mandot kuuluvat peliin jo heti ensimmäisten väylien kohdilla. Kolmosella mando estää hurjastelun tien kautta kuten myös nelosella jossa on sen lisäksi vielä OB-viivat rankaisemassa alamäkeen lipsahtaneista heitoista. Näkyypä OB:ta myös seiska- ja kasiväylälläkin kun niiden välissä kulkeva tie on kiellettyä aluetta.
OB:t ja mandot ovat siis varsin fiksusti tehty ja perusteltuja eikä niitä ole rakennettu pelkästään tuomaan lisähaastetta radalle. Kolmosen tarkka linjanasettelu ja pikkuhiljaa sadan metrin tuntumaan kasvavat väyläpituudet luovat radan alkuosalle mukavan rytmin. Nelosella teknisyys korostuu entisestään kun edessä on kiperä oikealle kaartava kanjonin ylitys jota ei saa päästää liiaksi vasemmalle sillä siellä vaanii OB-alue ja jyrkkä alamäki. Väylältä löytyvä dropzone tarjoaa jatkopaikan jos avaus ei suostu pysymään sallitulla pelialueella. Nelonen on yksi mun lempiväylistä koko valtakunnassa.
Viitonen tarjoaa välissä melkolailla perushyssen oikeakätisille. 70 metriä pitkä väylä kulkee metsän keskellä joten ihan vapaasti ei pääse kiekkoa paiskomaan tälläkään väylällä mutta tuo väylän kaari on hyvinkin luonnollinen ja helposti aistittavissa. Korin lähistöltä löytyy maata viistäviä oksia ja puiden runkoja joten kiekko olisi hyvä sijoitella aika lähelle koria mikäli mielii tähystellä birkkua. Seiskaväylä on hyvinkin vitosen kaltainen joten pari klassisempaa linjaa mahtuu myös radan varrelle. Eroa väylillä on muutama metri ja seiskalla vieressä kulkeva tie joka mahdollistaa kiperämmät linjavalinnat OB:n riskillä.
Väliin mahtuu kuitenkin kutosväylä jossa heittäjä pääsee tiille astuessaan punnitsemaan päivän vahvuusasteen sekä miettimään, että minkäslaiseen heittoon sitä luottaakaan. Tarjolla on 123 metriä pitkä siivuttelu joka jakaantuu lähes välittömästi tiin jälkeen kahteen selkeästi toisistaan eroavaan vaihtoehtoon. Oikella on yhden aukean rinteen verran tilaa mutta lyhyeksi jäävät tai oikealle niiaavat kiekot saakin käydä keräilemässä kivisestä rotkosta. Vasemmalla on taas maaston puolesta turvallisempaa joskin puista ja tiiviimpää. Kumpaakin kautta on mahdollisuudet korille joten tässä pääsee väläyttelemään ratkaisukykyään ja heittovalintojen hallintaa.
Seiska jo melkolailla kuitattiinkin joten alkuosasta on jäljellä vain väylä kahdeksan. Hiuskarvaa vajaa satametrinen väylä kiemurtelee puiden seassa mukavassa oikealta vasemmalle ja taas oikealle kulkevassa s-kaaressa. Tilaa löytyy enemmän vasta väylän loppupuolelta jossa kori on sijoitettu metsän ja aukeamman alueen taitoskohtaan. Kasi on oikein mukava väylä jossa pitää osata miettiä omille heitoilleen sopiva lähestymistapa sekä toteuttaa suunnitelma tarkasti.
Väylät 9 – 13 muodostavat minun pienessä mielessäni kokonaisuuden numero kaksi jonka pääteemana on Laajavuoren päälle kiipeäminen. Matkaa on pystysuunnassa varsin mukavasti ja tuo nousu onkin jaoteltu niin väylille kuin niiden välisille siirtymillekin. Ainakin meikäläiselle toimii viimeisin muutos radalle jossa tähän väliin on lisätty enemmän pelattavaa pelkän nousemisen sijaan.
Ysin tiillä voi ottaa syvän huokasun raikasta vuoristoilmaa ja alkaa tähyilemään edessä näkyvää kummun huippua. Ensimmäisenä haasteena on reilu 90-metrinen koetus joka on heittolinjaltaan hyvinkin suora mutta sisältää jonkin verran korkeuseron selättämistä samalla. Kori sijaitsee tiiltä ylämäkeen katsottaessa näkyvän kummun päällä ja väliin jää vielä pieni laaksomainen muodostelma. Jos heität lujaa ja pitkälle niin pistä kiekko korin juureen mutta muut saakin tyytyä sit rymyämään mäessä heiton tai pari pitempään.
Jos siltä tuntuu niin tässsäkin vaiheessa voi käännähtää hieman ja fiilistellä alarinteeseen päin avautuvia maisemia. Kauniina kesäpäivänä hiihtokeskuksissa sijaitsevat radat tarjoavat melkeinpä parhaat maisemat mitä kotimaisilla radoilla on tavattavissa.
Kiikkuminen jatkuu kymppiväylällä joskin väylään tulee melkein 30 metriä lisää pituutta ja heittolinja kääntyy täysin rinnettä päin heitettävästi kulkemaan enemmänkin rinteen poikki. Noustavaa on tälläkin väylällä silti hyvinkin runsaasti joten tuon 121 metriä pitkä väylä ansaitseekin par-4 merkinnän. Kymppi on melkoisen simppeli väylä jossa tekemistä kuitenkin riittää. Kannattaa olla myös tarkkana heittojen kohtalosta sillä rinne kasvaa melkoisen reheväksi ja kukoistava kasvillisuus hävittää kiekot hyvinkin helposti.
Väylät 11-13 ovat myös radan uusimman layoutin myötä radalle ilmestyneitä väyliä joiden myötä selätetään Laajavuoren rinteiden nousu lopullisesti. Radan yhdestoista väylä antaa pienen lepohetken kiipeilystä mutta ei päästä heittäjiä kuitenkaan helpolla. Matkaa tiiltä korille kertyy 114 metriä josta väylä kulkee alkuun puolet melko suoraan ja mando-portin lävitse jonka jälkeen se koukkaa todella tiukasti vasempaan jatkaen toisen samanmittaisen pätkän mäen huippua kohti. Mandoportti tuo oman lisänsä pelaajien henkisen suorituskyvyn testaamiseen fyysisen lisäksi ja mittaakin heitoille pitäisi kertyä tarpeeksi. Haastava mutta helposti myös palkitseva väylä.
Seuraavalla väylällä edestä löytyy ns. Buncr-säännöllä varustettu saariväylä eli väylä kulkee tiiltä viitisenkymmentä metriä eteenpäin kunnes OB-alue katkaisee väylän jättäen korin omalle saarelleen. Buncr-säännön mukaisesti pelaaja heittää uuden heiton siitä mistä edellinen lähti jos kiekko päätyy buncr-alueelle mutta ei ota normaalista OB:sta tulevaa rankkuheittoa lisäksi. Laskettelurinteen lähtöalustalta heitettävä saariväylä on virkistävä lisähaaste radan käännyttyä jo loppupuoliskolleen. Väylää on riittävästi tiin jälkeen jotta se on mahdollista pelata myös seiffisti kolmoseksi korille.
Ennen siirtymistä radan viimeiselle osiolle käydään vielä heittämässä väylä kolmetoista jolla avaus suoritetaan metsän kätköistä kohti aukeammalla olevaa koria. Radalle ominaista metsän ja aukean välistä mäkimaastoa yhdistävä väylä on melkoisen yksinkertainen 75-metrinen väylä jos vain heittäjä suoriutuu puiden välistä kunnialla metsästä ulos.
Tämän jälkeen vuorossa onkin radan viihteellisin osuus eli väylät 14-18 joiden aikana pitäisi päästä mäen huipulta ihan sen juurelle asti. Väylillä päästäänkin revitteleen alamäkeen ja kunnolla mutta toki matkalle mahtuu muutakin kuin pelkää suoraa tykitystä. Väylällä neljätoista mäki tulee hyvinkin tutuksi mutta samalla selviää, että kiekkoa pitäisi pystyä myös kontrolloimaan pituuden lisäksi. 185 metriä pitkä par-4 avautuu alamäkeen metsäalueiden välissä kulkevaa lasketteluväylää pitkin. 135 metriä pitkän suoran osuuden jälkeen väylä kääntyy yli 90 astetta ja suuntaa oikealle metsän suojiin sekä hieman ylämäkeen. Avausta ei saa siis päästää liian pitkäksi, että jatkaminen onnistuu kohti korille vievää väylää kun samalla vajaat heitot tarkoittaa uutta yritystä kohti sweetspottia sillä vierellä kohoavasta metsästä ei päästä helpolla läpi. Neljätoista on oikein maukas alamäkiväylä jossa ei riitä pelkkä hurjastelu.
Viidellätoista otetaan vähän jarrua ja heittolinja kulkeekin rinteen poikkisuunnassa. Kummallakin puolella väylää siintää metsät ja vasemmalle puolelle jäävän metsän reunalla kulkee myös OB-linja jonka välittömästä läheisyydestä syöksyy rinne myös jyrkästi alaspäin. Tilaa väylällä riittää kuitenkin oikein mukavasti joten korin tavoitteluun on tilaa heittäjällä kuin heittäjälläkin. Kori itsessään sijaitsee rinteessä aukealla alueella. Pitkäksi heilahtaneet tai jyrkästi vasemmalle feidaavat heitot ovat rollausvaarassa mäkeä alaspäin
Kun alamäkeä on ja tilaakin riittää niin pitäähän sitä olla yks ihan vain törkeästi revittelyyn tehty väylä. Radan kuudestoista väylä toimii juurikin tähän tarkoitukseen vallan hyvin. Laskettelu-ura kääntyy jälleen kohti rinteen pohjaa ja mutkan yläpäässä olevalta tiiltä on mukava tähyillä 184 metrin päässä siintävää koria. Matkan varrelle mahtuu useampi kymmentä metriä korkeuseron pudotusta joten avauksia ei kannata suunnata taivaisiin. Väylää reunustaa metsät ja niiden rajaoille kulkee myös OB-linjat joiden taakse kiekkonsa sijoittamalla lunastaa pääsylipun dropzonelle. Droppariltakin on matkaa korille vielä 116 metriä joten ihan helposti ei sieltäkään kalastella kiekkoa koriin. Kori sijaitsee tasanteella joten kiekon sijoitteluun on hieman enemmän tilaa kuin pelkässä rinteessä olisi. Tiiltä avatessa on syytä myös seurata mihin kiekkonsa paiskasee sillä rinteessä oleva kasvusto ja mahdolliset rollit voivat viedä kiekon kadoksiin hyvin helposti.
Huikean liidättelyn jälkeen on vuorossa vielä pari väylää ennenkuin kierros on paketissa. Seiskatoistasella lähdetään avoimelta maastolta ja tähtäillään metsään katoavan väylän myötäistä heittoa puiden muodostaman portin ja mando-puun mukaisesti. Ilman korkeuseroja ei tälläkään väylällä tarvi heittää joten 88-metrinen hieman oikealle taittava väylä vaatii pienen rauhoittumisen sitä edeltäneen ilakoinnin tasoittamiseksi.
Kasitoistainen viimeistelee radan mukavalla alamäkiväylällä joskin mäen jyrkimmät kohdat on jo takanapäin. Leppoisasti alaspäin kumpuilevalla väylällä on pituutta kuitenkin vielä vajaa 160 metriä joten voimaa ja notkeutta haetaan heittäjältä vielä kierroksen viimeisille heitoille asti. Laskettelu-uran myötäisesti etenevä väylä jää sen vasempaan reunaan joten vierellä kulkevaa metsää kannattaa varoa mikäli haluaa päästä selkeillä heitoilla korille asti.
Sitä myöten on kierros laajiksen pro-radalla pyörähdetty ja mikäli kuntoa ja heittohaluja riittää voikin suunnata vielä uudelle kierrokselle tai sit kevyemmän kautta ysiväyläselle amatööriradalle.
35 ja 72 metrin väliin osuvista väylistä koostuva amatöörirata on varsinaiseen rataan verrattuna varsin leppoisa neppailu. Väylät ovat lyhyitä ja selkeitä mutta tiukkoja metsälinjoja löytyy näiltäkin väyliltä.
Kierros amatööriradalla on hyvinkin viihtyisä ja keikkoja voikin varailla mukaan ihan heittäjän taitotason mukaisesti. Suurin osa väylistä kulkee melko suoraan mutta pienempää ja isompaa kaarretta on saatu rakennettua radalle mukavasti siten, että sen luonne aloittelijaystävällisenä ratana säilyy.
Amatöörirata toimii oikein mukavan koetuksena ensimmäistä kertaa lajia kokeileville joskin puut ja metsät tulevat helposti tutuiksi. Lyhyen matkan kontrolliheittojen treenaukseen amatöörirata soveltuu mukavasti eikä se ole muutenkaan hullumpaa hupia jos sattuu eksymään seudulle.
Laajis on kokonaisuudessaan mukava ja monipuolinen rata jossa löytyy monenlaista hupia ja haastetta. Suuret korkeuserot ja rinteeseen rakennetut väylät tekevät siitä huomattavasti fyysisemmän kuin tasaisemmille seuduille rakennetut 18-väyläset. Väylät ovat välistä tiukahkoja joten heitoista tulee löytyä tarkkuutta ja pään tulee kestää fyysiset sekä henkiset haasteet. Laajis on ehdottomasti käymisen arvoinen ja amatöörirata nostaa kivasti arviota Laajiksesta kokonaisuutena.
Arvio:
Rata: kokonaisuutena 4,5
Flow: 4
Puitteet: 4
Kokonaisarvio: 
0 kommenttia: