Arvostelussa: Hyvinkää DiscGolfPark, Hyvinkää
4,50 -
Sahanmäki DiscGolfPark
Hyvinkäältä löytyy yksi mun ehdottomista suosikkiradoista, eli kaupungin mukaan nimetty Hyvinkää DiscGolfPark. 18-väyläinen rata pitää sisällään todella monipuolisen, sujuvasti rullaavan, haastavan mutta reilun ja hyvin ylläpidetyn kokonaisuuden. Hyvinkäällä heittäminen on lähes poikkeuksetta nautinto ja radan ympäristö on viime vuosina elänyt mm. harvennuksien myötä joka on hieman muovannut väyliä. Rata painottuu metsäväyliin ja paikallinen puusto on pääosin kapeaa sekä tiheää. Metsässä ilakoinnin ja tieurien navigoinnin lisäksi pääsee radalla siivuttamaan myös pitempää suoritetta avoimemmilla väylillä.
Radan väylät ovat pitkähköjä ja keskimitaltaan yli satametrisiä. Sekaan mahtuu neljä väylää jossa hätyytellään neljän heiton ihannetulosta, pisimmän väylän ollessa 178 metriä pitkä. Väylillä on myös puitteet kunnossa. Tiit ja korit ovat hyvälaatuisia sekä kunnossa, roskiksia löytyy ja parilla väylällä on rakennettu turva-aitoja heittäjien suojaksi mikäli edeltävän väylän seurue ei huomaa varoittaa heittoaikeistaan. Kelpo kokonaisuus siis kaikenkaikkiaan. Mut lähdetäänpä radalle.
Kierros alkaa parilla lyhkäsemmällä par-kolmosella. Ykkönen onkin mukava lämmittelyväylä jonka avulla saa otettua ekat tatsit radan sielunmaisemaan. 65 metriä pitkä väylä on melkolailla suora joskin väylä kaartaa ihan sen loppupäässä hitusen oikeaan, jättäen korin sivuun täysin suorasta linjasta. Puiden suojista heitetyt avaukset pääsevät hakemaan lentolinjaa puiden reunustamaa käytävää pitkin joten metsä tulee tutuksi heti alkuun.
Kakkosella puusto on myös läsnä mutta huomattavasti harvemmalla profiililla. Kevyttä S-linjaa hakeva väylä on reilut 80 metriä pitkä ja kori jää jälleen hieman heittolinjassa oikealle. Puiden välistä on mahdollista hakea erinäisiä linjoja korille mutta hiuksenhienossa antsassa kaartava avaus omaa parhaat mahdollisuudet korillepääsystä. Väylä on melko yksinkertainen joka kuitenkin vaatii heiton asettelun kohilleen, että tuloskortti näyttää kakkosta.
Parin suoremman ja tasaisen väylän jälkeen antaa kolmosväylä ensimakua radan monipuolisuudesta. Aukealta ylätasanteelta heitettävä väylä lähtee välittömästi tiin jälkeen jyrkästi alamäkeen loppua kohden jyrkkenevässä oikealle kaartavassa linjassa. Tilaa on mukavasti mutta puut tuovat omat vaatimuksensa heitolle. Maa on korin mutkassa ja korin tienoilla hyvinkin tasaista joten kevyessä kulmassa maahan osuvat kiekot tuppaavat skippaamaan varsin herkästi. Tämä ominaisuus on sekä uhka että mahdollisuus, riippuen ihan heittäjästä. Erittäin miellyttävä väylä heittää.
Alkulämmittelyt on takana ja vuorossa on nelosväylä eli melkoisen haastava par-nelonen. Väylä lähtee hiuksenhienoisessa vasemmalle kääntävässä kaaressa suoraan eteenpäin ja kivikkoista uraa pitkin ylämäkeen. Vaikka viime vuosina väylää onkin harvennettu on tekevät optimaalista linjaa reunustavat puut siitä melko tiukan. Kummun päältä aukeaa heti avoin kenttä joten mäen päälle kun pääsee on lupa heittää lujaa ja pitkälle. Väylästä on puolet vielä jäljellä joten noin 80-metrinen kaari pitäisi hakea vasemmalla yhä lymyävään metsään kääntyvästä aukosta löytyvälle korille. Birkku tältä väylältä on mahdollinen mutta erittäin haastava suorite.
Vitosella odottaakin hieman yksinkertaisempi väylä. Tiin läheisyydestä löytyvän mandon oikealta puolen heitettävä, reilut 70 metriä pitkä, väylä seuraa suoraa linjaa lähes korin tasalle jossa se kääntyy jyrkästi vasempaan. Mando on hiukan pakotetun oloinen mutta toisaalta se kannustaa hakemaan linjaa taidolla eikä satunnaisten puiden välistä tuurilla. Jyrkkä mutka vasempaan mahdollistaa tällä väylällä myös skipillä mehustelut ja oikeasta paikkaa maakontaktin ottava heitto päätyykin jyrkällä skipillä helposti korille.
Jyrkän vasurin jälkeen asettaa kutosväylä eteen mahdollisuuden jyrkästä kaarteesta oikealle. 104 metriä pitkä väylä avataan aukealta kohti puiden reunustamaa käytävää joka jatkuu jäleen lähes korin tasalle. Metsän reunassa olevassa puussa on mando jonka avulla estetään aukean kentän kautta pelaaminen. Kyseisellä aukiolla kulkee erinäistä lentolaitetta joten pelillisten syiden lisäksi mando ohjaa varsinaista pelialuetta kohti. Väylän oikealle puolen jäävä metsä ei ole mahdottoman tiheää joten puiden väliin eksyneet avaukset on vielä pelattavissa korille ilman pakollista väylälle palaamista.
Seiska availlaan pienten puskien tuntumasta aukean kentän reunamilta. Kutosta aukeampaa käytävää pitkin lähtevä linja kulkee metsän viertä kaartaen jälleen melko jyrkästi vasempaan. Käännös on kohtuu avoin joskin sen jälkeen väylän vasenta reunaa reunustaa jo tuttu metsä, oikean puolen ollessa puiden kansoittaman saarekkeen suojaama. Avaus tulee siis asetella kaaressa näiden puualuiden väliin jos mielii korille asti. Äkkiseltään katottuna ns. ”perushysse” joka vaatii kuitenkin heittolinjan asetellun melko tarkasti.
Joka suuntaan osoittavien kaarteiden ja käännösten jälkeen otetaan pieni hengähdys luotisuoran kasiväylän muodossa. Sata ja kuusi metriä pitkä väylä kulkee tiiltä korille asti aivan suoraa linjaa eikä matkan varrella ole hirmuisia esteitä. Vasemmalle puolen jää metsä josta voi olla nihkeä päästä ulos ja korin lähettyvillä about kymppikaaren kohilla kulkee puiden muodostama kaari. Pitkäksi livahtaneet avaukset tai lähärit löytyy melko herkästi näiden vähän hennompien puiden juurilta.
Ysiväyläkin vaatii kohtuu suoran linjan heti tiiltä lähtien. Väylä on hitusen lyhyempi kuin edellinen oli ja se sukeltaa noin puolessa välissä kahden pienen metsikön väliin. Metsikön reunalta väylä kohoaa myös kapeaa kumparetta pitkin, korin jäädessä aivan sen vasempaan laitaan. Kapea kumpare tekee avaamisesta sekä lähestymisestä haastavaa sillä kiekko kimpoaa helposti kumpareen alareunaan ja sitä myöten puiden taakse. Tasaisena laskeutuva kiekko on mahdollista lasketella kumparetta pitkin aivan korin juureen joskin liian aikaisin maahan osuva kiekko törmää kumpareen juurella tönöttävään kantoon. Todettakoon, että henkilöt jotka katsovat kuolemaakin silmiin voivat hakea korin kohdalla olevaa aukkoa joka löytyy oikeanpuoleisesta metsiköstä. High risk – high reward tyylinen ratkaisu voi epäonnistuessaan murtaa pelaajan kuin pelaajan. Erittäin mukava suoraa ja kontrolloitua heittoa vaativa väylä.
Kympillä edessä on radan pisin väylä. 178 metriä pitkä koitos on par nelonen jolla saa siivuttaa sydämensä kyllyydestä. Onpa väylän varrella myös merkinnät kertyvistä metrimääristä joten samalla voi tarkistella, että paljonkos niissä omissa avauksissa onkaan pituutta. Väylä kaartaa koko pituudeltaan hieman oikeaan ja ihan lopussa se ottaa vielä tiukemman koukun oikealle. Kori jää täten pienen metsikön kulman taakse puskien kansoittamalle aukiolle. Varsin avoimen väylän alku on lähes täysin vailla esteitä mutta parinkymmenen metrin päästä tiiltä valtaa metsä alaa väylän kummallakin puolella. Tilaa kuitenkin on joten se kannattaa käyttää hyväksi.
Väylä yksitoista tarjoilee heti perään toisenkin par-nelosen joka tosin on profiililtaan aivan erilainen kuin edeltäjänsä. 150 metriä pitkä väylä jakaantuu kahteen metsäränniin. Ensin mennään sata metriä suoraan melko tiukkaa metsäränniä jonka jälkeen otetaan 90-asteen käännös vasempaan ja jatketaan 50 metriä lisää lähes samanlaista puiden reunustamaa väylää pitkin. Oikealle jää lähes varmaa tuomiota povaava tiivis metsä eikä vasemmallakaan oleva metsä hirveästi houkuttele vaikka senkin läpi on joskus haettu birkut korttiin. Varsinaista väylää pitkin kahdella hallitulla suoralla heitolla korille pääseminen on hyvinkin haastava mutta palkitseva koetus.
Kahdestoista väylä on astetta hillitympi haaste. Suorahko väylä kulkee lähes koko 90-metrisen matkansa puiden reunustamaa tieuraa pitkin ottaen lopussa tiukan piston oikealla olevaan taskuun. Väylä kumpuilee hienoisesti alamäkeen ja hyvin tasainen tieura mahdollistaa jälleen skippien hyötykäytön. Suoraan olisi hyvä päästä sillä kummallakin puolella olevat metsät ovat tiiviitä muttei täysin läpäisemättömiä. Kori lymyää puiden suojaamana joten väylääkin pitkin lähteneet avaukset tulisi saattaa lähes korin tasolle mikäli haluaa tähyillä koria selkeän puttilinjan takaa.
Radan lyhyimmän väylän kisassa tasurin ykkösväylän kanssa ottava väylä kolmetoista on yksinkertainen mutta näyttävä väylä. 65 metriä pitkä väylä lähtee suoraan ja taittaa sitten vasemmalle kivimuurin reunustaman puolikaaren sisään. Tiiltä katsottuna vasen metsä on puiden suojaama eikä oikealtakaan voi hakea hirveän laajaa kaarta. Koria ympäröivän aukean kohdalla on aukko ennen pientä puusaareketta joten aukiolle pääsee sisään yllättävänkin tiukan linjan avulla. Mikäli kiekko päätyy aukealle on puttilinjat selkeät. Kivimuuri ympäröi aukeaa kymppilinjan tuntumassa joten mikäli kiekko ei ole karannut pitkäksi, on luvassa yksi radan helpoimmista puteista.
Neljällätoista katsellaankin sitten radan viimeisen par-nelosen tiiltä maisemia eteenpäin. Korille on matkaa 162 metriä ja väylää kulkee koko matkaltaan puiden reunustamaan uraa leveähköä uraa pitkin. Väylä kaartaa ensin hienoisesti oikeaan ja sitten vastaavalla tavoin vasempaan muodostaen näin kivan loivan s-kaaren. Koko matkalta väylää reunustava metsä on paikoitellen tiiviimpää ja välistä taas hieman harvempaa joten metsästä on mahdollista päästä ulos mikäli heitot eksyvät pääväylän laitapuolille. Korin tavoittelu vaatii kuitenkin hyvää kontrollia heittoihin ja tarvittavaa pituutta mikäli mielii tavoitella väylän ihannetuloksia.
Seuraavana vuorossa on päätöksien aika. Viidentoista tiiltä kun katselee koria kohti on havaittavissa kaksi selkeää väylää sen luo. Tiiltä korille kulkee täysin suora joskin tiiviisti puiden reunustama linja kun oikealta korille kaartava linja vaatii hieman enemmän mittaa heitolta mutta tarjoaa pikkuisen leveämmän linjan. Kahden väylän risteämäkohdassa oleva puu kertoo karua tarinaa valinnan vaikeudesta ja heiton asettelemisesta juuri sitä oikeaa linjaa kohti. Pieni psyyketesti pakottaa miettimään linjat tarkkaan vielä kierroksen loppupuolellakin.
Kuudestoista väylä kulkee viidentoista viertä mutta vastakkaiseen suuntaan. Metrillä edellistä pitempi väylä on 83-metrinen oikealle kaartava väylä jossa linjaa pääsee jälleen hakemana puiden lomassa. Oikeakätisille antsakaarena aukeava väylä on kohtuu avoin ja metsä ympärillä on seudun tasoon nähden melko harva vaikka sisältää silti runsaasti puita. Avauksen asettelu oikeaan kulmaan on oleellista tällä väylällä sillä muuten voi joutua hankalampiin lähäri- tai puttimaastoihin.
Seitsemännellätoista väylällä on jälleen lupa heittää pitkälle jos vain saa heittonsa pysymään suorassa. Aukeahko ura vie helposti korille joka siintää 114 metrin päässä tiiltä. Tiivis ja ohutrunkoinen metsä vainoaa kuitenkin heittäjiä väylän kummallakin puolen joskin väylän alkupäässä vasemmalla puolella on enemmän tilaa. Kori on aseteltu pienen kummun päällä joka tuo oman pienen lisänsä väylälle. Suoraan on siis kuitenkin päästävä jotta väylällä välttyy ylimääräisiltä heitoilta.
Radan viimeistelee oikein hauska väylä kahdeksantoista. Väylä tippuu välittömästä tiin jälkeen metrin pari jatkaen sitten tasaisesti eteenpäin ja oikealle kaartaen. Väylä on höylätty kohtuullisen tiukaksi ja linjan kaarteen aistiminen oikein vaatii ehkä heiton tai pari pohjille. Kasitoistanen on oikein mukava ja tekninen lopetus loistavalle radalle. Kori sijaitsee ykkösen tiin välittömässä läheisyydessä joten siitä on helpppo heilahtaa uudelle kierrokselle.
Kuten alussa jo mainitsin on Hyvinkää DGP yksi parhaista radoista mitä valtakunnasta löytyy. Jos ei elämässään ole kertaakaan heittänyt metsäradalla voi puiden määrä tulla shokkina mutta väylät ovat silti varsin reiluja sekä hyvin suunniteltuja. Radalla pääsee heittämään monipuolisia heittoja ja väylät saattavat heittäjät erilaisten tilanteiden eteen kiitettävällä tahdilla. Rata etenee sujuvasti ja loogisesti ja onpa välille ripoteltu ”next tee” -kylttejäkin pelaajia ohjastamaan. Käymisen arvoinen kokemus.
Arvio:
Rata: 4,5
Flow: 4,5
Puitteet: 4
Kokonaisarvio: 
0 kommenttia: