Arvostelussa: Hiekkasärkät DiscGolfPark, Kalajoki
4,00 -
Hiekkasärkät frisbeegolf (Seikkailupuisto Pakka)
Kalajoen hiekkasärkiltä löytyvä samaa nimeä kantava Hiekkasärkät DGP on kieltämättä yksi Suomen mielenkiintoisimmista radoista. Rata poikkeaa myös suurimmasta osasta valtakunnan radoista sillä, että radalla on käytössä green fee. Maksullisia ratoja ei Suomessa hirveästi ole mutta Kalajoen radasta maksaa mieluusti tuon pienen summan jos sen käy kiertämässä. Varsinkin jos sattuu matkustamaan radan ohitse niin stoppi on erittäin suositeltu.
Heitettävää radalta löytyy 18 väylän verran ja niistä kahta lukuunottamatta kaikki on par-kolmosia. Nuo kaksi poikkeusta ovat par-nelosia joten kokonaispariksi muodostuu 56. Nuista nelosista on hyvä huomioida se, että kumpikin on yli 200-metrinen lennättely ja radalla päästään katselemaan yli satametrisiä kolmosia. Luvassa on monenlaista heitettävää ja koettavaa.
Rata jakaantuu neljään osioon jotka ovat hieman irrallaan toisistaan. Ekat kolme väylää ovat kylpylän, keilahallin ja JukuParkin vieressä jonka jälkeen taivalletaan vesipuiston toiselle puolen ja varsinaisille hiekkasärkille josta löytyykin sitten väylät 4-11. Nämä väylät käyttävät myös oikein mukavasti hyödykseen hiekkasärkkien lomasta kohoavaa puiden täyttämää kumpua. Väylät 12-15 ovat hieman metsäisimmissä maisemissa särkkien vierellä ja 16-18 samoissa tunnelmissa mutta irrallaan omana kokonaisuutenaan joka kaartaa takaisin kohti radan ekoja väyliä. Radan kiertää siis varsin näppärästi mutta ilman karttaa voi joutua hakemaan noita eri paikoissa olevia kokonaisuuksia. Jos tietää mihin menee niin kierros sujuu oikein sujuvasti.
Mutta sit kiessille!
Ekat kolme väylää sijaitsevat siis kätevästi rakennelmien kulmalla ja parkkipaikan läheisyydessä joten kierrokselle on helppo suunnistaa. Ykkösen vierestä löytyy myös pari lämmittelykoria joilla voi käydä nakuttelemassa reeniputit kippoon jos joutuu vaikkapa odottleeen heittoseuraa. Alkukolmikko on mukava aloitus radalle ja niissä yhdistyykin oikeastaan tulevien väylien maasto kätevästi. Väylät ovat hiekkapohjaisessa kohtuu harvassa metsässä ja profiileiltaan yksinkertaisen mukavia.
Ykkönen lähtee puiden välistä ja suuntaa 81 metriä melkolailla suoraan eteenpäin, saapuen sitten korin juureen. Välistä löytyy hieman puita mutta tiin vierestä kohoavien runkojen jälkeen mitään suurempaa huolta niistä ei tarvi kantaa. Hallittu siivu vie korille asti ja birkkua voi sommitella koriin jos vain avaus lähtee tarpeeksi pitkälle.
Kakkonen onkin sit pidempi väylä. 134-metrinen par 3 ei myöskään pelottele monimutkaisuuksilla. Heittolinja on varsin suora ja avauksessa löytyy ympäriltä tilaa. Koria kohti kun mennään tihenee metsä ympärille mutta korille löytyy parikin reittivaihtoehtoa, satunnaisten puuosumien tuomien erikoisreittien lisäksi. Ei mikään helpoin par kolmonen jo pelkästään pituudensa puolesta mutta jos heitto on kohillaan, on väyläkin varsin reilu.
Kolmantena vuorossa on jälleen lyhyempää siivua kun tiiltä korille on matkaa vain 67-metriä. Erinäistä kasvillisuutta on kuitenkin tiellä ettei ihan laakana voi heittää mutta oikeakätisille heittäjille väylä toimii mukavana hysetreeninä. Helpompi kakkonen kuin edelliset väylät mutta tässäkin on mahdollisuudet sössiä kolmonen tai isompi korttiin. Kori on kuitenkin kohtuu aukealla joten putin ollessa tikissä saa tästä helposti kakkosta korttiin.
Ekan kolmikon jälkeen käy matka siis tietä pitkin kohti rantaa ja särkkiä. Neljäntenä väylänä onkin varsinainen herkuttelu ja radan eka par-nelonen. 221-metrinen väylä ei ole mikään pehmeä lasku rantahiekoille vaan töitä saa tehdä heti alusta alkaen. Olosuhteet iskevät heittäjiä päin tällä väylällä varsin raskaasti ja tuulisen päivän sattuessa kohalle on voimakkaiden puuskien ja loputtoman hieman yhdistelmä hyvinkin haastava. Kumpuilevat särkät ja joka paikkaan juokseva hiekka tuovat ihan erilaiset vaatimukset pelaajien jaksamiselle verrattuna leppoisaan metsärataan. Väylässä itsessäään ei ole juurikaan mitään erikoista. Heittää saa ja pitkälle ja lopussa odottaa maalikori. Tilaa on lähes joka ratkaisulle joten pituus on se mitä tässä haetaan.
Vitosella pituus jää 139-metriin mutta ihannetuloskin asettuu kolmoseen. Metsäisen kummun suojista lähtevä väylä vaatii tarkan avausheiton jonka jälkeen asetellaan joko lähäriä korille tai puttia suoraan koriin. Suorahko väylä taittaa hieman oikeaan ja matkan varrelta löytyy jokunen puu sekä runsaat hiekkadyynit. Rytmi seuraaville väylille onkin aseteltu. Ensin kohti metsikköä, sitten erinäisiltä korkeuksilta tullaa pois metsästä ja särkille takaisin. Tämä vuorottelu jatkuu väylälle 11 asti.
Metsäkummun ympärillä pyörivät väylät muodostat monella tapaa haastavan kokonaisuuden jossa tarvitaan erilaisia heittoja. Kumpu tuo mukanaan korkeuserot kumpaankin suuntaan ja vahvojen juurien avulla pystyssä olevat puut rakentavat luonnollisia haasteita pelaajien riesaksi ja iloksi. Radan suunnittelija Erno Väyrynen on onnistunut käyttämään saarekkeen loistavasti hyväkseen. Kokonaisuus on myös hyvin raskas sillä hiekassa kulkeminen ja mäen kulkeminen ylös sekä alas ottaa nopeasti voimille. Väylistä suurin osa on myös about satametrisiä joten kiekon perässäkin saa kävellä jo hyviä matkoja.
Saarekekokonaisuus on todellakin kokemisen arvoinen ja väylät toimivat todella hyvin. Useamman kierroksen riehuminen saman päivän aikana toimii hyvänä treeninä ihan kunnonkin kohottamista ajatellen. Nättinä päivänä kelpaa onneksi vaikka pulahtaa uimaan kesken kaiken tai jos avaus seiskalla lipsahtaa parisataa metriä pitkäksi.
Kympin rauhallisempi hyssekaari vie vain kummun reunaa pitkin ja viimeinen nousu yhdentoista tiille antaa pienen rauhan jaloille. Vuorossa on kuitenkin radan pisin väylä ja 233-metrisellä par nelosella katotaan jälleen kuinka pitkälle se limppu lentääkään. Metsikön suojista ja kummun päältä lähtevä väylä on lähtöä lukuunottamatta todella avoin ihan korille saakka. Vasemmalta puolen löytyy jokunen puu ja dyynejä lipuu pitkin hiekkakenttää. Muuten väylällä saa revitellä varsin vapaasti.
Väylälle 12 siirtyessä voi koputella ekat kilot hiekkaa kengistä joskin viimiset jyvät poistunee vasta parin kuukauden kaivelun jälkeen. Siinä missä hiekkaväylät oli selkeitä ja reiluja, on kahdestoista väylä täysin eriä maata – taino, onhan sekin jos fiksusti pelaa. Tiiltä kun kuikuilee metsään ja oikealle näkyy kori kauniisti mutta väylän nähdäkseen saa pistää melkoiset optimistilinssit nenälle. Paikalliset jehut olivat kovasti sitä mieltä, että ei oo ku heittää vaan ja birkkuja tulee mutta vierailevalle perusheittäjälle metsän lävistäminen tuo lähinnä harmia. Tokihan ihan väyläkin on olemassa jos seuraa nurmialuetta ja käätyy jyrkästi oikeaan, sieltä birkun hakeminen tosin vaatii jo melkoisen suoritteen toiselle heitolle.
Metsäväylilläkään ei säästytä korkeuseroilta ja nelikon 12-15 maisemissa on puitakin huomattavasti tiheämpään kuin radalla tähän mennessä. Neljän väylän kokonaisuus on erittäin mielenkiintoinen ja väylien suorittaminen vaatiikin monenlaista osaamista sekä väylien lukemista. Kolmellatoista sukelletaan alamäkeen mukavassa pikku kaaressa, neljällätoista tullaankin erittäin vaativa mäki ylös ja viidellätoista mennään taas lyhyehkö neppi jyrkkään alamäkeen. Kuten sanottua, erittäin miellyttävä kokonaisuus
Radan viimeiset kolme väylää löytyvät jälleen pienen siirtymän takaa. Kolmikko onkin hieman leppoisampi kokonaisuus joiden myötä päätyykin mukavan fiilistelyn myötä takaisin lähtöalueelle. Seiskatoistasella ja kasitoistasella tie tuo uuden elementin mukaan peliin ja seittemäntoista tii on sijoiteltu hauskasti ylikulkusillan päälle. Väylistä selviää ihan hillityillä perussuoritteilla joskin puita on aina syytä varoa. Ylämäkien ja alamäkien ravaamisen jälkeen viimeinen kolmikko on sopivan lunkki kokonaisuus joskin pientä kumpua on havaittavissa näilläkin väylillä.
Hiekkasärkät on siis erittäin mukava rata joskin varsin raskas kiertää. Väylät ovat pääosin avoimia mutta korkeuserojen ja metsän käyttö ratasuunnittelussa on erittäin onnistunutta. Tarkkuutta siis vaaditaan pitempien siivujen lisäksi ja niin kehon kuin mielenkin kestävyys voi merkata useamman heiton eroa tuloskortissa. Rata on siis ehdoton stoppi harrastajelle jos reitti kulkee Kalajoen ohitse.
Arvio:
Rata: 4
Flow: 3,5
Puitteet: 4
Kokonaisarvio: 
0 kommenttia: