Arvostelussa: Sappee DiscGolfPark, Pälkäne
3,50 -
Sappee DiscGolfPark
Pälkäneeltä löytyvällä Sappee DiscGolfParkilla on pieni paikkansa aina mun sydämessä sillä kipinä lajiin syttyi juurikin Sappeen metsäisillä väylillä. Laskettelukeskusen rinteiden toiselle puolen väkerretty rata kattaa 21-väyläisen kokonaisuuden josta on tosin louhittavissa aloittelijoille sopiva 7-väyläinen mutka. Tuon varsinaisen ratakokonaisuuden kokonaispar on 68 joten matkalle mahtuu useampi par-nelonenkin. Väyliä riittää siis ihan heitttäväksi asti ja vaativuustaso vaihtelee väylien välillä mukavasti. Sadan metrin molemmin puolin löytyy heitettävää, pisimmän väylän ollessa 155 metriä pitkä.
Kiekka lähtee siis käyntiin seitsemän ekan väylän muodostaman ”aloittelijan radan” myötä. Ihan mistään läpihuutohommasta ei ole kyse vaikka nimestä voisi nopeasti tulla sellainen fiilis. Väylillä riittää haastetta koettavaksi asti joten ainoa aloittelijan radan vaatimus lienee se, että sen kiertämisessä ei mene tuntitolkulla aikaa ja seiskan jälkeen on kohtuu helppo kävellä takaisin ykkösen tiitä kohti.
Ykkös- ja kakkosväylät on noin 70-metrisiä, puiden tiukasti rajaamia väyliä joiden perusteella onkin hyvä orientoitua radalta löytyviin haasteisiin. Ykkösväylä on luotisuora väylä ja vaikka puita riittääkin väylän reunuksilla ei kyseessä ole kuitenkaan ihan ränni. Välejä löytyy ja kiekolla on tilaa lentää mukavasti ihan tarkoitettua lentoväylääkin pitkin. Kakkosväylän ollessa muutaman metrin ykköstä lyhympi on suoran siivun sijaan valittava vasemmalle kaartavaa heittoa valikoimista. Väylä onkin oikeakätisille lähes täydellisesti sopiva hysseväylä mutta lentorata pitää asetella puiden ja maaston mukaan. Liian nopeat heitot skippaa korin vierustan kovemmasta maasta helposti useita metriä pitkäksi ja puskaan josta birkun metsästäminen on taas astetta vaikeampaa.
Kolmantena vuorossa on väylä jota ei kyllä juuri mitenkään voi kuvailla aloittelijaväyläksi. 123-metrinen tieuraa pitkin kulkeva ja ehkä parin auton levyinen suora väylä on vasemmalta puoleltaan aivan tukkoista metsää eikä oikealla puolen sijaitseva hieman harvempi metsikkökään juuri lohduttele jos sinne saa kiekkonsa. Tii on hieman korkeammalla kuin kori joten myös pienen korkeuseron kanssa saa olla varovainen. Kori itsessään on hieman tieuran oikealla puolen ja sen löytäminen ekalla heitolla vaatii todellisen taidonnäytteen. Jos keikko pysyy väylällä ei kolmosella ole mitään ihmeellistä. Varsinainen taiteilu alkaa kun muovilätty päätyy metsän puolelle.
Nelosväylä palauttaa heittäjän taas aloittelijaystävällisempään maastoon. 65 metrinen lohkasu riittää tällä kertaa ihan maalikorille asti ja matka tiiltä korille kulkee selkeästi mutta jälleen jokusen puun varjostamana. Tilaa on kuitenkin hakea laajempiakin linjoja kunhan väistää yksittäiset puut. Kori jää hieman heittosuunnassa oikealle joten feidin kanssa tulee olle tarkkana vaikka kori onkin melko aukealla paikalla. Nelonen on oikein leppoisa kokemus kolmosen jälkeen ja olonsa vahvaksi tuntevat voivatkin hätyytellä tällä väylällä holareita.
Leppoisat holarin metsästykset kääntyvät taas ihan toisenlaisiksi heitoiksi kun päästään vitosen tiille. Radan eka par-nelonen on 120-metrinen alamäkeen lähtevä ja tiukasti vasempaan kaartuva mielenkiintoinen pätkä. Heitolle on mukavasti tilaa niin pituus- kuin leveyssuunnassakin mutta metsä rankaisee ikävästi jos väylältä hairahtuu sivuun. Noin 70 metrin päästä tiilä, suoraan alamäkeä pitkin, kääntyy väylä todella tiukasti vasempaan ja jatkaa rinteen poikkisuunnassa kohti koria. Oikean feidin avulla tällä väylällä haetaan eaglea mutta liian pitkäksi karannut heitto tuokin mukanaan helposti isompaa numeroa tuloskorttiin. Korkeuseron, väylän profiilin ja omien taitojen lukeminen onkin tällä väylällä tarpeen jotta pysyy mukavissa luvuissa.
Kutonen jatkaa vuorottelulinjalla ja pelaajien kuudes haaste on noin 50-metrinen heilautus. Väylä on varsin tiivis ja se kulkee rinteen poikki koko matkaltaan. Väylän alkupuoliskon ajan kummaltakin puolelta löytyy metsää mutta vasen puoli eli rinnettä alaspäin viettävä puoli avautuu kallioisemmaksi ja avoimemmaksi mitä lähemmäs koria mennään. Oikeakätiselle rinteestä muodostuu kunnon uhka, sillä karannut feidi vie kiekon kauas kallioiseen rinteeseen josta pääseekin kiipeämään uudelleen kohti koria. Kori itsessään on myös kallion päällä joten kiekoilla on pahana tapana myös pomppia alas vaikka avaus osuisikin kivasti kohilleen. Kutonen on petollisen haastava väylä jossa tarkuudella ja rauhallisuudella pärkää hyvin.
Metsän ja kallioiden sekoitus tulee tässä vaiheessa mukavasti tutuksi ja seitsemäs väylä jatkaa samalla tyylillä. Pituus ei tällä kertaa pomppaa lyhyen väylän jälkeen taivaisiin vaan heittäjät selviävät vajaalla kuuskymppisellä. Väylä kulkee melkoisen jyrkkää ja kallioista rinnettä alaspäin ja koria saa vähän kurkistella mäen päältä. Kallioinen väylä koukkaa hieman oikeaan korin kohdalla, rinteen jatkaessa siitä vielä alaspäin yhtä kivisenä kuin alkoikin. Ylimääräistä voimaa rinnassaan tuntevilla heittäjillä kiekot voi karata helposti pitkäksi ja kalliot ovat mitä parhainta alustaa pompuille ja kierimisille. Oikeakätisille kiva pikku fore tai rauhallinen antsa toimii kivasti, vasenkätisten pärjätessä matalalla hyssellä.
Aloittelijan rata on siis selätetty ja matkaa on vielä neljäntoista väylän verran mikäli mielii heittää koko radan loppuun asti. Ja miksipä ei, maisemat on kauniit ja haasteita on edessä vaikka minkälaisia. Siirtymä seiskalta kasille on pitkähkö vaikkakin selkeä polku vie perille asti. Jos kartta ja laskutaito on hukassa voi huolimattomat pelaajat jatkaa pelaamista väylältä kymmenen sillä kympin tii tulee vastaan siirtymällä ekana. Kannattaa kuiten jatkaa vielä vähän alemmas jossa kasin tii odottelee harrastajia.
91-metrinen kasiväylä avautuu aukeampana kuin radan väylät pitkään aikaan. Ihan peltohommiin ei kuitenkaan päästä sillä oikealla puolen väylää reunustaa yhä metsä ja väylän keskivaiheilla myös vasemman puolen metsikkö tunkeutuu lähemmäs väylää saaden aikaiseksi tiiviimmän ”portin”. Väylä kaartaa hitusen oikeaan koko matkan ajan, päätyen aukkoon metsässä jonka keskellä sijaitsee kori. Hallittu kaari vie heiton helposti korille mutta puiden kanssa saa olla jälleen varovainen.
Hieman kasia ylempänä rinteessä on väylä numero yhdeksän joka heitetään vastakkaiseen suuntaan kuin kasi. Vuorossa on jälleen vähän lyhempi väylä sillä ysi on vain 61-metriä pitkä. Reitti korille on selkeä ja suora joskin liiallista kaartavat heitot pomppaa takaisin väylälle hajanaisista puista. Radan teemana oleva heittojen hallinta on jälleen tarpeen mutta väylä on kokonaisuudessaan varsin reilu. Isommat kolahdukset puista voi kuitenkin viedä kiekon vaikka edelliselle väylälle asti.
Kymppiväylällä onkin tarvetta neljään heittoon mikäli tahtoo tavoitella väylän ihannetulosta. Mittaa suoritteelta löytyy 136 metriä joten jokaisella tempasulla pitäisi päästä ainakin kymmeniä metrejä eteenpäin. Tiuraa noudatteleva väylä toki mahdollistaa tämän helposti joskin heittolinjan kanssa saa olla varovainen. Uran vasemmalla puolen lähtee rinne pikkuhiljaa kohoamaan ylöspäin ja oikealla taas odottaa hienoinen alamäki. Sanomattakin lie jo selvää, että puita on näkökentässä useamman talven polttopuita varten joten heittoliikkeeseen haetaan jälleen herkkyyttä.
Väylä yksitoista tarjoilee samanlaista maastoa mutta hieman erilaista heittokokemusta sillä suoremman heiton sijaan on tällä kertaa tarvis vähän mutkikkaammalle linjalle. Kori sijaitsee väylän lopusta löytyvän koukun myötä selkeästi heittolinjaa seuraten vasemmalta mutta jo sinne pääseminen vaatii hieman väylän muotojen lukemista ja heiton asettelemista sen mukaisesti. Ihan perus hyssellä ei välttämättä pääse kattelemaan nostobirkkuja joten kiekko- ja heittovalikoimaa kannattaa miettiä vähän enemmänkin.
Oikeakätisille hysse on tähän mennessä osoittautunut hyväksi aseeksi mutta väylällä kaksitoista pitänee miettiä toimenpiteet uusiksi. 73 metrinen väylä kaartaa loppupuoliskolla oikealle ja mikäli haluaa tavoitella koria niin kiekon soisi feidaavan oikealle. Väylän sijainnin ollessa yhä sama metsä on puiden olemassaolo välttämätöntä mutta niiden sijainti on kohtuu suopea tällä väylällä. Oikealla oleva pelto on kevyesti aidattu ja välillä peltoa pitkin käyskentelevät hevoset on tunnettuja tuomitsevista katseistaan jos puut kolisee liiaksi. Kovakätisille erikoismiehille pelto tarjoaa kuitenkin kunnon sky-hyzer -mahdollisuuden sillä korin kohdalla on puustossa aukko ja taivaita hipovalla hysselinjalla voi hakea heittoa ihan korin juureen.
Väylä kolmetoista tarjoaa vuorostaan simppelin hysseväylän jossa heiton korkeudella ja voimakkuudella on tähtäyksen lisäksi suuri merkitys. Väylän loppukaarre on ovelan jyrkkä ja perusheitot voivat lipsahtaa pitkäksi tai feidata liian aikaisin. Kummassakin tapauksessa metsä ja mättää tulevat tutuksi mutta peliä ei suinkaan ole menetetty. Väylä on varsin armollinen jos pysyy edes jotenkuten väylän tuntumassa.
Kolmentoista jälkeen on tarvetta hieman patikoinnille, että pääsee neljäntoista tiille mutta väylä löytyy tien uraa seuraamalla. Kevyemmän hyssen jälkeen vuorossa on 113-metrinen par nelonen. Lyhyehköstä mitasta huolimattaan väylä tarjoaa tekemistä par-nelosen arvoisesti. Puron vierestä löytyvä tiin jälkeen väylä nousee hieman ja noin viidenkymmenen metrin päässä se tekee tiukan käännöksen oikeaan. Radalle aukeahko väylä rajoittuu oikealla kivikkoiseen metsään, vasemman puoliskon ollessa yllättävänkin harvaa metsää. Mutkasta löytyvältä sweet spotilta on hyvä tähyillä korille joka on loivan s-mutkan toisessa päässä. Ihan suoralla heitolla ei korille pääse sillä puita on tiellä jonkin verran joten taidoikkaille ilmakaarille on tarvista. Kori itsessään on mukavan aukealla paikalla joten putti lähtee levollisissa tunnelmissa kun sinne asti ensiksi pääsee.
Väylä viisitoista tarjoaa heti perään toisen par nelosen joskin radalle perinteisemmällä maisemoinnilla. Tieura kaartaa aluksi hieman oikeaan ja kurvaa sitten vasempaan palautuen kuitenkin vielä alun suuntaiseksi ennen päätymistä korille. Matkaa tiiltä korille on 131 metriä ja väylä on jälleen melkoisen tiukka. Viistoista on mukavan haastava par nelonen jossa tarkoilla heitoilla on kuitenkin mahdollista hamuta birkkua korttiin.
Lähes korin tuntumasta löytyy väylän kuustoista tii. 69-metrinen suora rypistys pienessä ylämäessä muuttui vähän armollisemmaksi harvennuksien jälkeen mutta koivikosta joutuu yhä hakemaan vauhtia mikäli heitto ei kulje suoraan. Rauhallinen ja suora veto päätyy kuitenkin korin läheisyyteen josta sen nappaaminen koriin ei ole hirmuinen haaste. Tähtäyksen hakiessa enemmän puita kuin väylää on tälläkin väylällä nähty surullisen isoja numeroita tuloskorteissa.
Kuudentoista pelatun väylän jälkeen matka jatkuu jälleen kävelylenkin muodossa. Tieuraa kun seurailee muutaman sadan metrin verran päätyy urien risteykseen josta löytyy myös väylän seitsemäntoista tii. Pieneen ylämäkeen heitettävä 80-metrinen väylä noudattaa leveämpää uraa, kääntyen lopussa voimakkaasti oikealle. Tilaa väylällä on paikalliseen standardiin nähden lähes naurettavan paljon joten millintarkkaan sijoitteluun radalla kouliintunut heittäjä voi pahimmaisessa tavassa tuudittautua valheelliseen turvallisuudentunteeseen. Väylältä löytyy kuitenkin kiveä ja kori sijaitsee taskussa puiden keskellä joten taitoa vaaditaan tälläkin väylällä.
Kun kiekot on keräilty korista on jälleen tarve pienelle patikalle ennen seuraavan tiin löytymistä. Reitti on kuitenkin selkeä ja isomman tien vierustalta löytyykin seuraava tii. Puusto muuttuu samalla selkeästi koivupainotteisemmaksi ja sitä myöten tiheämmäksi. Neljän viimeisen väylän varsilta löytyy siis runsaat määrät jaloja puukasveja joten tiukat linjat tuo mukanaan tutut haasteet.
Kasitoistanen on lyhyehkö väylä joka lähtee heti tiiltä vähän alaspäin kohoten sitten pikkuhiljaa samalle tasolle korin kohdalla. Väylä kaartaa hienoisesti oikeaan mutta hirveitä koukkuja ei kannata viritellä heittoon vaan korille pääsee rauhallisemmalla kaarteellakin. Tekninen pieni neppaus on mukava lisä tähän väliin rataa.
155-metrinen väylä numero 19 on radan pisin väylä ja ihannetulokseltaan par nelonen. Lyhyen suoran pätkän jälkeen väylä kaartaa vasemaan ja palaa sitten hieman jyrkemmin takaisin oikealle. Tiiltä korille on siis lähes mahdoton hakea perus fysiikkaa apuna käyttäen joten avaukset lähtevätkin yleensä kohti ensimäisen kaarteen loppuosaa josta pääsee mukavasti hakemaan heittoa kohti koria. Tiheähkö koivikko väylän kummallakin puolella takaa sen, että pitkäksi heitetyt avaukset kannattaa hakea takaisin väylälle läpipuskemisen sijaan.
Kahdeskymmenes väylä on 56-metrinen oikealle jyrkkään kaartava väylä. Oikeakätisille mukava forehaaste ja vasenkätisille heittäjille yksi radan harvoista selkeistä hysseväylistä. Radan ominaispiirteet ovat jälleen havaittavissa mutta väylällä ei ole mitään ylimääräisiä temppuja. Selkeä neppaus halutulla heittotyylillä tiiltä katsottuna oikealle kaartaen.
Rata päättyy väylään numero 21 joka on 67 metrinen suora väylä joskin lopusta löytyy tarvetta kevyelle feidille vasempaan. Tilaa ei ole tälläkään väylällä isommille hyssekaarille mutta heittää saa melko rennosti. Puusto sallii palautumisen väylälle tai hakemisen koria kohti vaikka heitto karkaisikin joten #21 on leppoisa lopetus kierrokselle. Ykkösen väylä päättyy melko lähelle viimeisen väylän koria joten halutessaan voi uuden kierroksen aloittaa hyvinkin helposti.
Sappee on siis varsin tiukkoja linjoja sisältävä 21-väyläinen kokonaisuus jossa tarkat heitot ovat tarpeen. Heiton on syytä kulkea jotakuinkin sinne mihin haluaa sillä tiukat metsäväylät voi turhauttaa helposti kokematonta heittäjää. Muutamat pitemmät siirtymät väylien välillä rytmittää kierrosta mukavasti ja yhden siirtymän varrelta löytyy jopa varusteltu laavu jossa voi käristellä makkarat ja pyyhkiä puuosumista johtuvat ja pelikavereilta piilotetut kyyneleet sinapinkatkuiseen paperiin.
Rata tarjoaa hyvinkin monenlaisia haasteita joskin välillä se tuntuu toistavan itseään. Kokonaisuus pysyy silti ehjänä ja mielenkiintoisena. Väylien tiit eivät ole aina ihan parhaimmasta päästä vaikka kesällä 2014 niitä onkin korjailtu.
Arvio:
Rata: 3,5
Flow: 3
Puitteet: 3
Kokonaisarvio: 
0 kommenttia: