"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Van Dyken ja Wysocki Konopiště Openin voittoon!

14.5.2017 20:02

Kolmepäiväinen Konopiště Open 2017 on nyt saatettu päätökseen. Disc Golf World Tourin toinen osakilpailu käytiin kauniilla Franz Ferdinand -radalla Tšekeissä. Huiman kirin eilen ottanut Paul McBeth ei mahtanut tänään enää mitään Ricky Wysockille, vaan hän paineli menojaan. Eveliina Salosen kaksi kierrosta kestänyt neljän heiton johto Vanessa Van Dykeniin mureni jo viimeisen kierroksen alkumetreillä ja Van Dyken voitti lopulta jatkopeleissä heti ensimmäisellä väylällä.

Kolmannelle kierrokselle lähdettiin miesten avoimessa sarjassa Paul McBethin johdolla. Ykkössijaa ensimmäisen kierroksen päätteeksi pitänyt Ricky Wysocki pelasi varmaa hyvää peliään, kun McBethin pelikirja petti väylällä numero kaksi. Wysocki ohitti McBethin siis heti kierroksen alussa, ja piti kaikki muutkin takanaan loppuun saakka. Wysockin sunnuntain tulos oli 55 (-12) ja kokonaistulos 164 (-37). McBeth sijottui toiseksi tuloksella 166 (-35), jääden lopulta kahden heiton päähän Wysockista.

Kolmannesta sijasta kovan kamppailun kävivät Nate Sexton ja vuoden 2016 Konopiště voittaja Simon Lizotte. Viimeiselle väylälle 18 mentäessä kilpailijat olivat vielä tasalukemissa, mutta Sextonin avatessa lähes napakymppiin alkoi loppusijoitukset olla selvät. Natelle birdie korttiin ja Simonille par. Lopputulos Sextonilla 171 (-30) ja Lizotella heiton enemmän.

Ricky Wysocki wins the Konopiste Open 2017! He drives a bit to the left but with two strokes to spare, a par is enough for his victory. See final results at www.discgolfworldtour.com/live #DGWT #Konopisteopen #konopisteopen2017 #round3 #hole18 #richardwysocki

A post shared by Disc Golf World Tour (@dgworldtour) on

Ricky Wysocki FTW! Video: DGWT:n Instagram -tili.

USA vei kärkisijat, mutta suomalaiset eivät kauas jääneet

Älyttömän kovan viimeisen kierroksen pelannut Seppo Paju kipusi takaa sijalle viisi jääden vain kolmen heiton päähän Lizoten tuloksesta. Kierrostulos (-12) oli päivän paras ja sen heitti Pajun lisäksi vain kokonaisvoiton vienyt Wysocki.

Yksin ei Paju saanut kuitenkaan sijoitustaan pitää, sillä maamies Teemu Nissinen heitti saman (-26) tuloksen kolmelle kierrokselle.

Seitsemännen sijan jakoivat keskenään Raimo Sokka ja KJ Nybo. He jäivät kahden heiton päähän Nissisestä ja Pajusta.

Kymmenen parhaan sakkiin mahtui myös ensimmäiset kierrokset loistanut Luukas Rokkanen kokonaistuloksella 178 (-23). Rokkasen sijoitus lopulta hienosti yhdeksäs.

#PlayByPlay #LuukasRokkanen trying to make a move from the Second Card to the Lead with a solid birdie on Hole #14! Follow the live scoring at discgolfworldtour.com/live #KonopisteOpen #DGWT #discgolf #KonopisteOpen2017 #Round2 #ChaseCard #Hole14

A post shared by Disc Golf World Tour (@dgworldtour) on

Nuoren akaalaisen pitkiä siivuja. Video: DGWT:n Instagram -tili.

Kaikki miesten lopputulokset nähtävillä täällä.

FPO: Salonen hävisi sudareilla, Van Dyken voittoon

Kaksi kierrosta neljän heiton johtoasemassa viihtynyt vasta 17-vuotias Eveliina Salonen hävisi taistelun voitosta jatkopeleissä. Niin kutsuttu sudden death -pelimuoto käynnistyi väylältä yksi ja se koitui nuoren valkeakoskelaisen kohtaloksi.

Voittaja, Vanessa Van Dyken, antoi kaikkensa viimeisellä kierroksella Konopiště Openissa. Kilpailun parhaan kierroksensa (+2) juuri oikealla hetkellä heittäneen yhdysvaltalaisen kokonaistulos oli lopulta 211 (+10). Salonen puski itsensä samaan lukemaan viimeisellä väylällä pakottaen jatkopelit käytäväksi.

Eveliinan avauksen päätyessä OB-alueelle oli peli menetetty. Vanessalle kolme heittoa ja Eveliinalle neljä.

Tasaisella suorittamisella voittoon. Kuva: Eino Ansio / DGWT

Kolmantena kolmannelle kierrokselle lähtenyt Henna Blomroos tipahti kierroksen edetessä sijalle viisi. Blomroosin yhteistulos 218 (+17). Jenni Eskelinen piti kuudennen sijan itsellään, kuten myös Anne Kettunen seitsemännen sijan ja Niina Turtiainen yhdeksännen.

Kaikki naisten lopputulokset nähtävillä täällä.

Seuraava Disc Golf World Tourin osakilpailu käydään onneksemme Suomessa. European Open 2017 käydään nelipäiväisenä kilpailuna 20.-24.7.17 tuttuun tapaan Nokialla. Edeltävänä viikonloppuna samalla radalla järjestetään täynnä oleva European Amateur Open, jonka jonokin on yli 250 henkilön mittainen. The Beast -rata kutsuu siis sekä amatöörejä että maailman huippuja heinäkuussa.

Artikkelikuva: Eino Ansio / DGWT.



1 kommenttia:

Tero Tommola | 09:39 06.06.2017

Hyvää settiä Sanna!

Jätä kommentti