"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Memorialista DGWT:lle – Pasi Koivun mietteet

7.3.2016 10:12

Frisbeegolfin kilpailukausi 2016 pyörähti kunnolla käyntiin Arizonan osavaltiossa Yhdysvalloissa Memorial Championshipin merkeissä. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä päättyneen kilpailun voitti Paul McBeth ja Seppo Paju oli parhaana suomalaisena sijalla 21.

Yhden heiton ja yhden sijan Pajusta jäänyt Pasi Koivu kertoo mietteensä kauden avauskilpailusta ja kääntää jo katseita tulevaan Disc Golf World Tourin avausosakilpailuun.

Kausi käynnistyi Memorial Championshipistä. Miltä oma peli tuntui, Pasi Koivu?

Neljä tasaista kierrosta oli hyvä alku kaudelle, vaikka huippukierroksia ei omaan scorekorttiin tullutkaan. Varsinkin fore lensi yllättävän kepeästi ja muutamat 120-metriset väylät sain parkkeerattua hyvällä prosentilla.

Minkälaiset olivat kisajärjestelyt ja kisatapahtuma pelaajan näkökulmasta?

Totuttuun tapaan kisa oli järjestetty hieman löysemmin kuin mihin Euroopassa on totuttu. Ratasuunnittelu ja heittopaikat eivät olleet kisan vaatimalla tasolla.

Valjuhko loppuratkaisu

Kieltämättä kilpailun lopullinen ratkaisukin jäi hieman kylmäksi. Edellisenä vuonna ratkaisuväylillä voiton menettänyt Paul McBeth nousi tällä kertaa voittajaksi.

McBethin 5-metrinen putti voittoon ei yllätysdraamaa tarjonnut

McBethin 5-metrinen putti voittoon ei yllätysdraamaa tarjonnut

Ratkaisuksi muodostui toiseksi viimeinen väylä, joka yleisöystävällisyydeltään ei ole aivan huippuluokkaa. Pitkällä alamäkeen heitettävällä, mutta täysin avoimella väylällä McBethin avaus pysähtyi riittävästi lähemmäksi, kuin toiseksi tulleen Nathan Sextonin.

Sexton ei pitkää puttiaan saanut upotettua, eikä viimeinenkään väylä huipputekijöiden välille eroja tehnyt. Yleisöstäkin oli aistittavissa loppuratkaisun yllätyksettömyys.

Avoimen suomalaiset palkinnoille

180 pelaajan avoimessa luokassa pelanneista suomalaisista kaikki selviytyivät finaaliin ja palkintosijoille. Pajun (21.) ja Koivun (22.) jälkeen listalta löytyy Teemu Nissinen (34.). Paju teki avauskierroksen sijalta 97. väkevän nousun parhaaksi suomalaiseksi.

Seppo Paju teki jälleen heikon avauskierroksen jälkeen upeaa nousua

Seppo Paju teki jälleen heikon avauskierroksen jälkeen upeaa nousua

Jalle Stoor alkoi löytää pitkän pelitauon jälkeen finaalissa tasoaan ja 25 pykälän nousu päätöskierroksella tarkoitti lopulta 59. sijaa. Memorialin ensikertalaiset Dick Lampinen ja Markku Nirkkonen jakoivat viimeistä palkintosijaa 74.

Naisissa myöskin ensikertalaisena kisaan osallistuneen Niina Turtiaisen kohtalo oli kovassa seurassa jäädä finaalin ulkopuolelle sijalle 19.

Pelikeli oli ennätyskuumassa Arizonan maaliskuussa kuitenkin suomalaisten mieleen ja pelillisesti kaikkien otteista löytyi paljon hyvää varhainen ajankohta huomioon ottaen.

La Mirada Open aloittaa uuden kilpailukiertueen

Heti Memorialin perään pelataan historiallinen Disc Golf World Tourin ensimmäinen osakilpailu, La Mirada Open Kalifornian La Miradassa.

Suomalaisista kilpailu löytyy Koivun, Pajun ja Nissisen lisäksi Ville Lapinmäen kilpailukalenterista. Kaliforniaan sunnuntaina matkustanut Pasi Koivu on jo ehtinyt miettiä hieman tulevaa turnaustakin.

Millä mielillä odotat DGWT:n avausosakilpailua La Mirada Openia, Pasi Koivu?

Uuden kiertueen avauskilpailu on pääosin suomalaisten organisoima ja pelataan toisella mantereella. Uskon, että järjestäjätiimi on kohdannut paljon vastoinkäymisiäkin, mutta odotan että tapahtumasta tulee parhaiten järjestetty La Miradassa pelattu kilpailu tähän mennessä.

Miltä hetki sitten julkaistu ratakartta näyttää ensisilmäyksellä?

Kiinteän radan ja maaston entuudestaan tuntien näyttäisi siltä, että varsinkin par4 väylillä rolleritaiturit pääsevät hyödyntämään taitojaan – useat alueen puut jättävät paljon pelitilaa lähelle maan pintaa. OB-rajoja on reilusti, mutta radaltahan ei kunnon raffia löydy, joten väylille on hyvä tuodakin lisähaastetta outeilla. Radalla on vain kaksi alle 100-metristä väylää eli draivipituus on hyvä olla kunnossa.

La Mirada Open käynnistyy torstaina ja päättyy lauantaina.

Memorial Championshipin tulokset



0 kommenttia:

Jätä kommentti