"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Meresmaa matkalla kohti kärkiryhmää

3.10.2014 16:24

Yhdysvaltain mestaruuskilpailujen, USDGC:n, toinen kilpailupäivä oli kärjen osalta avauspäivää tasaisempi. Ylivoimaista johtoa pitää kuitenkin edelleen Yhdysvaltain Paul McBeth. Jussi Meresmaan kokemus kilpailusta näyttää jälleen kantavan hedelmää

Meresmaa kipuaa lähelle kärkiryhmää

Torstain toiselle kierrokselle parhaana suomalaisena lähtenyt Pasi Koivu oli alkukierroksesta huippuvauhdissa. Takaysillä hieman hiipunut tahti kuitenkin aiheutti sen, että parhaaksi suomalaiseksi nousi Jussi Meresmaa.

Ennenkin kymmenen parhaan joukkoon ja parhaimmillaan neljänneksi sijoittunut Meresmaa pelasi toisella kierroksella tuloksen 60 (-7), mikä nosti hänet kuudennelle sijalle. Matkaa jaettuun neljänteen sijaan on vain heitto, eikä neljän heiton matka kakkossijaankaan ylivoimainen ole. Kolmas päivä perinteisesti on se päivä, kun ratkaisevia liikkeitä tehdään, joten seurattavaa riittää.

Pasi Koivun kierrostulos oli 63, mutta suurta pudotusta se ei aiheuttanut. Viides sija vaihtui seitsemänteen sijaan. Meresmaahan matkaa on kuitenkin vain heitto, eikä jaettu nelossijakaan ole kahta heittoa kauempana.

McBethille riitti kuolevaisten kierros

Kisan ylivoimaisen johtopaikan ensimmäisellä kierroksella napanneen Paul McBethin ei torstaina tarvinnut ihmeitä tehdä. Kierrostulos 60 kasvatti silti johtoa yhden heiton verran toisena tulevaan masters-ikäiseen USA:n Johne McCrayhin nähden. McCray teki itse hyvän nousun toiseksi, sillä kierros 58 oli toisen kierroksen paras kierrostulos.

Patrick Brown, niin ikään USA:sta, pysyi kärkiryhmässä ja on nyt kolmantena. Matkaa kakkossijaan on yksi heitto ja kärkeen kuusi heittoa. Kaksi kertaa kilpailun aiemmin voittanut Will Schusterick nousi täydentämään kärkiryhmän.

Nikko Locastron näytös kärkiryhmässä ei ollut millään mittapuulla positiivinen. Hän putosi karmealla tuloksellaan 77 (+10) sijalle 45. Suhtautuminen huonoon tulokseen ei Locastrolla myöskään kovin ammattimaista ollut.

Muiden suomalaisten voimasuhteet säilyvät

Avauspäivänä 64 (-3) pelannut Ville Piippo pelasi lähes saman tuloksen, mutta ensimmäisestä päivästä poikkeavalla tavalla. Neloisboginsa väylältä 17 Piippo sai karsittua, mutta bogeja tuli muualta tasaisemmin ja tulos oli 65 (-2). Piipon yhteistuloksella irtoaa nyt 22. sija.

Janne Hirsimäellä oli avauspäivää hankalampi päivä. Erityisesti puttaaminen oli hieman jäykkää ja tulos valahti 69:ään (+2). Yhteistulos Hirsimäellä on nyt radan par ja sillä sijoittuu 38:ksi. Jalle Stoorin vaatimattomampi peli jatkui ja hän on nyt sijalla 49. yhteistuloksessa +5.

Kilpailu kuitenkin jatkuu ja avoin sarja alkaa pelata 18:50 alkaen Suomen aikaa. Seuraaminen onnistuu tuttuun tyyliin livestreamista sekä livescoringista.

Artikkelikuva: Jussi Meresmaa



0 kommenttia:

Jätä kommentti