"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

One round wonder

9.7.2015 12:35

Tai ehkei sittenkään. Skellefteån rataa hehkutetaan paljon, eikä suot(t)a. (osa radasta kulkee melko kostealla soisella alueella). Luonnolliset esteet ja fairwayt tekevät radasta nautinnollisen pelata. Kiekon lentorataa ei valita itse – tai toki valitaan, mutta valinnanvapautta rajoittaa usein puusto. Korkeuserojen puut on ainut heikkous, lukuunottamatta hyttysten invaasiota, mutta sillä ei taas ole radan kanssa mitään tekemistä.

Tarkoista suunnista, ja oikeista lentoradoista, siitä on Skellefteå tehty. Itselleni erityisen maukasta on, että radalla on paljon par-nelosia, jolloin draivin merkitys on vähäisempi ja lähestymisen rooli suurempi. Tarkennuksena; draivi voi olla 10-20 metriä suuntaan jos toiseenkiin monesti → Lähestymisellä vasta tehdään tulos. Vastaavasti par-kolmosilla draivin pitää olla juuri eikä melkein.

Keskiviikon avauskierroksen teema oli no-putt. Neljältä ensimmäiseltä väylältä 3 nostobirdietä. Kutosväylällä maailmankuulu foreni pääsi oikeuksiinsa, ja päätyi kahden metrin birkkuputille. Kuuden väylän jälkeen tahti vähän hyytyi, seiskalla tein kaksi minimaalista lähestymisvirhettä ja jouduin tyytymään toiseen kierroksen bogeista. Etuysi kolme alle – ei yhtään puttia yli viidestä metristä. Takaysillä meininki jatkui, kierroksen surullisin hetki oli väylällä 12, joka on yksi helpoimmista väylistä.

Avaus ei osunut väliin, 40 metrin lähestyminen 9 metriä lyhyeksi ja putti vähän ujona kummun päälle –> alapeltiin ja bogi korttiin. (ainut putti joka oli yli 5, mutta alle 10 metriä, ja tässä ei ole senttiäkään värikynää). 14:llä metsästetään 10000 kruunun holaripottia pikku lammen ylitse, heitin metrin ohi ja tyydyin kakkoseen. 15:llä avaus 2 metriin, tuttu tarina. Kierroksen ainut onnistunut yli 5-metrinen putti oli hyvän kakkosheiton siivittelemänä 16-metrinen lammenylitys, jolla otettiin helpohko birdie.

Kolmen birdien putki takaysille aiheutti lopputuloksen 6 alle, 61. Sillä ylletään sijalle 15, mikä ei ole lainkaan huonosti. Ratingin mukaan olisin sijalla 50+, joten lievä tasonylitys tapahtui. Joku saattaisi sanoa, että ”vain yksi yli 5 -metrinen putti meni”, sanon kuitenkin mieluummin ”vain yksi puttimissi alle kympistä”. Keli muuttuu kehnommaksi, tänään sataa ja tuulee. Ts. on ikävää. Tulostaso tulee varmasti heikkenemään, tänään pitää pitää huoli hölmöilyjen minimoinnista ja kuivista pyyhkeistä.

Tässä radan kartta kokonaisuudessaan:

TULOKSET

Perjantaina ja lauantaina kisoista voi seurata myös live-lähetystä Latituden youtube-kanavalta.


1 kommenttia:

JJ | 22:42 09.07.2015

Loistavaa peliä, keep going!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *