"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Arvostelussa: Mikonpuisto DiscGolfPark – Imatra

2.12.2014 11:33
3,50 - Mikonpuisto DiscGolfPark

Aivan Imatran keskustan tuntumasta löytyy pari ysiväylästä joista esittelyssä tällä kertaa Mikonpuisto DiscGolfPark. Vuonna 2012 rakennettu rata on Juho Rantalaihon suunnittelema mukava puistomaista maisemaa ja metsää yhdistävä rata. Radan viereltä löytyvän koulun opiskelijoilla on varsin maukkaat olosuhteet lajin harrastamiseen sekä yleiskunnon ylläpitämiseen muutenkin, vierestä kun löytyy myös kaikensortin kuntoululaitteita omaava liikuntapuisto. Tälläisten kokonaisuuksien näkeminen koulujen yhteydessä lämmittää mieltä ja kovasti.

Itse rata on siis yhdeksänväyläinen kokonaisuus jonka kaikki väylät ovat par kolmosia. Mukaan mahtuu silti kolme yli satametristä väylää jotka ovat kaikki hieman toisistaan poikkeavia. Radan kuusi muuta par kolmosta ovat myös erilaisia profiileiltaan ja tuovat monenlaista haastetta heittäjille. Rata kestää todella hyvin useammankin kierroksen ja varsinkin pidemmät väylät antavat varaa treenata tarkkuutta myös pitemmille siivuille.

Imatra-Mikonpuisto (1 of 12)

Kiekka lähtee käyntiin leppoisalla ”pakkokakkosella” jossa saa olla kuitenkin tarkkana. Mittaa väylällä on 45 metriä ja kori on selkeästi näkyvillä joskin puiden suojaamana. Väylän myötä sukelletaan myös metsään josta löytyy seuraavat haasteet joten ykkösväylä toimii mukavana starttina radalle ja helppona treeniväylänä myös koulun asukkaille. Ykkösväylän yhteydessä näkisi mielellää ratakartan jota ei tiin lähiympäristöstä löytynyt kun viimeksi vierailin paikalla.

Ykkösen leppoisa aloitus vaihtuukin välittömästi teknisempään suorittamiseen kun vuorossa on väylä numero kaksi. Vaikka mittaa väylällä on vain 62 metriä on tarkalle ja teknisemmälle linjalle tilausta. Väylä kaartuu loivassa ylämäessä oikealle ja on melko tiiviisti puiden suojaama. Suoralla sijoittelulla pääsee pitkälle putille tai hakemaan helppoa kolmosta mutta korin tavoittelussa pitää heittovalikoimasta löytyä sopiva siivu.

Imatra-Mikonpuisto (2 of 12)

kuva-arvoitus: etsi kiekko

Kolmonen tarjoaa samantyylistä hieman tiukempaa ja metsäistä linjaa mutta ilman mutkia. Suoraan heittämällä päästään kivasti korille mutta jälleen matkalla on useita puita johon on helppo teloa kiekkonsa. Feidin hallinta tulee tarpeeseen jos haluaa välttää pusikot ja tarpeettomat iskut. Metsässä kun ollaan voi yksikin kolahdus lingota kiekon ikävään paikkaan. Kolmonen jatkaa mukavaa linjaa jossa saa olla tarkkana mutta mistään epäreiluista ränneistä ei ole kyse.

Vaihtelua maisemaan tuo neljäntenä vuorossa oleva väylä joka on myös radan eka yli satametrinen kokonaisuus. 120 metrinen par 3 voi olla haaste jo sinällään ja väylälle tuo lisää pohdittavaa sen suhteellinen kapeus. Parin auton levyinen ura on ruohikkoista ja selkeää mutta kumpaakin sivua suojele puskainen metsä. Lievät eksymiset metsikön laidalle eivät vielä tarkoita pakollisia lisäheittoja mutta syvemmälle sukeltavat voivat olla ongelmissa. Tarvetta on siis pitemmälle ja tarkalle sijoittelulle ilman suurempia feidejä joten väylä on hyvää treeniä suorille heitoille.

Imatra-Mikonpuisto (6 of 12)

Lyhyen siirymän jälkeen saavutaan vitosen tiille josta tehdään lyhyt sukellus metsikköön. Väylä avataan sokkona joten korin sijaintia kannattaa tiirailla etukäteen. Alamäkeen ja vasemmalle kurvaava väylä houkuttelee oikeakätisiä avaamaan maukkaassa hyssekaaressa mutta puut ja kaarteen linja vaativat kuitenkin tarkemmin mietityn heiton. Kori on parin ison männyn välissä ja väylää reunustaa puut koko matkalta. Hauska väylä joka tarjoaa pikkuisen kontrollitreenin.

Kuudentena vuorossa on seuraava yli satametrinen jossa tosi ei ole sen liiemmin mysteerejä selvitettäväksi. Tiiltä aukeaa mukava näkymä voimalinjaa pitkin ja kori näkyykin 115 metrin päässä tiiltä lähtevän hienoisen alamäen päässä. Väylä on varsin avoin oikealta puolelta joskin pitkän ja tiheän ruohon peittämä. Vasemmalla on lyhyt kaistale samaista heinää metsää reunustamassa. Suoralla heitolla selviää siis varsin hyvin ja liian ahne feidi jompaan kumpaan suuntaan tuo ongelmia tai ainakin kiekonetsintätalkoot.

Imatra-Mikonpuisto (8 of 12)

Seiska ja kasi kömytään jälleen metsässä 58 ja 55 metristen väylien muodossa. Radan muita metsäväyliä mukaillen on tämäkin kaksikko lyhyehkö mutta puiden kansoittama. Tilaa toki löytyy kummaltakin joten tarkalla sijoittelulla ja linjan hallinnalla pääsee helposti hyviin tuloksiin. Pitemmät putitkin on ihan toteutettavissa sillä korit ovat helposti saavutettavissa. Kasilla oman pienen lisäjännityksen ja vaihtelua heiton arviointiin tuo väylän kaltevuus sillä väylä kulkee rinteessä poikittain.

Imatra-Mikonpuisto (10 of 12)

Radan lopettaa sen pisin väylä eli 126 metrinen alamäki-iloittelu. Tällä kertaa kori on väylän oikeassa reunassa jolloin oikeakätiset ei pääse ihan normi hyssepommilla kipolle niin helposti. Vasemmalla on kuitenkin reilusti tilaa joten forehommat tai hallittu annukka toimii väylällä todella hyvin. Vasenkätiset heittäjät saavatkin vuorostaan pommittaa niin tyylikästä hysseä kuin käsistä lähtee.

Kokonaisuudessaan Mikonpuisto on viihdyttävä ysiväylänen josta löytyy monenlaista haastetta. Metsä tuo oman lisänsä heittojen suunnitteluun ja välistä pääsee sit testaamaan, että paljonkos sitä pituutta löytyykään heitosta. Rata soveltuu siis lyhyeksi parin kiekon stopiksi tai vaikka kesäpäivän iloksi useamman kierroksen myötä.

Imatra-Mikonpuisto (11 of 12)

Rata: 3,5
Flow: 3,5
Puitteet: 3,5

Kokonaisarvosana: 3-5-hattua


0 kommenttia: