"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Läpimurto Laukaassa?

Peurungan frisbeegolfrata Laukaassa toimi näyttämönä, kun kotimainen NBDG Pro Tour sai jatkoa toisen osakilpailun osalta. Pienehkö, mutta nimekäs osallistujakaarti taisteli tour-pisteistä muun muassa kesäkuiseen Japan Open -turnaukseen valmistautuneen laji-ikoni Jussi Meresmaan yrittäessä hämmentää tulosluetteloa. Toisessa osakilpailussa koko tourin voittotaisteluun ilmoittautui uusia nimiä. Erään nuoren miehen suoritus kuitenkin vei kenties suurimman huomion.

Yllättäviä ja vähemmän yllättäviä nimiä

Kilpailun kaksi ensimmäistä kierrosta käytiin lauantain aikana. Heti avauskierroksen jälkeen tulosluettelon kärkipäässä oli paitsi vanhoja tuttuja nimiä, myös uusia yllättävämpiä pelaajia. Siinä missä Jalle Stooria, Veli-Pekka Luomaa, Seppo Pajua ja Jussi Meresmaata osasi kärkipäähän odottaa, olivat Jesse Nieminen, Tuomo Tanskanen ja Jouni Kosunen hieman uudempia nimiä näissä kahinoissa.

Hetkittäiset tuulenpuuskat tekivät heittämisestä hankalaa jo valmiiksi haastavalla radalla ja joitakin isoja nimiä löytyi yllättäen hyvinkin kaukaa kärjestä. Muutoksia tulosluetteloon oli siis vielä odotettavissa. Ensimmäisen kierroksen jälkeen avointa sarjaa johti Jalle Stoor ennen Veli-Pekka Luomaa ja Seppo Pajua.

Mastereita johti Sami Karvonen, Grandmastereita Ville Kotamäki ja Senior Grandmastereita Markku Tohni. Naisissa kärkisijaa jakoivat Hannele Määttä ja Henna Blomroos, Nina Kiminki johti naisseniorien tiukkaa taistoa.

Toisella kierroksella tilanteet elivät melko paljon. Kärkeen pomppasi sensaatiota viritellyt Juankosken Jesse Nieminen. Ei äärimmäisen monipuolisen 15-vuotiaan nousu avoimen sarjan kärkikahinoihin täydellinen yllätys ollut, mutta se tapahtui ehkä yllättävän aikaisin. Peurunkaan ”kokeilemaan” lähtenyt Jesse oli tässä vaiheessa varmasti tyytyväinen kokeiluunsa.

Jesse säkittää pitkän putin Kuva: Jirko Penttinen

Jesse säkittää pitkän putin Kuva: Jirko Penttinen

Veli-Pekka Luoma otti Jalle Stoorin kiinni ja he asettuivat Niemisen taakse kahden heiton päähän johtopaikasta. Seppo Paju hengitti heiton päässä Stoorin ja Luoman niskaan. Miesten seniorisarjoissa johtopaikat pysyivät samojen nimien hallussa, mutta naissenioreissa Riina Kotamäki ohitti nyt yhdellä heitolla Nina Kimingin. Naisissa Hannele Määttä rykäisi kuuden heiton johdon sunnuntain finaaliin.

Stoor avaa voittotilinsä ja ilmoittautuu Tourin voittokamppailuun

Finaalin jälkeen avoimen sarjan tuloslistan kärjessä komeili sama nimi kuin ensimmäisen kierroksenkin alussa. Stoor pelasi läpi finaalin tasaisesti ilman isompia ongelmaväyliä ja jätti lopulta muut vähintään kahden heiton päähän. Tourin voittajaksi tällä hetkellä vahvimmalta näyttävä Seppo Paju hiillosti kovaa nousemalla heiton päähän väylällä 14. Väylällä 17 ero nytkähti takaisin kahteen heittoon ja Stoor piti voittonsa.

Väylällä 17 myös hieman tahmeasti kierroksensa aloittanut, mutta hienosti sen ja kisansa päättänyt Jesse Nieminen otti Pajun kiinni ja nousi jakamaan toista sijaa. Se on erittäin kunnioitettava suoritus vasta 15-vuotiaalta juniorilta, jolla toistaiseksi oli ollut kokemusta PDGA-kisoista vain juniorisarjoista. Toki toista sijaa huonompaa sijoitusta ei niissäkään ole Nieminen suostunut ottamaan. Kovin monella tämän ikäisellä ei vaikkapa Jussi Meresmaan päänahkaa ole vyöllään.

Vaikka tänä vuonna Nieminen ei Pro Touria enempää välttämättä ehdi kiertämään, tulee hän varmasti tulevina vuosina olemaan yksi kiintotähdistä ja voittajasuosikeista kotimaisissa ja miksei myöhemmin kansainvälisissäkin kisoissa. Kyse on kuitenkin erittäin taitavasta lahjakkuudesta. Laukaassa nähtiin kenties läpimurto.

Naisten sarjan kärkikamppailun käänsi kokonaan päälaelleen Henna Blomroos, joka nousi kuuden heiton takaa Hannele Määtän ohi. Seniorisarjoissa johtoasema pysyi toisen kierroksen kärkinimillä.

Paju vankisti asemiaan Tourin kärjessä

Pro Tour on vasta puolivälissä ja jäljellä olevissa kahdessa osakilpailussa voiton voi viedä kuka tahansa kahdessa ensimmäisessä kilpailussa menestynyt. Seppo Paju toki näyttää vahvimmalta, sillä hänellä on alla ykkös- ja kakkossija. Toisaalta myös Stoorilla on nyt voitto alla, joten kummallakin tourin voitto on ”omissa käsissä”. Riittää, kun voittaa kaksi viimeistä.

Tapani Aulu joutui harmittavasti jättämään sairauden takia kilpailun väliin, mutta Porin kakkonen pääsee pelaamaan kahdella kotiradoistaan loput kaksi osakilpailua (Turku ja Kankaanpää). Ja kuten jo sanottua, ketään muutakaan hyvin kahdessa ensimmäisessä kisassa heittäneestä ei voi unohtaa. Kaikki on siis vielä täysin auki.

Kilpailun tulokset


0 kommenttia:

Jätä kommentti