Arkisto kuukaudelle elokuu, 2011

Avoimen Suomen mestaruudesta käytiin eeppinen vääntö!

sunnuntaina 28. elokuuta 2011
    “Kyllä se Suomenmestaruus tulee joten ei muuta kuin huomenna sitä metsästämään !”

Siinä kävi lopulta juuri niin kuin Seppo Paju eilen blogissaan vakuutti. Suomen mestaruus matkasi Pajun palkintokaappiin junnujen MM- ja EM-tittelien seuraksi. Kova kamppailu Pasi Koivun kanssa ratkesi lopulta Koivun missattuihin putteihin, joista pahin ja toisaalta epäonnisin nähtiin vasta ratkaisevalla väylällä 17.

Paju ottaa Koivun kiinni jo etuysillä

Ensimmäiset yhdeksän väylää Seppo Paju hengitti Koivun niskaan, kuroi kolmen heiton johtoa kiinni ja väylällä 8 oltiinkin jo tasatilanteessa. Koivu antoi Pajulle saumaa muutamalla kehnommalla putilla. Väylällä 9 Koivu lähestyi OB:lle ja Paju pääsi käymään johdossa.

Kakkossijalta finaaliin lähtenyt Joonas Hynönen tuhosi jo ensimmäisellä neljällä väylällä (6, 6, 6, 5) mitalimahdollisuutensa ja putosi kauas kärjestä. Kolmossijasta alettiin käydä myös kovaa kamppailua ykköspoolin Juho Parviaisen sekä kakkospoolin Jussi Meresmaan ja Erno Väyrysen välillä. Meresmaan ero Koivuun ennen kierrosta oli 5 heittoa, mitalisijaan 2 heittoa.

Takaysillä tapahtuu – ratkaisut väylällä 17

Muutaman tasatahtiin pelatun väylän jälkeen reiällä 13 Koivu pääsi nostobirdiellään jälleen tasoihin ja uskomaton vääntö tasatilanteessa jatkui. Kahdelta metsäväylältä 16:n tiille tultiin edelleen tasatilanteessa. Koivu niittasi pitkän ylämäkiputin – mutta Paju vastasi riskialttiimmalla putilla alamäkeen.

Väylällä 17 molemmat avasivat samantyyppisesti puttietäisyydelle, Paju hieman kauemmaksi. Pajun yritys jäi matalaksi ja kiekko jäi korin alle. Tässä vaiheessa Pasi Koivu yritti ottaa heiton kaulan viimeiselle väylälle. Matala putti otti rollit alaraudasta ja harjannemainen griini vieritti kiekon OB:lle.

Mestaruus ratkesi käytännössä tuohon dramaattiseen rolliin, OB:n reunasta Koivu puttasi vielä ohi ja tuloksena oli tuplabogi. Väylällä 18 ei ollut enää mitään tehtävissä, Seppo avasi turvallisesti kummun päälle näköetäisyydelle korista ja Suomen mestaruus oli pelailua vaille varma. Koko kisaviikonlopun kovin tulos, 50 (-11), oli mestaruuden arvoinen suoritus. Koivu pelasi kaikki kierrokset 55 (-6) – tasaisuus tuotti SM-hopean.

Kolmossija ratkaistiin myös väylällä 17. Meresmaa parkkeerasi heittonsa korin juureen – Erno Väyrynen liiteli OB:lle. Periaatteessa myös kolmossijaan mahdollisuudet pitkään omannut Parviainen pelasi ykköspoolissa neloisbogin, joten hänkin putosi viimeistään tällä väylällä mitalikelkasta. Meresmaa teki tuloksellaan 52 hienon nousun 7. sijalta mitaleille.

Draamaattista finaalipäivää kuvasti myös huhuttu avaus väylällä 1 – skippi vedessä uiskennelleen sorsan kautta takaisin peliin. Sorsa tiettävästi säästyi vakavammilta vammoilta.

Pajulla hymy herkässä heti voiton ratkettua

Pajun oli vaikea pidätellä hymyään viimeisen väylän korin juureen pysähtyneen lähestymisheittonsa jälkeen. Kisan jälkeen Seppo sai ansaitusti jatkuvasti onnitteluja ja ehti jutella hieman tuoreista fiiliksistään fgr:llekin.

    “Se (väylä) 16:n 10-metrinen putti alamäkeen oli kyllä tärke䔝

SM-kulta oli siis Pajun kolmas mestaruus – junnujen MM- sekä EM –tittelien lisäksi. Paju arvostaa miesten Suomen mestaruuden junnutitteleidensä väliin.

    “Kyllä maailmanmestaruus on edelleen kovin juttu – mutta oli tääkin hyvä!”

Aikuisten mestaruutta hetken maisteltuaan, Seppo kuitenkin blogikirjoituksessaan nosti Suomen mestaruuden historian nuorimpana pelaajana uran ykkössaavutuksekseen.

Muitakin mestaruuksia oli jaossa

Molemmat junnusarjat, Seniorit-40 sekä naiset olivat lopulta mestaruuksien osalta kaukana avoimen jännityksestä. Jyri Salminen, Jere Rosenqvist, Kari Vesala ja Anne Matilainen ottivat mestaruudet loppujen lopuksi helposti. Turkuun näin ollen avoimen lisäksi alle 16-vuotiaiden sekä naisten mestaruudet.

Seniorit-50 sarjan mestaruus sen sijaan vaati jännittävän katkaisupelin, jotta voittajasta saatiin selvyys. Sudarissa Marko Timonen vei mestaruuden mukanaan Poriin. Ari Österlund maistoi sudatitappion karvautta ja Harri Hynönen sai himmeimmän mitalin.

Kaikkien sarjojen leaderboardit löytyvät täältä. Kisasivujen lopputunnelmia voi tarkastella täällä ja kilpailun YouTube-kanavalta voi piakkoin nähdä Seppo Pajun tuoreet mietteet mestaruuden ratkettua.

Finaalipäivä oli hieno lämpimässä ja lähes loppuun asti aurinkoisessa Meri-Toppilassa! Varsinkin avoin sarja järjesti huikean päätöksen, kun kärkisijat vaihtoivat omistajaa ja tasatilanteissa vietettiin pitkään aikaa.

SM-kisojen huipennuksessa vielä paljon pelissä – Koivu avoimen kärjessä

sunnuntaina 28. elokuuta 2011

Frisbeegolfin SM-kilpailuissa Oulun Meri-Toppilassa on nyt kilpailtu kaksi päivää ja kolme kierrosta. Avoimen kärki on ollut elävä ja kolmen kierroksen jälkeenkin tilanne on vielä täysin auki. Toistaiseksi Pasi Koivu johtaa pelattuaan tasaisesti kolme täsmälleen samaa tulosta. Avoimen lisäksi naisissa ja seniorit-50 -sarjassa on vielä finaalikierrokselle runsaasti jännitettävää.

    “Kyllä se Suomenmestaruus tulee joten ei muuta kuin huomenna sitä metsästämään !”
    -Seppo Paju blogissaan

Avoimen kärki on vaihtunut joka kierroksella

Vaihtelevat tilanteet avoimen kärjessä jättävät viimeisellekin päivälle sen oletuksen, että muutoksia tulee vielä sunnuntainakin tapahtumaan – jopa ykkössijalla. Pasi Koivu johtaa kisaa kahdella heitolla pelattuaan jokaisen kierroksen tulokseen 55 (-6).

Ensimmäisen kierroksen jälkeen kisaa johti Joonas Hynönen tuloksella 54. 55 pelanneet oululainen Erno Väyrynen sekä Pasi Koivu ottivat toisella kierroksella jaetun kärkisijan haltuunsa samalla tuloksella, Hynönen sen sijaan vajosi alaspäin pelattuaan 61. Yksi suurista ennakkosuosikeista, Jussi Meresmaakin lämpesi vasta toisella kierroksella (56) – avauskierroksen 61 jätti paljon kirittävää.

Mestaruus näyttää ainakin vaihtavan omistajaa, sillä hallitseva tuplamestari Jesse Heinonen on kyllä pelannut hyvää, muttei loistavaa peliä. Jaettu yhdestoista sija ja 10 heittoa kärkeen on kuitenkin jo liikaa, uusi mestari saataneen siis hyvin suurella varmuudella.

Lauantaina iltapäivällä pelattu kilpailun kolmas kierros pelattiin loisteliaassa säässä ja huipputuloksia nähtiin. Joonas Hynönen nosti itsensä takaisin kärkikorttiin pelaamalla yhdessä Leo Piirosen kanssa kierroksen parhaan tuloksen, 52 (-9). Jo Piirosen heikko ensimmäinen kierros (68) vesitti kuitenkin haaveet SM-mitaleista.

Sunnuntaille riittää jännitettävää, sillä ainakin Seppo Paju ja Jussi Meresmaa ovat ääneenkin sanoneet taistelevansa vielä SM-tittelistä. Seppo hyökkää kolmen heiton takaa-ajomatkalleen ykköspoolista jaetulta kolmannelta sijalta, Meresmaa seitsemänneltä sijalta viiden heiton päästä. Periaatteessa kaikkia kilpailijoita seitsemän kärjestä voi pitää vielä mahdollisena voittajana.

Tiukka mutta reilu Meri-Toppilan rata on jo nyt näyttänyt, että kuka tahansa pelaaja voi pelata surkean ja loistavan kierroksen. Tuuli saattaa sunnuntaina olla hieman kovempi kuin aikaisempina päivinä ja se tuo aina muuttujia peliin – OB-rajat tiukkenevat aina tuulessa sekä tietysti myös paineen alla pelatessa. Rata rankaisee taatusti, jos huonoja heittoja tulee.

Kestääkö Pasi Koivun kupoli pelata vielä yhden riittävän hyvän kierroksen? Seppo Pajulla riittää itseluottamusta, konkretisoituuko se nousuksi? Pystyykö Hynönen pelaamaan kolmannen huippukierroksen vai onko jälleen heikomman rundin vuoro? Kiristääkö Meresmaa edelleen tahtia pelattuaan kolme kierrosta toinen toistaan paremmin? Mikä on paikallisten, Juho Parviaisen ja Erno Väyrysen iskukyky finaalissa? Löytyykö Nils Iso-Markun taskusta vielä laatukierros?

Muissa sarjoissa isohkoja eroja

Muiden sarjojen osalta tilanteet kärkisijalla eivät aivan yhtä tiukkoja ole kuin avoimessa. Seniorit-50 on poikkeus, siellä kolmen kärjessä kaikki mahtuvat heiton päähän toisistaan. Naisissa vielä ykkössijan suhteen on pelattavaa, viiden heiton ero ei välttämättä riitä Anne Matilaiselle – Anna Elo on jo kerran pelannut 6 heittoa Matilaista paremman kierroksen.

Juniorisarjoissa johtavat pelaajat (Jyri Salminen juniorit-16, Jere Rosenqvist juniorit-19) ovat molemmat kuroneet jo turvalliset johdot itselleen, eivätkä ilman odottamattomia vastoinkäymisiä voittojansa tuhri. Myös seniorit-40 menee ilman ihmeitä Kari Vesalan nimiin. Seniorit-50 sarjassa Ari Österlund, Marko Timonen ja Harri Hynönen käyvät siis vielä huikean väännön lopullisista palkintopallisijoituksista.

Finaaleja silmällä pitäen…

Sunnuntaiksi Ouluun on luvattu kesän päätteen ja SM-mittelöiden kunniaksi edelleen lämmintä ja sateetonta keliä. Shortseilla tarkenee ja sateenvarjot voitaneen jättää koteihin. Seurattavaa riittää, Suomen parasta frisbeegolfia pelataan isoin panoksin vielä finaalipäivänäkin!

Lähtökohtia kannattaa tarkastella tuloksista, kätevimmin leaderboardista täällä. SM-kisojen sivulta löytyy loistavaa kuvaa ja videota kisasta, kisasivut löytyvät täältä. Esimerkiksi Seppo Pajun luottavaisia mietteitä on tarjolla Sepon blogissa. Aikataulun ja lähtöajat voi tarkistaa vielä täältä. Tapahtumaan pääsy on ilmainen, kesän viimeiset isot kisat ovat käynnissä nyt!

FGR.fi tarjoaa loppuraportin kuvineen, kunhan tittelit ovat ensin jaetut! Tänään niitä jaetaan!

Koivu vei DCMT:n, ketkä kruunataan Suomen mestareiksi?

perjantaina 26. elokuuta 2011

Vuonna 2011 frisbeegolfin pro-sarja kantoi nimeä Discmania Cash Money Tour. Palkinnot olivat suomalaisittain isoa mittaluokkaa. Neljästä osakilpailusta kolme parasta tulosta huomioitiin. Sijoituksilla 3., 1. ja 1. voiton vei lopulta selkeällä erolla Pasi Koivu Heinolasta. Naisissa kahden ykkössijan sekä yhden kakkossijan turvin voittajaksi selviytyi Laura Uusi-Rasi.

Turussa frisbeegolfkevät toden teolla käyntiin

Avausosakilpailu Turussa oli loistava startti upouudelle sarjalle. Kilpailijoita oli paljon ja ensimmäiset lämpimät kesäkelit tervehtivät pelaajia Lausteen radalla. Kisa pelattiin vuoden 2011 SM-kisoista tutulla 21-väyläisellä layoutilla.

Miehissä Tourin voittoasetelmat saivat suunnan heti ensimmäisessä osakilpailussa. Seppo Paju vei paikallisena pelaajana voiton lopulta helpohkosti, mutta samalla selvisi, ettei Paju ottaisi osaa kuin kahteen osakilpailuun. Pajun taakse sijoittuneet Kalle Savonen, Pasi Koivu, Teemu Nissinen ja Jalle Stoor tulisivat olemaan ne pelaajat, jotka sarjan kärkisijat jakaisivat.

Naisissa tuleva voittaja Laura Uusi-Rasi sijoittui vielä hallitsevan Suomen Mestarin Anne Matilaisen taakse toiseksi suurella erolla. Anne ei kuitenkaan enempää Touriin osaa ottanut, joten Uusi-Rasin oli lopulta helppo työ ottaa kaksi ykkössijaa tulevista osakilpailuista.

Kilpailun tuloksia voi palauttaa mieleen täällä, fgr.fi:n loppuraportin tästä.

Vampulassa uudella radalla pienempi määrä pelaajia

Vampulan osakilpailu kenties radan tuoreuden takia ei lopulta Turun kaltaista pelaajamäärää paikalle vetänyt. Kärkimiehistäkin paikalle tulivat vain Pasi Koivu ja Kalle Savonen. Heidän välillään nähtiinkin jo hitusen ratkaiseva kisa, jossa Koivu vei Vampulan osakilpailun voiton ja Savonen päätyi jaetulle neljännelle sijalle. Tämän jälkeen monelle hiipi jo mieleen ajatus: “Koivu ei kyllä kotonaan Heinolassa helpolla häviä..”

Naisissa osallistujamäärä jäi ikävä kyllä kahteen ja Laura Uusi-Rasi vei voiton Susanna Virtasesta ja alkoi hänkin varmistella sarjan voittoa.

Vampulan tulokset ja fgr.fi:n raportti.

Tammisaaressa Nissinen ilmoittautuu taistelemaan kärkisijoista

Tammisaaren kolmipäiväinen osakilpailu ei osallistujamäärältään ollut sekään valtavan suuri, mutta tasokkaampia pelaajia nähtiin jälleen. Esimerkiksi Nissinen, Stoor, Nils Iso-Markku ja Juho Rantalaiho toivat tasonnostoa Vampulan kisaan nähden.

Nissinen otti Tammisaaressa voiton ja nousi näin sarjassa kärkipäähän. Jalle Stoor keräsi myös hyvin pisteitä kolmossijallaan. Kalle Savonen jäi kolmanneksitoista, mutta kaksi hyvää sijoitusta edellisistä kisoista pitivät Kallen edelleen mukana sarjan voittoväännössä. Pasi Koivu luotti menestykseensä kotiradallaan Heinolassa ja jätti Tammisaaren kokonaan väliin.

Susanna Virtasen voitto kotiradalla ja Laura Uusi-Rasin neljäs sija muuttivatkin naisten kisaa tiukemmaksi – voittaja tulisi ratkeamaan Heinolan keskinäisen paremmuuden perusteella.

Tammisaaren tulokset.

set ja fgr.fi:n raportti.

Tourin päätöstyrmäys Heinolassa

T.K.O. eli Tyly Kaupunki Open – Discmania Cash Money Tourin päätöskilpailu käytiin Heinolassa Kippasuon radalla. Paikalliset eivät turhaan olleet itsevarmoja oman lippulaivansa – Pasi Koivun – voitosta. Vielä ensimmäisellä kierroksella Koivu antoi hieman siimaa kilpatovereille ja ensimmäisen kierroksen sijoitukset olisivatkin tehneet Kalle Savosesta Tourin voittajan.

Koivu kuitenkin vei kolmikierroksisen kisan helposti ja jätti Savosen ja Jalle Stoorin jaetulle toiselle sijalle. Stoor otti katkaisupelissä toisen sijan, mutta Savosen pisteet riittivät sarjan toiseen sijaan. Teemu Nissisen vajoaminen yhdeksänneksi Heinolassa tiesi sitä, että Stoor sai sarjan kolmannen sijan.

Naisissa Laura Uusi-Rasi voitti helposti Susanna Virtasen ja näin ollen naisten sarjan vei Uusi-Rasi.

Heinolan tulokset ja fgr.fi:n raportti sekä koko sarjan tulokset.

Tour on taputeltu, ketkä vievät SM-tittelit?

Frisbeegolfin SM-kisojen näyttämö 2011 on Oulun Meri-Toppilan rata. Finnish Open 2010:sta tuttuja väyliä on hieman tiukennettu ja valkoisten keppien sisäpuolella on pysyttävä viedäkseen mitaleita mukanaan.

Avoin sarja saa kovan kattauksen kärkiheittäjiä ja voittajaehdokkaita on monia. Tourin kärkikolmikosta ainakin Pasi Koivulta voi odottaa tasokasta peliä. Hallitsevista mitalisteista mestari Jesse Heinonen ja pronssimies Toni Asikainen tavoittelevat jälleen kärkisijoja.

Seppo Paju on kenties tämän hetken kovin suomalaisheittäjä ja tavoittelee varmasti ensimmäistä SM-titteliään. Paikallisista ainakin Juho Parviainen pystyy pelaamaan huippukierroksia. Kämmenen puolelta titteliä lähtee tavoittelemaan Pajun kanssa Euroopan President’s Cup -joukkueeseenkin kuulunut Ville Piippo.

SM-kisat saavat pitkästä aikaa osallistujaksi myös entisen Suomen mestarin, kun Discmanian nokkamies ja edelleen maailmanluokan pelaaja – Jussi Meresmaa – on löytänyt kalenteristaan tilaa taistella SM-tittelistä. Jussin näytöt viime vuosien Major-turnauksissa Japanissa ja Yhdysvalloissa puoltavat kyllä Meresmaan korkeata sijoitusta, jopa Suomen mestaruutta, Oulun merimaisemissa.

Seppo Paju ja Jesse Heinonen ovat turinoineet jo hyvissä ajoin tunnelmiaan tulevasta mittelöstä. Ainakin Jessen mestaruutta puolustavaan gameplaniin voi tutustua blogikirjoituksessa. Sepon blogissa vallitsee itsevarma fiilis.

Entä ketkä korjaavat SM-tittelit ja -mitalit sarjoissa juniorit-16, juniorit-19, seniorit-40, seniorit-50 ja naiset? Kisat alkavat tänään perjantaina ja kaikki pelaavat neljä kierrosta – yksi perjantaina, kaksi lauantaina ja huipennus neljännellä kierroksella sunnuntaina!

Koko tapahtuman ajan paikalle on vapaa pääsy, lisää informaatiota löytyy kilpailun nettisivuilta. Tervetuloa paikalle katsomaan Suomen parasta frisbeegolfia!

Pasi Koivu tyly isäntä tylyssä kaupungissa

maanantaina 22. elokuuta 2011

Discmania Cash Money Tour päättyi Heinolan osakilpailuun. Tourin voitto oli pedattu kotiradallaan pelanneelle Pasi Koivulle – ja käsikirjoituksen mukaan mentiin. Koivu ei huojunut pyörivässä tuulessa vaan vei osakilpailun ja Tourin nimiinsä selvästi.

Koivun päänahasta lahjakortteja ensimmäisellä kierroksella

Osakilpailun lisämausteena oli CTP ja Best Drive -kilpailuiden lisäksi Pasi Koivu Challenge. Millä tahansa kierroksella Pasi Koivun skalpeeranneille jaettiin palkinnoksi risteilylahjakortti. Koivu antoikin ensimmäisellä kierroksella hieman siimaa kotiradallaan, jääden Tourin voitosta taistelleen paimiolaisen Kalle Savosen ja paikallisen Mikko Myöhäsen taakse.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen näytti siis mahdolliselta, että Kalle Savonen (54 heittoa) voisi vielä Tourin voitosta taistella. Koivu oli kuitenkin kahden heiton päässä takana tuloksella (56), jonka tiedettiin olevan Koivulle Kippasuon radalla korkeintaan kohtalainen. Niin ikään Tourin kärkikahinoissa mukana ollut Jalle Stoor mahtui vielä kärkikorttiin.

Tammisaaren osakilpailun voittonsa myötä voittotaisteluun mukaan tulleelta Teemu Nissiseltä Tourin voitto alko valua jo ensimmäisellä kierroksella ontuvaan puttipeliin. Näytösholarillaan jo hienoiseksi julkkikseksi noussut Seppo Paju ei Kippasuon metsäpainotteisilla väylillä yltänyt aivan huippuvireeseen (58).

Naisissa Laura Uusi-Rasi (71) otti jo ensimmäisellä kierroksella 7 heiton niskalenkin Susanna Virtasesta, joten myös naisten Tourin tilanne alkoi olla ratkaistu. Osakilpailuvoitolla Uusi-Rasi tulisi viemään Tourin.

Koivu alkaa sinetöidä toisella kierroksella

Ensimmäistä kierrosta kovempia tuloksia nähtiin pyörivästä ja hitusen yltyneestä tuulesta huolimatta. Kuitenkin kuiva sää ja metsäiset väylät pitivät tuulen haitat pieninä ja tulosta syntyi.

Toisella kierroksella Pasi Koivu sitten näytti, miksi hänen päänahastaan uskallettiin luvata risteilylahjakortteja. Toisella kierroksella Koivu jätti muut viiden heiton päähän tuloksellaan 50 (9 alle radan par-tuloksen). Näin ollen viimeiselle kierrokselle Koivu muodosti kolmen heiton kaulan, joka käytännössä varmisti Tourin voiton. Koivulle olisi riittänyt Tourin voittoon osakilpailun kakkossijakin.

Kalle Savonen jatkoi laadukasta työskentelyä pelaamalla 55 ja jatkoi toisena. Mikko Myöhänen suli kärkipoolissa ja notkahti rajusti alaspäin. Toisella kierroksella kahden kärkipoolin pelaajan ero oli huimat 30 heittoa, kun Myöhänen pelasi lopulta 80. Jalle Stoor nousi kolmanneksi (6 heiton päähän Koivusta) ja kärkipooliin Myöhäsen tilalle nousi Jukka Leinonen.

Naisissa Uusi-Rasi kasvatti johtoaan ja varmisteli osakilpailun sekä Tourin voittoa pelaamalla toisen 71:n peräkkäin.

Koivulla ei hätää, kakkossija elää

Sunnuntaiaamuna kasteiselle, mutta poutaiselle Kippasuolle päästiin pelaamaan lauantainta tyvenemmässä kelissä. Kolmaskaan kierros ei enää voittajien nimiä muuttanut.

Muutoksia nähtiin ainoastaan alemmilla sijoilla sekä myös Best Drive -kilpailussa väylällä 11 (Jaani Länsiö siivutti pisimmälle). Pasi Koivu varmisti voiton 53:lla, jolla tosin liikeni yksi lahjakortti Jalle Stoorille, joka oli kierroksen paras 52 heitollaan. Koska Savonen pelasi 55, ratkaistiin osakilpailun kakkossija Stoorin ja Savosen välillä Tourin sääntöjen mukaisesti katkaisupelissä.

Stoor ja Savonen pelasivat melko yhtenevästi kolme väylää tasatuloksin, jonka jälkeen paremmuus ratkaistiin CTP-kisassa. Savonen lirvautti oman heittonsa kauemmaksi ja Stoor korjasi tarkemmalla draivilla kakkossijan. Tourin kakkossija pysyi kuitenkin Savosella ja Stoor pysyi kolmantena.

Jaetulle neljännelle sijalle Heinolassa nousivat MM-kisoista palanneet Seppo Paju ja Juhani Vainio, jotka eivät kuitenkaan Tourin kärkisijoista taistelleet oltuaan mukana vain osassa kilpailuista. Näyttävän hole in onen heitti väylällä 3 Nils Iso-Markku.

Naisten sijoitukset pysyivät samana – Uusi-Rasille Tourin sekä osakilpailun voitto, Susanna Virtaselle vastaavat kakkossijat. Nina Kimingin nelossija kisassa riitti kolmossijaan Tourilla.

Tourin yhteenveto ja SM-kisaraportteja vielä tällä viikolla

Kunhan Heinolan osakilpailun lopulliset tulokset tulevat eetteriin, tarjoaa FGR.fi -kesätoimitus vielä yhteenvedon koko menneestä Discmania Cash Money Tourista.

Lyhyesti sanottuna kotimaisittain isojen palkintorahojen olisi ehkä toivonut vetävän viimeiseen kolmeen osakilpailuun hieman enemmän pelaajia. Toisaalta avoimen voitto meni oikeutetusti raudanlujalle ja kansainvälistäkin potentiaalia omaavalle pelaajalle, Pasi Koivulle.

SM-kisat 2011 pelataan perjantain, lauantain ja sunnuntain aikana Oulun Meri-Toppilassa Finnish Open 2010-kilpailun maisemissa tutulla layoutilla muutamin muutoksin. Kesätoimitus tarjoaa raporttia Oulustakin ja matkustaa ainakin finaalipäiväksi paikan päälle katsastamaan mestaruustunnelmat.

Pasi Koivu nappasi voiton Discmania Cash Money Tourilla 2011. Kuva: Discmania Oy

 

Discmania Cash Money Tourin tittelit on jaettu, nyt jaetaan SM-titteleitä!

Nyt jaetaan titteleitä!

torstaina 11. elokuuta 2011

Vuoden 2011 heinäkuu tullaan Suomessa muistamaan maailmanluokan frisbeegolfkilpailuista ja -vierailijoista. Tali Open Helsingissä lämmitti maailman ykkösnimet taistelemaan seuraavalla viikolla European Open -majorturnauksen kärkisijoista.

Elokuussa on suomalaisheittäjien vuoro tavoitella titteleitä. Kotimaassa ratkaistaan niin Suomen mestaruus, kuin kahden koko kesän kestäneen kilpailusarjankin voittajat. Vanhalla mantereella kisataan maailmanmestaruudesta ja siniristilippu on myös lätäkön takana edustettuna kahden suomiheittäjän voimin.

Vielä kerran European Open

Vaikka European Openin päättymisestä on jo yli kaksi viikkoa, kuvia ja muistelmia kilpailusta putkahtelee eetteriin lähes päivittäin. Tässä yksi sellainen lisää.

Voitto meni odotetustikin tähtilipun alle, David Feldberg voittajana ei sinänsä yllätä ketään. Kaksi kärkisijaa jaettiin maailmantilaston toiseksi ja kolmanneksi parhaille. Paul Ulibarri pelasi tasatahtiin Feldbergin kanssa aina viimeiselle väylälle asti. Siis 71 pelatun väylän jälkeen kärkikaksikko oli vielä tasoissa! Huikea lopetus päättyi Feldbergin hallittuun birdieen Nokialle rakennetun “The Beast” -radan viimeisellä väylällä.

Jenkkiheittäjien takana huomionarvoiseen saavutukseen suomalaisittain ylsi taatusti tulevinakin vuosina Suomea menestyksekkäästi edustava superjunnu Seppo Paju. Kahdeksas sija major-turnauksessa ja lopputuloksissa Sepon perävaloja katseli mm. maailmantilaston ykkönen, Nikko Locastro.

Rutosti hienoja otoksia eri kuvaajilta tuosta masiivisesta ja upeasti Jussi Meresmaan johdolla järjestetystä spektaakkelista löytyy esimerkiksi EO:n facebook-yhteistöstä tai flickristä. European Openin blogi on pistänyt myös kisat nippuun.

Odotukset European Openin järjestämisestä jälleen tulevaisuudessa ovat ainakin allekirjoittaneella korkealla, eivätkä vähiten finaalipäivän hienon yleisömäärän vuoksi. Frisbeegolf alkaa nostaa todellakin päätään, siitä osoituksena yleisömäärän lisäksi esimerkiksi näkyvyys European Openin aikaan lauantai-illan Urheiluruudussa YLEllä.

Paju ja Vainio edustavat Suomea MM-kisoissa

Seppo Paju on varmasti yksi tulevia nimiä maailman parhaiden heittäjien joukossa. Omassa ikäluokassaanhan hän on sitä jo nyt, ollen viime vuoden maailmanmestari alle 16-vuotiaissa. Tänä vuonna Seppo otti askeleen avoimeen sarjaan, jossa hän tavoittelee hyviä sijoituksia maailmanmestaruuskisoissa. MM-kisoihin ottaa osaa suomalaisista myös Juhani Vainio.

Nähtäväksi jää, millaista menestystä Paju niittää jo tänä vuonna aikuisissa, tiistaina 9.8. käynnistyneissä mittelöissä Yhdysvaltain Santa Cruzissa. Ensimmäinen kierros oli sujunut Sepolla mukiinmenevästi. Tuloksia voi seurata PDGA:n sivuilla, Sepon omia ajatuksia Sepon blogissa. Livekuvaakin kisoista välittyy discgolfplanet.tv:n tarjoamana.

Discmania Cash Money Tour ratkeaa Heinolassa

Vuoden 2011 Pro-kiertue, uljailla rahapalkinnoilla höystetty Discmania Cash Money Tour saa päätöksensä Heinolan Tyly Kaupunki -Openissa 20.-21.8 Kippasuon radalla. Osakilpailuja on käyty tähän mennessä kolme. Sarjan voittaa pelaaja, jolla on parhaat pisteet kolmen parhaan osakilpailunsa sijoitusten perusteella.

Heinola on laadukkaasti koko kesän heittäneen Pasi Koivun kotikaupunki, ja tarjolla onkin erikoisuutena Pasi Koivu Challenge. Pasi Koivun mahdollisesti päihittäville heittäjille on luvassa risteilylahjakortteja. Pasi Koivu taistelee myös koko tourin voitosta ja itse asiassa voittamalla Heinolan osakilpailun hän myös varmistaisi voittonsa.

Tiukimmin voittotaistelussa ovat kiinni Pasi Koivun lisäksi Kalle Savonen ja Teemu Nissinen. Mikäli kuka tahansa heistä voittaa Heinolassa, on tourin voitto lähellä. Koivu on heittänyt jatkuvasti hyvin, Savosen kunto on edellisten kisojen perusteella ehkä hieman laskussa. Nissisen voitto Tammisaaressa povaa vahvaa jatkoa Heinolassakin.

Kärkikahinoihin viimeisessä osakilpailussa tuo oman mausteensa Seppo Paju, joka varmasti heittää kärkisijoista, mutta ei voi voittaa touria osallistuttuaan ennen Heinolaa vain Turun osakilpailuun.

Naisissa voitto on varmuudella kahden kauppa ennen viimeistä osakilpailua. Susanna Virtasen ja Laura Uusi-Rasin keskinäinen järjestys kilpailussa ratkaisee myös koko Discmania Cash Money Tourin naisten sarjan voiton.

Nissinen kipusi mukaan voittotaisteluun Tammisaaren osakilpailussa

5.-7.8. pelattu Tammisaaren Ekenäs Energi Open oli myös osa DCMT:tä. Teemu Nissinen hoiti avoimessa sarjassa voiton suvereenisti haltuunsa ja nappasi täydet 100 pistettä. Turun kilpailusta Nissisellä oli pohjalla 4. sija, joten Heinolassa hänellä riittää rutkasti voitettavaa.

Nissinen johti avointa sarjaa jokaisen kierroksen jälkeen. Nissisen takana sijoitukset vaihtelivat kierroksittain. Vahvan kisan heitti paikallinen Niklas Stenroos, joka päätyi kilpailun kakkoseksi. Tasaisesti suorittava Jalle Stoor kipusi vielä korokkeelle hyvällä viimeisellä kierroksella. Stenroosin kanssa joka kierroksella kärjen tuntumassa heittäneet Jere Rosenqvist ja Nils Iso-Markku jakoivat neljännen sijan.

Kilpailun tuloksia voi tarkastella tarkemmin täällä, Tobias Roosin mojova kuvapaketti löytyy flickristä.

Suomen mestaruus jakoon Oulussa

26.-28.8.2011 ratkaistaan tämän vuoden Suomen mestarit. Mestaruuksista pelataan avoimessa, naisissa, juniorit-16, juniorit-19, seniorit-40 sekä seniorit-50 -sarjoissa. Kisat järjestetään viime vuoden Finnish Openin rataa mukailevalla layoutilla Oulun Meri-Toppilassa.

Kilpailuun ottavat osaa tämän kauden kovimmat kotimaiset nimet, mestaruutta puolustaa kaksinkertainen SM Jesse Heinonen. Yksi uusvanha nimi SM-kisojen osallistujalistassa nähdään, kun Suomen parhaiten rankattu pelaaja, frisbeeammattilainen Jussi Meresmaa ottaa mittaa muiden heittäjien tasosta. Mikäli Jussin taakseen noissa kisoissa jättää, ei voi olla kaukana Suomen mestaruudesta.

Kilpailun kotisivuilta löytyy kattavat infot kisoista.

Frisbeepoint-tour päättyy Vampulaan

Amatöörit, junnut ja seniorit kilpailevat sarjamuotoisesti tänä vuonna Frisbeepoint-tourilla. Osakilpailuista on käyty nyt kolme ja voitto ratkaistaan samalla periaatteella kuin DCMT:llä. Kolmas osakilpailu pelattiin samassa yhteydessä Tammisaaren Cash Money Tourin kanssa, viimeinen ratkaiseva kisa heitetään 3.9. Vampulassa.

Tammisaaressa amatööreissä sijoille 1 ja 3 sijoittuneet Janne Hirsimäki ja Aleksi Ahtila ovat myös sarjan ykkönen ja kakkonen – tosin järjestyksessä Ahtila-Hirsimäki. Mikäli molemmat myös Vampulassa heittävät, ratkaistaan voitto mitä todennäköisemmin heidän kahden välillä.

Senioreissa sarjan kärjessä kolmen osakilpailun jälkeen ovat Markku Tohni ja Jouko Rosenqvist. Jouni Leskisen tai Petri Määräsen kärkkyessä takana, tilanne on tiukka. Leskinen ja Määränen kykenevät ottamaan varmasti korkeat sijoitukset viimeisestä kilpailusta, jos siihen osallistuvat. Senioreissa tilanne on siis hyvinkin paljon vielä auki.

Junioreissa Lassi Hakulinen on jo ennen viimeistä kisaa varmistanut voiton sijoituttuaan kolmessa ensimmäisessä osakilpailussa näyttävästi sijoille 1, 2 ja 1.

Sarjojen tilanteet voi tarkistaa kisakoneessa, kuin myös Tammisaaren Frisbeepoint-tour osakilpailun tulokset.

FGR.fi kesätoimitus tarjoaa vielä elokuussakin mahdollisuuksien mukaan raportteja kilpailuista, varmuudella ainakin Heinolan DCMT-osakilpailusta sekä SM-kisoista Oulusta.