Fribaskenen ensiaskeleet Kpäässä – Myllymäen rata ja viikkikset

25.12.2010 22:51

Elokuun lopussa 2009 harjoittelin velipojan ja pari kaverin kanssa draivaamista Kankaanpään liikuntakeskuksen jalkapallokentällä. Pari kuukautta oli pelattu, joten pisimmätkin heitot pysyivät vielä nurmikolla eli siinä 100 m korvilla.

Tuttu kenttämies näki meidät heittämässä ja päräytti Kubotallaan juttelemaan frisbeegolfista. Kankaanpään liikuntatoimi oli pari vuotta aikaisemmin ostanut kasan koreja, mutta kukaan ei ollut osannut tehdä niillä mitään. Kuulemma joku oli rataa jonnekin suunnitellut, mutta homma oli jäänyt puolitiehen ja korit keräsivät pölyä urheilukentän katsomon alla

Me tietysti lupasimme valtavalla lajikokemuksellamme pistää radan pystyyn, joten saman tien soitettiin liikuntatoimenjohtajalle ja sovittiin tapaamisesta. Vielä samana päivänä käytiin vilkaisemassa Myllymäen puistoa, minne  rataa oli kaavailtu.

Radan suunnittelu ja rakentaminen

Myllymäen puisto oli (ja on) mukavan rauhallinen ja viihtyisä, mutta heti alusta asti oli selvää että tila on erittäin pieni. Kävimme läpi kaupungin muitakin alueita ja parhaaksi havaittiin edellisessäkin viestissä mainittu Viidentienristeys. Siellä oli tilaa ja hienot puitteet muitenkin.

Liikuntatoimenjohtaja Mikko Latva-Kiskola oli kuitenkin vakuuttunut, että kylän ensimmäinen rata tulee pystyttää keskustaan hyvin näkyville ja saataville. Tämä osoittautui täysin oikeaksi päätökseksi, vaikka ensin olimme vastahankaan ja halusimme haasteellisemman radan kuin mitä tälle paikelle oli mahdollista tehdä.

Onneksi liikuntatoimenjohtaja piti päänsä ja paikkakunnan ensimmäiseksi radaksi nousi helppo aloittelijan rata, sillä Kari Toivosen sanoin ”ilman aloittelijoita ei ole aktiivejakaan”.

Kun radan paikka oli sovittu, kävimme puistossa kieppumassa kiekkojen kanssa ja kokeilimme eri väylävaihtoehtoja. Omaan pirtaan toimiva lay-out saatiin kyhättyä kun siirrettiin pari väylää parin sadan metrin päähän puistosta ”lukion montulle”. Toki vähän pelättiin että miten rata toimii kun väkeä on enemmän kuin pari – jos sitä nyt enempää koskaan tulisi.

Viikon sisällä oli jo rata pystyssä, heittopaikat merkattu, ja opasteetkin painossa. Kaupungin liikuntatoimelle pitää antaa iso kiitos aktiivisesta ja avokätisestä yhteistyöstä. Voin kuvitella, että ihan samalla tavalla ei joka kunnassa olisi projekti edennyt.

Avajaiset ja ensimmäiset viikkokisat

Viikkokisatoiminta aloitettiin jo viikon sisään. Ensimmäisissä kisoissa 5.9. mukana oli 14 heittäjää, joista luonnollisesti oikeastaan kaikki omaa porukkaa kun ainut ”kisakutsu” tässä juuri perustetussa porukan blogissa. Kahden kierroksen kisassa voitto meni tuloksella -3 Miska Niemipellolle. Järjestelyt onnistuivat yllättäen hyvin siihen nähden, ettei kukaan ollut vielä kertaakaan edes käynyt minkäänlaisissa fribakisoissa.

Viikkoa myöhemmin oli vuorossa avajais- ja lajiesittelypäivä, jota mainostettiin radan ilmoitustaululla ja johon ilmaantuikin viitisenkymmentä kiinnostunutta, mukana paikallislehden toimittaja.

Toimittajan jutun kirjoitti valmiiksi kuvan punatakkinen Jari Heikkilä, joka heitti elämänsä toisella heitolla yllä olevan kuvan ykkösväylällä holarin. Laji ja rata sai siis heti hyvin julkisuutta ja moni avajaisissa käynyt on radalla nähty uudestaankin.

Avajaisten jälkeen heitettiin toiset viikkokisat, joissa oli mukana 36 heittäjää ja syksyn aikana päästiin parikin kertaa jopa 48 heittäjään. Toisissa kisoissa otin ensimmäisen voittoni tuloksella -11, mistä voidaan päätellä että tosiheittäjille perusrata ei millään muotoa ollut haastava, mutta meille aloittelijoille sopiva ja palkitseva.

Ja pelko siitä, ettei radalle väki löytäisi oli vähintäänkin turha, sillä nopeassa tahdissa Myllymäki nousi Discgolfscoresissa kirjausten määrässä yli tuhannen ja ykköspaikalle. Toki muut radat ovat menneet ohi dgs:n käyttäjäkunnan kasvaessa ja Kankaanpään heittäjäporukan siirtyessä enemmän Viidentienristeykseen ja muille radoille.

Ensimmäinen holarini

Samalla Myllymäen avajaisviikolla heitin itsekin samaisella Myllymäen ykkösellä ensimmäisen oman holarini – DX Rancho Roc suoraan mukiin 62 m alamäkeen. Yhtään kisaässää en vielä ole heittänyt, mutta 9 kertaa on osunut harjoitellessa.

Missä itse heitit ensimmäisen holarisi?

Tuolla Myllymäen ykkösväylällä on monen muunkin ässäneitsyys mennyt, koska siinä holaria voi surutta hakea. Aluksi holaria oli vielä helpompi hakea, kun kori oli montun pohjalla eikä rinteessä kuten nykyään. Kiitos uudesta korinpaikasta menee vakiokommentoija Jaanille, joka ehdotti siirtoa viime talven karviksessa .

Seuraavan artikkelin aihe voisikin olla tuo kyseinen karvalakkisarjan osakilpailu, sillä siitä nappasin ensimmäisen voittoni (jos ei näitä myllymäen viikkiksiä lasketa).

Loppuun vielä videota avajaisista – tulevan Tomoottajat Disc Golf Ry:n ydinporukka on aluillaan. Fribabägejä ei vielä taida näkyä yhtään?



10 kommenttia:

Lylli | 21:42 09.02.2011

MOON HEITTÄNY KANS HOLARIN, meinaa myllymäessä kolmosväyläl. se onki ainoo helppo väylä, koska ykkösel se kori vammasesti siirretty, angst! :( ja haha mä näyn tuol kuvassa! ;D

taulu | 12:46 07.01.2011

Hys hys, Teemu. Ei sitä pitäny huomata. Vaajasaari on edelläkävijä.

mukavarossi | 08:28 07.01.2011

eeeeikö vajarillakaa näy bägi tos heti videolla

taulu | 17:20 03.01.2011

Kari: Kiitos kommenteista ja tervetuloa tutustumaan Kankaanpään frisbeekuvioihin. Myllymäki on, kuten tuossa mainittiin, pieni ja viihtyisä (lue helppo ja tylsä) puistorata ihan kaupungin keskustassa. Pelaajat kuluttuvat polkuja enemmän kaupungin vielä uudemmalla radalla, eli Viidentienristeyksen 18-väyläisellä. Siitä lisää myöhemmissä artikkeleissa.

Kari "Bast" Toivonen | 11:24 03.01.2011

Erittäin hienoja kirjoituksia! Oli mukava lukea Myllymäen radan tarinasta ja lajin kasvaneesta suosiosta. Pitää ehdottomasti tulla ensi kesänä katsastamaan rataa.

taulu | 22:18 27.12.2010

Markku: älä nyt hätäile, aloittelijasta amatööriksi vasta siirrytty. Ei kai Suomessa ole kuitenkaan kuin yksi frisbeegolfammattilainen, eli Jussi M., eli ammattilaiseksi taitaa olla matkaa ihan riittävästi =). Yksi kiva tavoite "amatööriuralle" olisi Suomen amatöörilistan kärkipaikka ratingeissa. Siihen on ihan saumoja kun Seppo siirtyy avoimeen.

mnir | 16:10 27.12.2010

Pitää paikkansa, mukava blogi luettavaksi, mutta on minulla yksi huolikin.. ..entäs sitten ensi kaudella, kun sun amatööriajat on ohi? Kukas sitten pitää amatööriblogia.. :D Holarikysymykseesi vastauksena voisin väittää, että omakin ässäneitsyys on lähtenyt väylällä, jolla se on tapahtunut niin monille muillekin: Vihiojan kolmosväylällä..

taulu | 01:22 26.12.2010

Kiitos kauniista sanoista. Kankaanpäähän mennessä kiekot mukaan ja radalle poikkeamaan. Myllymäki on näistä ensi viikoista muuttunut jonkun verran, mutta on edelleen superhelppo aloittelijan rata. Haastetta sitten löydät Viidentienristeyksestä. Peliseuraa luultavasti molemmista, ainakin kun käyt huutelemassa foorumin Pikalähtöketjussa. http://frisbeegolfkankaanpaa.foorumit.fi/viewtopic.php?f=2&t=177

jlempinen | 00:29 26.12.2010

ai, että on hienoa lukea tätä blogiasi, pointsit mukaansa tempaavasta kerronnasta ja tunnelmallisista kuvista =) joskohan sitä itsekin pääsisi jo ensi keväänä kankaanpäässä heittämään, meillä on vaimon puolelta sukua mökki paattikoskella jota saadaan käyttää ja mummola lohikossa.

taulu | 23:29 25.12.2010

Ihan ei muisti pelannut - tämän mukaan eka holari tuli 3.9. Classic Rocila, eikä Rancho Rocilla. http://tomoottajat.blogspot.com/2009/09/myllymaki-392009.html

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *