"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Ilmaista rahaa tarjolla!

1.1.2011 18:32

Ennenkuin vedätte perunasalaattia keuhkoputkeen silkasta innostuksesta, paljastetaan että ylläoleva lupaus on hieman väritetty. Vaan nyt kun saatiin teidät lukemaan tänne asti, kerrotaan että ilmaista hyvää on jokatapauksessa jaossa, ja paljon!

Uuden seuran epävirallinen logo

Frisbeegolfalmanakan käännyttyä viime yönä vuoteen 2011, European Openin ohella varmasti vuoden päräyttävin frisbeegolftapahtuma (ainakin allekirjoittaneelle henkilökohtaisesti) on uuden uljaan seuratoiminnan käynnistäminen Keravan Keinukalliossa. Toiminnan valmistelu tapahtuu tämän blogin kautta, jossa kevään aikana avataan keskustelua ja julkaistaan lisätietoja suunnitellusta toiminnasta sitä mukaa kun suunnitelmat tarkentuvat.

Kevään odotus huipentuu 1. Viikkokisoihin

Sopivana viikonloppuna lumien jo sulettua, kauden lähtölaukaukseksi järjestetään 1. Viikkokisat. Kisojen aikataulu ja muu info julkaistaan myöhemmin, mutta jo tässä vaiheessa voin luvata että voittajalle tulen kustantamaan hienon palkinnon henkilökohtaisesti. Osallistumismaksu tulee jäämään olemattomaksi jos sitäkään. Uskon että Keravan lähiseudulla piileksii useita fribaninjoja jotka tuntevat Keinukallion radan metkut, mutta ovat silti onnistuneet pysymään kanssapelaajilta piilossa. Tämä blogi on nimenomaan sitä varten että kevättalven aikana saadaan useimmat ellei jopa kaikki heistä kiusattua ulos koloistaan ja muodostamaan Keinukallion seuratoiminnan kivenkovaa ydintä. Lisäksi mukaan kutsutaan tietenkin KAIKKI vähänkään kiinnostuneet, asuinpaikasta, taitotasosta, ja oikeastaan suoranaisesti yhtään mistään muustakaan riippumatta.

Tervetuloa!

Porukan tarkoitus on peliseuran lisäksi kehittää toimintaa Keinukallion radalla, alkaen radan sivujen päivittämisestä täällä frisbeegolfradat.fi -sivustolla, jatkuen radan kunnostamistöihin ja -suunnitelmiin, jopa joskus jossain hamassa tulevaisuudessa radan laajentamiseen yhteistyössä Keravan kaupungin kanssa, parhaassa tapauksessa. Vaan ennenkuin päästään puttaamaan, on saatava aikaan kunnon draivi, ja sitä varten on ensin otettava ensimmäinen askel. Siihen tarvitsemme TEITÄ. Tässä vaiheessa teiltä ei pyydetä muuta kuin mielenkiintoa.

Seuratkaa siis näitä sivuja, kommentoikaa ja linkittäkää kavereille kanssa. Me aiomme tehdä saman.

Lisätietoa seuraa ennen kuin huomaatkaan…

terveisin,

MikkoS / Frisbeegolf Club Keinukallio


0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *