"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Niin siis kuka, häh?

20.6.2012 14:23

Esittäydytään nyt sitten ihan oikeasti, kun tuo ensimmäinen artikkelini oli vähän tuommoinen vapaamuotoisempi, pilke silmäkulmassa kirjoitettu fribaholistin tunnustus, vaikka sieltä totuuden siemen välistä löytyikin 🙂

Olen siis Juha, Nummelasta. Frisbeegolfia takana nyt jotakuinkin tasan vuosi. Joillekin olenkin jo tuttu nimi, ihan kisoissa/radalla tapaamisesta tai sitten blogistani, jota siis olenkin jo kirjoitellut viime elokuusta lähtien. Harmillisesti kuitenkin sain oppia varmuuskopioiden tärkeyden, kun Hirsimä(ki)en kanssa kasaamamme fribanet.fi-sivuston palvelin hajosi ja kaikki tiedot katosi tuhkana tuuleen, mukaanlukien kaikki blogitekstini. Muutaman kuukauden työ siinä meni hukkaan, mutta noh, sellaista se elämä on.  Mitä itse fribanettiin tulee, jatkamme toimintaa tämän kauden ajan pelkästään facebookissa, mutta talvella sitten katsotaan taas uudet kuviot (varmuuskopioiden kera).

Olen siis nyt vuoden heitellyt, alkuun tahti oli kova ja myös talvella oli into kova ja lähdin mm. mukaan mitä ihmeellisimpiin vetoihin joista lähes väistämättä tulee turpaan, kun ei ehdi eikä pysty treenata niin paljon kuin haluaisi, paljon kuitenkin. Viime kesänä en juurikaan kisaillut poislukien viikkokisat, talvella aloitettiin sitten karvis-kisoista ja nyt kesällä jatkuu jo paljon aktiivisemmin. Takana on jo molemmat amatööri-tourin osakilpailut (melko heikoilla esityksillä omaan tasoon nähden) sekä muutamia yksittäiskilpailuja sekä tietenkin kaikki Nummelan viikkokisat.

Se mitä tänne blogiin aion kirjoitella, pysyköön mysteerinä (sillä sitä se on minullekin). Kirjoittelen mitä kirjoittelen silloin kun siltä tuntuu. Itsellä on semmonen fiilis että tommonen varsinainen kisareportaasi kertoen omasta pelistä, on aika nähty, mutta sen sijaan turinointi yleisestä fiiliksestä tapahtumasta taitaa olla mielenkiintoisempaa. Siinä kohtaa kun ratingit on 4-numeroisia varmaan alkaa muitakin kiinnostamaan millä kiekolla avasi ja mihin väylälle. Nuo aloittelijoiden mokellukset (jota itselläkin siis roimasti oli) oli hyvää luettavaa ja opittavaa uusille harrastajille, mutta en viitsisi niitä alkaa kaikkea uudestaan kirjoittamaan. Mikko Setälän blogi on kuitenkin tallessa, sitä kannattaa lukea alusta asti.

Heitetään vielä loppuun pienet muistelmat Kankaanpään amatööri-kisasta, minähän menin paikalle perjantai-iltana teltan kera. Parikisan pelasin Poikolaisen Samin kanssa (myös Nummelasta) ja ottaen huomioon meidän molempien tason, pelasimme todella hyvin, tulos oli 57 eli 6 alle parin. Tällä taisi muistaakseni tulla jaettu 6:s sija. Rata oli varsin hyvä, hyvin samankaltainen kuin Hyvinkää ja Nummelanharju, jotka ovatkin lempiratojani ja 5-tienristeys pääsee myös samaan porukkaan mukaan.

Poikolainen Kankaanpäässä

Samin heitto väylällä #16 "kiekkoa ei näy missään ja peukku perseessä"

Yritin perjantai-iltana ensin nukkua laavussa, mutta piakkoin tämä betonikenkä huomasi että miksi kesäisin laavumajoitus ei oikein ole suosiossa. Laavu täyttyi hyvin pian itikoista ja siinä sitten piti rivakasti nousta ja pikaisesti kasata teltta pystyyn, onneksi otin sen kuitenkin mukaan kun alunperin olin sitä jättämässä kotiin. No ainakin Lahden kavereilla oli hauskaa…

Perjantaina grillailtiin Jonnen ja Reiman kanssa

Lauantaina lähin ihan hyvin mielin kiessille, vaikka ei montaa tuntia tullutkaan nukuttua. 1 kiessi meni aika roimasti penkin alle, tulos oli +7 ja aivan jäätävän paljon todella tyhmiä, aloittelijan virheitä (liian kovaa, yliyrittämistä jne..) Aurinko porotti melko kovasti ja 19 väylää alkoi jo loppuvaiheessa tuntumaan. Saa nähdä miten käy kun aikanaan pääsee esim. 27 väyläiselle radalle pelaamaan…

Tauolla käväsin Kankaanpään keskustassa syömässä kebabin. Meinasin ensin ostaa rullakebabin kun kovasti teki sitä mieli, mutta kun ko. otuksella oli hintaa 12 euroa ajattelin sen ylihintaiseksi ja jätin ostamatta. Siinä omaa kebua odotellessa sitten selvisikin miksi hinta oli korkeahko… Naapuripöytään nimittäin tuotiin semmoinen reilu ranskanleivän kokoinen rullakebab! Siitä olisi voinut syödä kaksikin henkeä vatsansa täyteen. Holari-Tanskanen tuommoisen kuulemma upotti yksinkin, ilmankos ratingit nousee…

Toiselle kiessille taas hyvin mielin ja paransinkin hiukan mutta vähän jäi siitäkin paska maku suuhun, kun tiesin että pystyn pelata paljon paremminkin. Onneksi oli rento pooli, kuten yleensä aina tällä tasolla niin ei ihan hampaat irvessä tarvinnu vetää vaikka välillä siltä tuntuikin, terveisiä Raumalle!

Oman poolin (Intermediate Amateur) setti oli jo kasassa, mutta advanced vielä pelasi ja huolimatta siitä että väsytti aivan jumalattomasti, oli mukava istuskella laavulla ja pitää nuotiossa tulta yllä hyvää hiillosta varten. Kolmisen tuntia siinä meni kun uudet majoittujat saapui paikalle jolloin sitten pistettiin makkarat ja lihapiirakat tulille, tai siis hiillokselle. Lahtelaiset olivat jo karanneet paikalta kun hetken ajan taivaalta tuli juomapullon täytettä. Meillä oli kuitenkin mukavaa ja joskus myöhäiseen nukkuminen taas menikin kun friba- ja inttijutut maistui paremmin kuin uni.

Lauantaina ilmestyi kolmaskin teltta "majoitusalueelle"

 

Sunnuntaina pääsi sitten golf-lähdönkin makuun ensimmäistä kertaa. 9.50 oli oman heittueen lähtö ja siinä aamulla ehtikin hyvin pakata teltan ja rinkat ym sekä syödä hyvän aamupalan trangialla valmistettuna. Nuotioon toki tuli niin toisesta teltasta sai lihapiirakkaa lämpimäksi. Itse kiessi meni sillä samalla tarinalla kuin lauantain toinenkin kiessi, tasaisen tylsää peliä ja sopivasti mokia jotta tulos ei ole liian hyvä.

Kokonaisuudessaan reissu oli todella mukava, oli taas hauska tavata uusia ihmisiä kuten myös päästä pelaamaan uudella (ja ennenkaikkea hyvällä) radalla. Kelikin oli hyvä vaikka lauantaina hiukan vettä rapsahtelikin illansuussa. Kisajärjestelyt toimi hyvin ja homma oli selkeää ja tehokasta. Laavussa riitti nuotioon puita ja kaivossa juomapulloon vettä, mitäpä muuta sitä fribaaja voisi kisareissulta toivoa (no parempia heittoja tietenkin mutta siihen ei valitettavasti paraskaan TD pysty).

Jatketaan sitten taas joskus jollakin jutulla… Juhannuksena ei oma kiekko lennä mutta sitten ensi viikon lopulla onkin Hangossa Baltic Sea Tourin osakilpailu kuten myös Hillside Open Vihdissä, joka pelataan ihka oikealla golf-kentällä frisbeegolfiin sopivaksi muokatulla layoutilla. Luvassa siis jänniä hetkiä ja aivan järjetön määrä heittoja 🙂


2 kommenttia:

Holari-Tanskanen | 14:17 26.06.2012

Kyllä ne ratingit laski sen rullakebabin jälkeen, aivan liian iso nautittavaksi kierrosten välissä :-)

Hellurei | 17:22 20.06.2012

Tätä lisää, ahmin kaikki frisbeetarinat!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *