"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Leo Piiroselle toinen SM-kulta!

3.7.2016 18:32

Leo Piironen on uusi, nyt kaksinkertainen Suomen mestari. Neljän vuoden tauon jälkeen mestariksi kohonnut Leo Piironen kruunattiin tuoreeksi mestariksi Turun Lausteella yhdessä kuuden muun tuoreen Suomen mestarin kanssa.

Piironen ei horjahtanut kertaakaan

Leo Piirosen tie mestariksi oli määrätietoinen ja varma. Yhtäkään heikkoa kierrosta ei Piirosen tuloskorteista löytynyt haastavalla Lausteen Kyy 2016 -radalla.

Avauskierroksen jälkeen neljäntenä ollut Piironen nousi johtoon toisella kierroksella, eikä johtoasemastaan enää tulevienkaan kierroksien aikana luopunut. Voiton takasi viimeisen kierroksen 57 (-6), mikä tuotti lopulta lukeman 21 alle ihannetuloksen.

Tuloksella jätettiin niukasti, mutta riittävästi heiton erolla taakse toiselle sijalle tasatulokseen päätyneet Janne Hirsimäki ja Juho Parviainen. Näin ollen avauspäivänä yllättänyt nuoriso-osasto jätettiin avoimessa luokassa vielä kokeneiden menestyjien taakse.

Janne Hirsimäen ensimmäinen SM-kulta saa vielä odottaa. Pronssi kuitenkin ensimmäinen henkilökohtainen mitali.

Janne Hirsimäen ensimmäinen SM-kulta saa vielä odottaa. Pronssi kuitenkin ensimmäinen henkilökohtainen mitali.

Parviainen sysäsi Hirsimäen lisäväylillä pronssille. Hieman heikommalla kierroksella aloittanut Hirsimäki pelasi kolme viimeistä kierrosta huikeaa tahtia, siinä missä Parviaisen ase oli tasainen suorittaminen ilman heikkoja kierroksia.

Puolustava mestari Pasi Koivu lähti finaaliin toiselta sijalta. Piironen, Parviainen ja Hirsimäki kuitenkin puristivat Koivusta mahlat ja mestaruuden uusimisen sijaan Koivun oli tyytyminen nelossijaan.

Saloselle back to back -mestaruus

Naisten luokassa Eveliina Salonen oli lopulta ylivoimainen uusiessaan mestaruutensa. Ainoa todellinen haastaja Henna Blomroos jäi hänkin lopulta 13 heiton päähän hopealle.

Jenni Eskelinen pelasi hienon finaalin pelattuaan Salosen kanssa 68 (+5), mutta hopea jäi silti viiden heiton päähän. Eskeliselle mukaan kuitenkin pronssinen mitali.

40-vuotiaissa Ville Piippo löysi kuin löysikin loppukirin ja ohitti lopulta Marko Hämäläisen yhden heiton turvin. Hämäläisen jälkeen pronssin nappasi huikealla nousulla Pasi Huuskonen pelattuaan 61 (-2), mikä takasi pronssin heiton turvin.

Kari Vesala nappasi odotetusti 50-vuotiaiden mestaruuden, mutta 60-vuotiaissa pitkään hallinnut Markku Tohni pudotettiin pronssille Esko Jokisen napatessa mestaruuden.

Naisten avoimessa luokassakin mestaruuksia takavuosina napsinut Anne Matilainen on nyt myös 40-vuotiaiden naisten Suomen mestari.

SM-kilpailuiden tulokset


0 kommenttia:

Jätä kommentti