"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Ristikiven Frisbeegolf

Lue rataluokituksista

Radan kuvaus

Tuusulan Ristikiven alueella sijaitseva 18-väyläinen haastava hiekkakuoppa/metsärata. Tarjolla tiukkaa metsäränniä korkeuseroilla höystettynä ja välillä vähän pidempääkin liidätystä metsäisessä maastossa.

Lue lisää

 

UUSI 18-VÄYLÄINEN LAYOUT PELATTAVISSA! Tuore ratakartta löytyy ilmoitustaululta radan 1. teen läheisyydestä.

FRISBEEGOLFRADAN KÄYTTÄJÄ HUOM! Huomioithan myös alueen muut käyttäjät. Alue on yleistä ulkoilualuetta, jossa risteilee lenkkipolkuja ja lähistöllä on asutusta. Varmista siis aina ennen heittoasi, että väylä on vapaa. Käyttäydy kohteliaasti muita alueen käyttäjiä kohtaan, kenelläkään ei yksin ole käyttöoikeutta alueeseen vaan sopu sijaa antaa. Älä heitä jos väylillä liikkuu ihmisiä, vaan odota heittovuoroasi.

Tuusulan Ristikiveen loppukesästä 2013 avattu frisbeegolfrata. Kaudella 2014 rata laajentunut 18 väyläiseksi (par 57) syyskuussa. Uusi layout valmistuu lokakuussa 2015.

Tarjolla haastavia väyliä niin aloittelijoille kuin jo pidempäänkin harrastaneille. Alueella korkeuseroja ja pidempääkin liidätystä par 4 väylillä.

Väylien pituudet vaihtelevat helposta 57 metrisestä aina haastavaan yli 140 metriseen.

Koreina RDG Kiekkosiepparit / Discatcher Pro. Tiipaikat tekonurmea.

Lähimmällä radalle johtavalla tiellä (Tienristinkuja) on pysäköintikielto. Autot on pysäköitävä Lahelan Tertun vieressä sijaitsevalle pysäköintialueelle (osoite Terttuseljankuja 1). Kävelymatkaa radalle on alle 100m, opasteet parkkipaikalla.

Rataa hoitaa FrisbeeGolfClub Hyrylä ry, ylläpito viikottaista.

Lisätietoja seuran toiminnasta ja radasta löydät myös Facebookista seuran sivuilta.

Ajankohtaista

Radan tiedot

  • Osoite

    Terttuseljankuja 1
    04300 Tuusula


  • rata kartalla

  • Perustettu

    2013

  • Korit

    DisCatcher

  • Väylien määrä

    18

  • Heittopaikat

    Tekonurmi

  • Pinnanmuodot

    Kumpuileva, jonkin verran korkeuseroja

  • Opasteet

    Itsetehdyt opasteet

  • Ratatyyppi

    Metsärata
    Hiekkakuopparata

  • Ylläpito

    Viikoittainen

  • Ratamestari

    FrisbeeGolfClub Hyrylä ry

  • Suunnittelija

    Seppo E. / Vesa H. / Mika S. / Anton P.

  • Ilmainen/maksullinen

    ilmainen

  • Lisätietoja

  • Tulevat tapahtumat
  • Lähimmät jälleenmyyjät

    Tuusport
    Koskenmäenpolku 4 04300 Tuusula Puh. (09) 274 4010

Väyläkuvaukset

Ristikivi 18

Väylä 1: Leijonahenki

Pituus 75 metriä. Par 3

Helpohko aloitusväylä, oikean käden hyzer kantaa korille. Myös ahdasta vasenta väylää pitkin pääsee korille suoraan. Kori polkujen risteyksen takana. Varo muuta liikennettä poluilla!

Väylä 2: Teboil Hyrylä

Pituus 145 metriä. Par 4

Radan pisin väylä heitetään pyörätien suuntaisesti suoraan ja lopussa kaartaa loivasti vasemmalle. Alussa mando, joka kierrettävä vasemmalta puolelta. Sweetspot n. 90m päässä ison kiven luona.

Väylä 3: Koplankuja

Pituus 89 metriä. Par 3

Kummun päältä alaspäin heitettävä vasempaan kaartava haastava väylä. Lopussa väylä nousee hiekkamontun reunaa ylös ja kori on tiukan rännin lopussa.

Väylä 4: Maalikanjoni

Pituus 62 metriä. Par 3

Hiekkamontun reunalta alas laaksoon heitettävä lyhyt väylä. Kori metsätaskussa, jossa hyvin tilaa puttailla.

Väylä 5: Jossun raitti

Pituus 57 metriä. Par 3

Radan lyhyin väylä ei suinkaan ole helppo, vaan vaatii kevyen hieman oikeaan kaartavan heiton tai foren. Kori kummun takana hieman piilossa tiiltä.

Väylä 6: Huokausten laakso

Pituus 127 metriä. Par 4

Lyhyt, mutta vaikea par 4, joka alussa heitetään puuränniin alamäkeen. Sweetspottiin päästäkseen on heiton kaarrettava lopussa oikealle metsätaskuun. Lähestyminen ylämäkeen tasanteelle, jossa kori sijaitsee.

Väylä 7: Valtaväylä

Pituus 100 metriä. Par 3

Leveää puiden reunustamaa väylää pitkin heitettävä pitkä väylä. Kori lopussa mäntymetsän syleilyssä hieman linjasta vasemmalla. Kävelytie oikealla puolella OB.

Väylä 8: Kuntoutuskuru

Pituus 65 metriä. Par 3

Alamäkeen tiukkaan väliin heitettävä lyhyt väylä. Täydellinen fore-ässä löytää korille. Kori korotettu (alarauta 185cm korkeudella)

Väylä 9: Frisbeepoint

Pituus 103 metriä. Par 3

Radan pisin par kolmonen, avataan tiiltä alaspäin laaksoon. Väylä nousee lopussa ylös oikealle hiekkaiseen rinteeseen. Väylällä nuoria mäntyjä, jotka blokkaavat liian matalat heitot. Varo vasemmalla puolella olevaa seuraavan väylän tiipaikkaa!

Väylä 10: Ruston käyrä

Pituus 74 metriä. Par 3

Matalan mäntypusikon keskellä sijaitseva oikealle kaartava väylä. Väylän lopussa kävelytie korin takana.

Väylä 11: KaVeRin baana

Pituus 80 metriä. Par 3

Polun laidasta heitettävä suora metsäpilli sanan varsinaisessa merkityksessä. Kapea ja pitkä, n. 50m kohdalla upea mandotunneli josta päästävä läpi. Lopussa kori pisaranmuotoisella aukiolla koivujen keskellä. Tiheää metsää molemmin puolin.

Väylä 12: Encore

Pituus 85 metriä. Par 3

Valintojen maailma - väylä jossa kaksi väylää! Korille pääsee oikealta ja vasemmalta yhtä helposti, keskellä mäntymetsää.

Väylä 13: Vanha Unkka

Pituus 90 metriä. Par 3

Kumpareen päältä heitettävä alussa avoin väylä, joka sukeltaa kapeaan metsäränniin ja kaartaa lopussa vasemmalle. Kovakätiset heittävät hyzeriä metsän yli korille. Varo väylän oikeassa reunassa olevaa verkkoaitaa, kiekkoja ei pääse hakemaan aidan toiselta puolelta!

Väylä 14: Hiltusen mutka

Pituus 72 metriä. Par 3

Isojen kivien yli heitettävä väylä, joka lopussa kaartaa oikealle rinteen alaosaan. Korin takana nouseva rinne.

Väylä 15: Leijonaväylä

Pituus 70 metriä. Par 3

Alussa suoraan kohti metsäporttia heitettävä väylä, joka lopussa kaartaa mäntyjen väliin vasemmalle. Korin takana kuiva lampi, joka syö liian pitkät heitot helposti.

Väylä 16: Veskun suora

Pituus 81 metriä. Par 3

Mäntypilliin heitettävä suora väylä. Kori lopussa rinteen alaosassa oikealla.

Väylä 17: Kauha

Pituus 93 metriä. Par 3

Ylämäkeen vasemmalle kaartava väylä. Kori lopussa kummun päällä oikeassa reunassa.

Väylä 18: Ketunhäntä

Pituus 145 metriä. Par 4

Heti väylän alussa tiukka mäntyränni, jossa tuplamando. Sweetspot n. 95m päässä, josta dogleg oikealle korille. Korin takana kulkee polku, varmista että väylä on vapaa!

22 arvostelua radalle “Ristikiven Frisbeegolf

    Radalle on saatu 9 väylää aika mukavasti sijoitettua pienelle alueelle. Siirtymät ovat lyhyitä ja tiit löytyvät melko helposti ilman karttaakin. Heittopaikat ovat ihan asiallisia väyläopasteineen. Rata sopi hyvin myös aloittelijoille, koska väylät eivät ole pitkiä, vaikkakin osittain hieman kapeita. Aluskasvillisuutta ei vanhassa sorakuopassa juuri ole, joten kiekotkin löytyvät helposti. Ihan mukava harjoittelurata.

    Ensikertalaiselle sekava rata. Väyläopasteita ei joko ole tai sitten ne osittain ilmeisesti vääriä ja vanhan radan perua. Opasteita väylältä toiselle hyvin satunnaisesti ja näistä puutteista johtuen ensimmäinen kierros tuli heitettyä järjestyksessä 1-8, 10, 11, 15, 16, 9, 12-14, 17-18. Tiipaikkojen asennus lienee jäänyt kesken koska usealla paikalla on puukehikko ja soratii.

    Väylät mukavaa pelailua lukuunottamatta väylää 6 jota olisi syytä avata ihan reilusti. Suosittelisin myös väylältä 7 joko oikean puolimmaisen koivun tai kahden vasemman puoleisen koivun poistoa keskeltä väylää. Näinkin negatiivisen kuuloisen arvostelun päätteeksi totean ettei rata missään nimessä huono ole. Kunhan tiit ja väyläopasteet viimeistellään kuntoon niin oikein mainio rata tämä on.

    Lähden komppaamaan Juhoa tässä, vaikkei alkuperäisenä tarkoituksena näin ollutkaan. Ja alkuun varoitan että viesti on monella tapaa negatiivisen sävyinen huomattavien puutteiden takia. Mutta lopussa kiitos seisoo vielä. Myös toinen huomio alkuun, rata ei ole 18 reikäinen tällä hetkellä. Reiät 13-14 puuttuuvat mahdollisten vaaratilanteiden takia ja luokituksen kuuluisi olla BB1 tai B2.

    Todellakin ensikertalaisella saattaa mennä parikin kertaa että vihdoin ja viimein eksyy oikeille väylille oikeassa järjestyksessä. Itse olin ”töykeä” ja ykkösellä odottelin muita heittäjiä ja ystävällisesti tietenkin pyysin että pääseekö matkaan. Suosittelen tätä lähestymis tapaa ja ei kannata keilapalloa sieraimeen imaista jos ei mukaan pääse. Tiipaikoille ei ole opasteita ja esimerkiksi ysiltä kympille vaihto menee pientä metsäpolkua pitkin joka on luontaisesti pois päin korilta ja ainoastaan merkattu kelta/puna teipillä harvakseltaan, merkit näyttää kun olisi puita kaatamassa kaupunki.

    Tiipaikat itse, en muista monellako on tekonurmet ja jos en nyt paljoa valehtele niin taitaa olla pari/kolme väylää jossa mattoa ei ole. Silloin kun mattoa ei ole heitätkin perunapellosta jossa on kakkosnelosen pätkiä (kehikko) kampittamassa. Myös sattuman varaisesti puuttuvat tarrat väylästä haittaavat, tietenkään näiden puute ei pitempään paikalla heittäneitä häiritse. Itsellä nyt 4 rundia omilla kiekoilla ja alan muistaa minne mennä ja miten väylät kaartuu. Ilman ”Next Tee” merkkejä myös saatat lähteä heittämään täysin väärää väylää koska monessa kohtaa ohitetaan toisen väylän tiiauspaikka.

    Vaaratilanteita pystyy muodostumaan monessakin kohtaa. Vaikka näistä onkin mainittu tuossa väylien selonteosta niin käyn läpi vähän tarkemmin.
    – Ei suoranainen vaara heittäjille. Kakkosella pystyy heittämään pyörätielle kun kiekko handuun tarttuu. Paikalla on mando jonkin matkan päässä, mutta senkin huomasin vasta kolmannella kierroksella. Ja ei se sitä kiekon lentoa sinne tielle estä. Mutta uskon että jokaisella on pelko ahterissa ettei sinne heitä muutenkaan.
    – Kolmoselta pystyy heittämään vitosen tiiauspaikalle vaikka tiheä männikkö estääkin kiekon matkan menoa. Mutta kuten kaikki tiedämme, kiekko löytää tien sisään metsään ja läpikin.
    – Kuutosella taasen pystyy mätkäyttää seiskan puttaus alueelle vähän lyhyemmällä heitolla ja vasemmalle feidaamalla. Heitto ei edes riuskaa käyttä tarvitse koska heitetään suhteellisen mukavaan alamäkeen.
    – Kasilla todellinen vaara tilanne jossa voi sattua ysillä tiiaavia heittäjiin ja pahasti. Vaikka väylä onkin oikealle kaartava, ei väylä forea itsessään vaadi ja antsalla pääsee nätisti melko lähelle kori. Antsan jäädessä liian suoraksi kiekko lähtee feidaamaan nuoren ja matalan männikön yli/läpi suoraan ysille. Yliheitto ei tuota ongelmaa koska alas väylälle tiiauspaikalta on mukava matka. Kerran jo heittänyt kaksi metriä tiiauspaikasta taaksepäin. Juuri sattui olemaan siinä 6 hengen ryhmä sopivasti. Forea karjutaan sieltä ja syvältä kädet rististissä ettei satu.
    – Yksitoista taas oikealle kääntävä väylä, fore toimii mutta antsalla pääsee nätisti korille eli sama kuin ysillä. Antsan jäädessä liian loivaksi, pystyt osumaan moneen kohtaan viidentoista väylää. En ole tarkemmin katsonut mutta heikohkolla tuurilla ja suht lyhyellä (40m) heitolla taitaa päästä viidentoista korillekin.
    – Sitten seitsemän toista (viimoinen pelottelu). Väylällä ei yksinkertaisesti mitään mahdollisuutta nähdä korille. Harva amatööri tason heittäjä sinne heittääkään tiukkojen kurvien takia, mutta hyvänä päivänä sekin onnistuu. Suosittelisin jonkinlaista kelloa tai torvea sinne kyllä. Eilen ryhmä edelläni ystävällisesti vislasi että vapaata on. Itsellä noi vislaus taidot sen verran heikot että taas karjutaan. Ainahan kilinää voi kuunnella, mutta kun nekään ei aina kilahtele jos pääsee tiputtamaan koriin.

    Mandoista en viitsi edes sanoa, tai no joo. 18 väylällä on mandot heti alussa, en koskaan ole nähnyt näin hienoa sijoittelua. Väylä on suhteellisen leveä ränni itsessään. Kummankin mandon väärillä puolilla on todella tiheätä ja korkeata kuusikko että aikamoinen taikuri saa olla että niistä läpi pörheltää. Pahempi sakko siinä on joutua sinne kuusikkoon kuin ottaa yksi sakko ja jatkaa hyvältä paikalta.

    Eipä sitä negatiivista sit niin paljoa ollut. Tarkoituksena ei ole peloitella vaan enemmänkin käydä rata läpi ja minusta noiden vaaratilanteiden huomioiminen on tärkeää koska radan väyläkuvauksissa ne ei ole lähellekään välttävät.

    Sitten se kiitos minkä lupasin alkumetreillä. Rata on todella miellyttävä amatööreille ja aloittelijoille, ammattilaisille kierroksen lopputulos alkaa varmasti miinus merkillä viimeistään toisella kierroksella. Väylät ovat todella hyvin suunniteltuja ja monipuolisia, itsekin aloin heti opetella antsan heittoa koska se on todella tarpeellinen ellei sitten taida foren saloja. Eli lyhyesti sanottuna rata todella opettaa perus tekniikat jos vain heittäjä ottaa riskin tuloksessa ja laittaa kehittymisen etusijalle.Valtavaa kättä ei tarvitse ja tällainen nuudelikäsikin voi tavoittaa nollatuloksen pelkästään heittämällä omaa heittoaan eikä liikaa yritä laittaa forcea että pääsee reiän tuntumaan. Myös hermot kehittyy koska tulet löytämään itsesi usein todella sankasta pöpeliköstä taikka kun katsot että onpa hieno heitto niin jostain se ohuin mänty tai oksa matkalla pomppaa eteen.

    Jos kiekkoja miettii mitä tänne ottaa mukaan, ei niitä montaa tarvitse amatöörin lähtökohdasta katsottuna. Bägissä hyvä on olla yksi vakaahko kiekko jossa feidiä kaksi tai yli jotta tiukkoihin käännöksiin pääse ilman hyssekulmaa, henkilökohtaisesti ostoslistalla on Roc3 tätä varten. Sitten perus setti joka voi olla heittäjästä riippuen alivakaata loppuun saakka. Omassa bägissä tällä hetkellä kaikki kiekot suhteellisen alivakaita ja ongelmia ei ole päässyt syntymään yhdelläkään väylällä. Eli neljällä/viidellä kiekolla pääsee koko radan hienosti läpi näin rahallinen sijoitus lajia aloittaessaan ei todellakaan pääse muodostumaan ongelmaksi.

    Kiitos, tämä on hyvä täsmennysteksti ensikertalaiselle. Mielenkiintoinen ja haastava rata kuten edellä on kuvattu. Opastaa perusheittojen stabilointiin 🙂 Väylien katveita pitää oikeasti varoa ja edeltä spottaamista suosittelen.

    Ne tällä hetkellä puuttuvat kaksi väylää toivoisi lisättäväksi joihinkin sopiviin väleihin, että kauempaa tulee ajeltua. Ja tosiaan, nykyisillä opasteilla rata ei mielestäni kuulu A-ryhmään, sen verran jouduimme kartankin kanssa haahuilemaan useammassa kuin yhdessä paikassa. Toiveissa siis lisää opasteita, puuttuvat kaksi väylää sekä leiskan päivitykset niin tänne kuin scores-sivustolle 🙂

    Tässä itseasiassa itselle kävi yhdeltätöistä viidentoista korille heitto itseasiassa.

    Vaikka nykyään forea heitänkin paljon paremmin kuin ennen, käytän täällä antsoja kun niitä ”aina” käyttänyt. Lähti sellainen aivan liian korkea taivaspommi antsa. Katseltiin siinä kaverin kaa että onneksi ei ole edessä päin heittäjiä koska heitin noin 3 metrin päähän viidentoista korista. Eli varovaisuutta, varovaisuutta ja varovaisuutta.

    Onneksi 95% heittäjistä jolla kättä tällaisiin suorituksiin riittää osaa huomioida tilanteet todella hyvin.

    Mukava ja tarkkuuta vaativa rata. Kokeneemmalle pelaajalle helppoja birdie-väyliä. Harvoin saa pelata näin helpolla täysmittaisella radalle,siitä plussaa. Väylät lähekkäin toisiaan joten tarkkana pitää olla. Osa koreista ”rutkuja”. Paljon väyliä josta on hyötyä hyvästä kämmenväylästä

    Täytyy olla hieman eri mieltä dunnockin kanssa radan aloittajaystävällisyydestä. Mutta paljoltihan nää ariovot on subjektiivisia. Itse en osaa kämmenellä heittää, vaan kiekot kaartaa vasemmalle. Väylissä on paljon juuri oikealle kaartuvia. Mutta se ei vielä riitä. Väyliltä löytyy paljon suoraaheitettäviä kapeita metsäkäytäviä, ja nehän juuri tuottaa ongelmia, koska – kuten todettua – kierkot kaartavat vasemmalle. Lisäksi puita on liikaa, koska metsä! 😀 Eli itselleni rata on kaikkea muuta kuin suosikkirata, mutta kaikessa kriittisyydessä sieltä hyviäkin asioita löytyy!

    Väylät 13 ja 14 eivät olleet käytössä. Väyliä oli osittain vaikea löytää ja lisäksi numerointi sekoitti asiaa, kun ei tullut etukäteen selvitettyä, että jotkut väylät puuttuu, ja kun se selvisi, ei tiennyt minkä numeroiset oli ne puuttuvat ja niin sitten kaverin kanssa etsittiin vääriä numeroita, kun loppupään numeroita ei ollut vaivauduttu vielä korjaamaan, vaan numerot jatkuivat aina 18 asti. Nykyopasteilla rata oli sekava, mutta seuraavalla kerralla jo väylät löytyy.

    Maasto alueella oli hyvää ja helppokulkuista. Osalla väylistä oli tehty kovasti kovasti työtä, raivattu ja kaadettu isoja määriä puita/risukkoa. Suuri työmäärä tehty ja siitä isot kiitokset! Lisäksi niitä pahimpia tiheikköjä väylältä ulos heitettäessä ei ollut niin paljoa kuin muistelin – muutoinkaan kiekkoja ei hukkaantunut tai tarvinnut etsiä kissojen ja koirien kanssa. Korkeuserot oli maltillisia, mutta hyvä, että niitä oli pyrytty radalle saamaan. Erityiskiitos uudesta alasheittoväylästä 4, jossa vähän kokemattomampikin/huonompikin heittäjä pystyy kokemaan onnistumisen riemua 🙂

    Vaihtelevia fiiliksiä tarjoava rata. Osa väylistä oikein mukavia, osa ei niinkään, vähän liian ahtaita ja kun puusto ympärillä on TODELLA tiheää siellä hiekkamontussa, harhautuminen todella kostautuu. Opastus paikoin hukassa, 3 ja 10 -väylien löytäminen ilman karttaa hankalaa, kartan kanssakin menin pieleen kympillä. Puuttuvien väylien aiheuttama sekaannus ikävä ja väylien numerointi olisikin syytä korjata. Ja tosiaan, osa tee-paikoista turhan lähellä muita väyliä.

    Haastava lyhyitä väyliä sisältävä rata. Väylät ovat pääasiassa lyhyitä, mutta tarjoavat paljon haastetta. Väylät ovat kapeita ja mutkikkaita. Kannattaa pysyä väylällä! Kunnon pommitusväyliä ei löydy. Ensi kertaa radalla käyvä saatta eksyä. Ratakartta kannattaa tulostaa/ottaa kuva/tallentaa kännykkään.

    Kaikenkaikkiaan varsin hyvä rata. Teepaikat laitettu kuntoon ja korit hyviä. Väylät sopivan haastavia ja vaihtelevia. Maasto pysyy hyvin kuivana vähän kosteammallakin säällä, poislukien 7. väylän korin ympäristö. Pari väylää olisi mukava saada lisää.

    Kiitos kaikille palautteista!
    Rataa päivitetään parhaillaan, tätä kirjoitettaessa käytössä on 17 väylää. Myös viimeinen puuttuva väylä otetaan käyttöön syksyn aikana ja ratakartta ja väyläopasteet päivitetään kunhan kaikki väylät ovat valmiita.
    Myös muutama suoja-aita rakennetaan pahimpien paikkojen ympärille, jotta olisi edes hieman turvallisempaa odotella heittovuoroaan tiipaikalla.

    Valitettavasti rata on kokenut ilkivaltaa säännöllisesti (koreja rikottu, opasteita revitty irti ja puita kaadettu roikkumalla niissä), joten aina ei voi tietää onko kerran tai kaksi asennettu next tee-kyltti vielä paikallaan tai kunkin väylän opastaulu ehjänä. MYöskään suoja-aitojen tai muiden rakennelmien tekeminen ei aina houkuttele, kun ne harvoin pysyvät ehjänä muutamaa päivää pidempään.

    Yritys on kuitenkin kova, rata saadaan valmiiksi tämän syksyn aikana (loka-marraskuu) ja on pelattavissa 18 väyläisenä läpi talven.

    Kiitos talkooporukalla jotka ovat olleet mukana tekemässä ja huoltamassa rataa.

    Terveisin,
    Anton
    Frisbeegolfclub Hyrylä ry

    Kevään 2016 bongaus ja olipahan mukava rata. Yllä on kerrottu paljon puutteista ja niihin on reagoitu kivasti. Vähän joutui miettimään väylien järjestystä, mutta seuraamalle edellä menevää porukkaa ja kyselemällä väylät löytyivät. Pitää tulla kesällä uudestaan, kun muutama puuosuma jäi kaivelemaan.

    Mukava ja monipuolinen rata: osa väylistä mäntykankaalla ja osa hiekkakuopilla. Jos haluaa pärjätä, niin tarkkuutta, heittokättä ja heittovalikoimaa saa olla. Sekä helppoja että vaikeita väyliä löytyy kumpiakin. Tykkäsin ja tulen uudestaan.

    Kiitos tekijöille!

Vastaa